Tekijä: Janne

Hauskaa Wappua!

Tänään monet suomalaiset, etenkin opiskelijat juhlivat vappua. Huomenna vapun päivänä siis monellekin kelpaa silliaamiainen yrityksenä olon parannukseen.

Itse en ajatellut tänäkään vuonna kovin tätä juhlaa mitenkään yltöpäisesti viettää. Ehkä kuitenkin pitäisi huomenissa vaikkapa ottaa lasi tai pari kuohuviiniä. Ja tiedä hänestä vaikka tänäänkin intoutuisin jonkinlaisen pikku snapsin kumoamaan. Huomenna voisin kuitenkin taas hieman peuraa paistella ja sillehän toki sopisi punaviini seuralaiseksi. Joten siitähän se taas lähtee, vapun vietto.
Miten tahansa juhlitkin, tai vaikka et juhlisikaan, niin oikein hauskaa vappua!

Kevättä ilmassa

Kevät on saapumassa. Sen huomaa aamuisin, kun pihalle jäänyt lumi on muuttunut kantavaksi. Kevään merkkejä ovat myös lumen muuttuminen loskaksi. Linnutkin ovat heräilemässä kevääseen. Talitintit ovat jo pitkään lauleskelleet titityytään.

Alkuviikolla totesin muuttolintujen esijoukkojen saapuneen. Töyhtöhyypät ovat jälleen ilonani työmatkoillani, lennellessään peltojen yllä. Kovin hääppöiset oltavat ei kuitenkaan niilläkään lie. Kovin on vielä lumisen näköiset peitteet pelloilla. Sieltä lumen ja jään keskeltä nuo töyhtöpäät kuitenkin koettavat elantonsa kaivella.

Myös hanhien muutto on alkamassa. Ensimmäiset parvet olen nähnyt töyhdöllisten siivekkäiden ohella peltoja penkomassa. Autolla ajaessa ei tietenkään mihinkään täydelliseen tunnistustulokseen yleensä pääse, mutta kuvittelisin kyseessä olleen merihanhien. Tänä aamuna bongasin myös kolme joutsenta. Etäisyyttä oli niihinkin, mutta silti arvelisin laulavaisten olevan liikkeellä. Autossa kun ei saa kuulovahvistusta näkemälleen.

Varma kevään merkki on myös pääsiäisen saapuminen. Tämä Herran pääsiäinenhän onkin meille ortodokseille suuri juhla. Siksi onkin mukavaa huomenna Suurena torstaina pitää vapaapäivää. Ensi viikon olen jälleen lomalla, joka tälläkin kertaa tulee todelliseen tarpeeseen. Olen ollut varsin väsynyt vaativan työprojektin kurimuksessa. On mukavaa levätä viikko, jonka jälkeen on taas hyvä palata uusin voimin projektin kimppuun.

Mieleni minun tekevi

Se on nuori Joukahainen
sanan virkkoi, noin nimesi:
”Tieän mä tiaisen synnyn,
tieän linnuksi tiaisen,
kyyn viherän käärmeheksi,
kiiskisen ve’en kalaksi.
Rauan tieän raukeaksi,
mustan mullan muikeaksi,
varin veen on vaikeaksi,
tulen polttaman pahaksi.”

Näilläkin sanoilla yritti Joukahainen esittää olevansa kova jätkä Väinämöisen edessä. Ottipa kuitenkin vaka vanha Väinämöinen ja lauloi nuorukaisen suohon. Väinämöinen tunsi syntyjä syviä huomattavasti Joukahaista paremmin.

Näin Kalevalan päivän kunniaksi on mukava hieman muistella noita Lönnrotin kansalliseepokseksemme kasailemia runoiluja. Kalevalasta minulla on yleensä päällimmäisenä lapsuudenmuistona olevat koulutelevision lähettämät animaatiot, joissa paperista revitty vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, leukojaan heilutteli.

Kalevalaa paljon hauskempi kirja on Jari Tammen kirjoittama Kalevan solki. Siinä Tammi saa Kalevalan runot elämään kirjoittamalla tarinan, joka voisi olla vaikka tarina Kalevalan runojen syntytapahtumista. Ehkä siis Tammi voisikin sanoa kalevalaisittain vaikka jotenkin näin:
”Tieän mä Kalevalan synnyn,
tieänpä runoiksi Kalevalan,
tarinoiksi varsin kerrotuiksi,
lauletut kirjaksi kerätyksi.”

Enpä tiedä olisiko minusta tuollaisia runoja rustaamaan, tämäkin tuli jostain yhtäkkiä. Ehkä joku muu voisi keksiä paremmankin.

Kalevalaa en muuten olekaan pitkään aikaan lueskellut, ehkä pitäisi. Sen sijaan olen lueskellut paljon kevyempää ja viihteellisempää kirjallisuutta. Viimeisimpänä Isabel Allenden kirjoittaman Zorron tarinan. Se on viihteellinen tarina legendan synnystä varsin mukaansatempaavasti kirjoitettuna. Zorro syntyy nuoren pojan mielikuvituksessa ja kehittyy ajatuksesta todelliseksi.

Opinpa vielä tuosta kirjasta, espanjaa kun en osaa, zorron tarkoittavan kettua. Oppia ikä kaikki, sanovat vanhat ja viisaat.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi on jo pitkällä, enkä ole saanut tänne vielä kirjoitettua. Täytyy siis tehdä se heti, jotta vielä tammikuussa ehtii. Tässä vaiheessa iltaa tyydyn kuitenkin ajankohtaisten asioiden tiedottamiseen tänne tiedon valtatielle.

Peuranmetsästyskausi päättyy tänään. Sain onneksi oman kiintiöni täyteen jo pari viikkoa sitten. Tänään oli jäljellä enää loppujen lihojen pakkausta ja pakastamista. Käytin sanaa onneksi, sillä nyt tuntuu taas olevan jonkin sortin räkätauti olevan tuloillaan. Ainakin nenä vuotaa lahjakkaasti. Piti vielä mennä tekemään lumitöitä, kun en ole aiemmin viitsinyt. Nyt oli lunta niin paljon, ettei huomenna olisi ollut autolla asiaa autokatoksen ulkopuolelle, ellen olisi hieman töitä tehnyt. Vaikka ei silti, kyllä minusta on mukavaa kun vaihteeksi on lunta, yleensä kun täälläpäin sitä on melko vähän.

Koirulaisemme jaksavat viihdyttää meitä. Tosin aina joskus voisi olla mukavaa, elleivät ne jatkuvasti haluaisi olla sylissä. Varsinkin, kun ne yleensä tulevat syliin samanaikaisesti. Tällä hetkellä pienet karvakorvat näyttävät olevan sohvalla. Ovat vaihteeksi repineet tuohenpalan puukorista takan vierestä. Koirulaisissa on yksi mielenkiintoinen piirre, ne eivät syö puruluuta samaan aikaan. Jos niille antaa molemmille oman, niin hetken kuluttua toinen on joko ottanut molemmat tai sitten toinen on hylännyt omansa ja tuijottaa toisen syömistä kateellisena. Normaalista poiketen ne tällä hetkellä näyttävät toimivan toisin. Niisku nakertaa puruluuta ja Nuppu pureskelee tuohen palasta, tosin välillä tuijottaen Niiskun tikun suuntaan.

Laitanpa tähän vielä yhden kuvan, jossa nuo karvakorvat ovat kerrankin rauhallisina.

Vielä kerran vuonna 2009

Tämä alkaa olla viimeinen mahdollisuus kirjoittaa tätä blogia tänä vuonna. Käytetään siis tilaisuus hyväksi. Flunssakin alkaa olla paremmalla puolella. Täytyy kuitenkin koputella puuta, ettei tulisi jokin ikävä jälkitauti. Niistäkin kun on kokemusta.

Kovasti odottelin syntymäpäivänä, josko edes neljänkympin kriisi tulisi. En nimittäin juurikaan muista kohdanneeni aikaisempia kriisejä, vaikka ne niin muotia ovatkin. Tai sitten kriisini ovat olleet niin nopeita, ettei niitä edes huomaa. Nyt siis täytyy taas odottaa kymmenen vuotta, josko edes viidenkympin villitys kohtaisi. Ei kai niitä kaikkia sentään voi menettää? Vai onkohan niissä edes mitään menetettävää?

Syntymäpäivänäni kirjoitin miten ikävästi ajoitettu flunssani on. Ikäväksi ajoituksen tekee myös se, etten tietenkään voi lähteä peuraa kytistelemään sairaana. Jos olisin peurakopissa sairaana, niin parin aivastuksen jälkeen ei varmasti peurojen näkemisestä olisi pienintäkään toivoa. Enkä muutenkaan usko, että flunssa paranisi pakkasessa istumalla, vaikkei aivastusta tulisikaan. Tuskin edes jaksaisin peuraa metsästä pois raahata, jos sellaisen sattuisin saamaan. Onneksi ensi viikko on vielä lomaa, niin ehkä silloin jo voimat ovat palautuneet tuonkin jalon harrastuksen jatkamiseen.

Kuluneen vuoden aikana ovat muutkin harrastukset jatkuneet liki ennallaan. Opiskelu on ehkä hieman hitaanlaista, mutta jotain olen sentään saanut aikaiseksi senkin osalta. Puutöissä olen näpräillyt jotain joutavia pikkuhommia, lähinnä jatkanut joitakin keskeneräisiä projekteja.

Ikonimaalaus on kuitenkin saanut enemmän aikaani kuluneen vuoden aikana. Aloitimmehan rakkaan vaimoni kanssa kolmannet ikonimme. Tällä kerralla yritän saada aikaiseksi Kristus Kaikkivaltiaan. Nyt olen tekemässä aikaisempaa suurempaa kuvaa, noin 30×40 cm, siis lähes kaksi kertaa edellistä suurempaa. On mielenkiintoista huomata, miten erilaista sellaista on työstää. Tietyssä mielessä suuren tekeminen on helpompaa ja toisaalta taas vaikeampaa. Yksityiskohdat ovat tietenkin suurempia, joten niiden maalaaminen on sinänsä helpompaa. Pieneen on kuitenkin helpompaa ”hukata” virheitä. Suuren kuvan virheet kun näkyvät kauemmas 😉 Tavoitteena tietenkin on, ettei niitä virheitä tulisi, tai ainakin niiden saaminen niin näkymättömiksi, etteivät ne haittaa.

Toivon mukaan ensi vuosikymmenelläkin voin hyvillä mielin jatkaa näitä mukavia harrastuksiani.

Oikein hyvää vuotta 2010 kaikille lukijoilleni!

Juhlaa juhlien keskellä

Tänään, joulun ja uuden vuoden välillä, vietän syntymäpäivääni, kuten monesti ennenkin. Tällä kertaa vuorossa on 40. kyseisenlainen tapaus. Ehdin syntyä 60-luvulle, tosin vain parin päivän marginaalilla. Rakkaalle vaimolleni monesti sanonkin olevani 60-lukulainen, kun taas hän on 70-luvun tuote. Ihminen saa iloa joskus pienistä asioista 🙂

Tämän kertainen syntymäpäivä ei ole kuitenkaan pelkkää juhlaa, sillä varsin huonosti ajoitettu flunssa häiritsee juhlatunnelmaa. Pariin päivään en ole juuri muuta tehnyt kuin nukkunut, niistänyt ja aivastellut.  Huonoa ajoituksessa ei ole vain syntymäpäiväni, vaan myös se, että olen lomalla. Menee siis lomakin hukkaan. Myös kulttuurin harrastaminen kärsii, sillä huomenna olisi pitänyt mennä teatteriin. Nyt jää sekin elämys väliin, tai toivottavasti vain siirtyy hieman.

Karvakorvien vuosi

Perheemme lisääntyi viime viikolla yhdellä korvaparilla, kun karvainen ystävämme sai samankaltaisen kaverin. Nyt meillä siis vipeltää kaksi chihuahuaa yhden asemesta. Näyttää siltä, että ratkaisu oli oikea, sillä ihmisellä ei riitä aika sellaiseen määrään leikkiä kuin nuo kaksi karvaista ystäväämme harrastavat. Niillä on koko ajan jokin viritys menossa. Positiivista on myös toki se, että koirulaiset ovat lämmittäneet ajoittain minua sairasvuoteella maatessani. Ne kun tulevat aivan kiinni nukkuessaan.

Tämän enempää en taida tällä kertaa kirjoitella, vaan painun hetkeksi takaisin peiton alle.

Marraskuu loppuu

Tänään marraskuun viimeisenä päivänä totesin, etten ole kuluvan kuukauden aikaan vielä kertaakaan tänne blogiini kirjoittanut. Lienee siis aika korjata tilanne, vielä kun ehtii.

Marraskuun aikana saimme hirvijahtimme päätökseen. Itse en päässyt hirveä ampumaan tänä syksynä, mutta pääasia on tietenkin koko porukan tulos. Peurapukin ammuin kuitenkin, vaikka seurassamme olikin suositeltu naaraiden ampumista. Peurapukista oli kannustukseksi määrätty sarvimaksu. Kävi kuitenkin niin, että katseltuani kymmenisen minuuttia peurapukin sarvien esittelyä ja kyljen tarjoamista, en enää voinut mieltäni malttaa. Niin kohtasi peura kohtalonsa ja päätyi pakastimeeni. Sarvet saanen seinälle joskus kevään kuluessa.

Yksi syy kirjoittamattomuuteeni on pieni koirulaisemme. Se on keksinyt varmaan mielestään hauskan leikin ja herättää minut aina jossain vaiheessa aamuyön kuluessa. En siis ole montaakaan yötä saanut rauhassa nukkua. Olen siis kärsinyt jonkinasteisesta univajeesta ja kroonisesta väsymyksestä. Toivon kovasti, että karvakorva ryhtyy kunnolla nukkumaan, kunhan siltä tulevana perjantaina poistetaan maitohampaat. Raukkaparalla kun on tällä hetkellä kaksiriviset hampaat. Varsin yleinen rotuominaisuus kuulemma. Eläinlääkärireissu on siis edessä.

Tämän enempää en taida kirjoittaa ennen joulukuuta. Yritän päästä hieman normaalia aiemmin nukkumaan, jotta univelkani hieman lyhenisi. Toivottavasti onnistun.

Syystoimintaa

Syksy on jälleen pitkällä. Pikapuoliin saadaan varmaan luntakin ihmeteltäväksi, ainakin rakas vaimoni jo eilen mainitsi lumisateessa koiran kanssa seisseensä. Olen taas ollut pitkään kirjoittamatta tänne. Osasyynä lienee tiivis harrastustoimintani: tiistaisin puutöitä, perjantaisin ikonimaalausta ja viikonloppuisin metsästystä. Suurin tekijä on silti varmaankin laiskuus. En ole jaksanut kirjoittaa, vaikka olen netissäkin jonkin verran roikkunut. Yksi syy väsymykseeni voi tietenkin olla Nuppu-tyttösemme, joka iloisesti herättää minut vähintään yhden kerran yön aikana. Lepo ei siis ole ollut aivan täydellistä koirulaisen saavuttua taloon.

Kolme viikkoa sitten aloitimme jälleen hirvenmetsästyksen. Ensimmäisenä viikonloppuna jouduin antamaan periksi ja jättäydyin sunnuntaina pois lievän flunssan nujertamana. En yksinkertaisesti jaksanut rymytä metsässä, niin kuin olisi pitänyt. Toisena viikonloppuna sitten olinkin molempina päivinä metsässä. Kolmas viikonloppu jäi väliin työni vuoksi. Tänä viikonloppuna emme metsään hirviä tavoittelemaan lähteneet, sillä viime viikonloppuna eivät olleet saaneet hirvikontaktia kumpanakaan päivänä. Päällikkömme ilmoitti, että odottelemme lumen tuloa, jotta hirven jäljillä on parempi pysyä. Kahtena ensimmäisenä viikonloppuna saimme kuitenkin saaliiksi kaksi kolmasosaa lupiemme mukaisesta määrästä, joten ilman saalista ei ole koko alkukautta viettää.

Peuranmetsästyksenkin aloitin omalta osaltani vasta toisena hirvenmetsästysviikonloppuna, eli 17.10. Päätin kokeilla onneani lapsuudenkotini tontilta ja suunnittelin meneväni sinne kyttäilemään pellon kulmaan. Jätin autoni harjulle ajotien päähän, kuten tavallista. Varustauduin rauhallisesti auton luona ja lähdin pikkuhiljaa kävelemään mäkeä alas. Pihaa lähestyessäni huomasin talon vieressä olevalla pellolla peuralehmän ja kaksi vasaa ruohoa syömässä. Jatkoin lähestymistä varovasti kunnes pääsin ulkorakennuksen kulmalle. Siinä vaiheessa peurat olivat yhtä lukuunottamatta siirtyneet talon kulman taakse katveeseen. Paikalle jäänyt oli vasa, mikä sopi metsästyssuunnitelmiini. Otin kiväärille tuen ulkorakennuksen kulmasta ja tähtäilin peuraa hetkisen. Kun se sitten kääntyi sopivaan kulmaan laukaisin aseeni. Peuran käyttäytymisen perusteella päättelin osuneeni, mutta silti se loikki paikalta ja katosi talon taakse.

Annoin tilanteen rauhoittua hetken ja lähdin varovasti saaliini perään. Päästyäni talon kulman takaa kurkistelemaan pellolla hämmästyin suuresti. Minua ihmetteli pellolta peuralehmä ja kaksi vasaa, kaikki pystyssä ja tarkkaavaisina. Siinä vaiheessa tuli jo mieleeni, etten ehkä osunutkaan niin hyvin kuin kuvittelin. Ajattelin etten tietenkään voisi ampua toista kertaa, ellen tietäisi kumpaa yritin ensimmäisellä kerralla. Pian kuitenkin huomasin toisen vasan lähellä vielä yhden peuran. Tämä neljäs tapaus makasi kyljellään ja osoittautuikin saaliikseni. En siis ampunut ohi. Tarkempi tutkimus hetkeä myöhemmin osoitti, että olin osunut juuri siihen mihin tarkoitinkin.

Mielenkiintoinen asia, joka minun pitää vielä tänä syksynä selvittää on tuon jäljelle jääneen peurakolmikon koostumus. Käyttämässäni riistakamerassa kun en ollut kolmen vasan porukkaa nähnyt. Ampumani otus kyllä oli kameran muistikortille tallentunut pari päivää ennen matkansa päätä. Samassa kuvassa kuitenkin peuralehmä esiintyi vain kahden, ei kolmen vasan kanssa.

Alla olevasta kuvasta näkyy ampumani otus pellon kulmalla muutamaa päivää ennen kohtaamistamme.

 

Reipasta lomailua

Palailimme tänään muutaman päivän mökkireissulta. Tiistaina lähdimme sopivaan aikaan, jotta oli vielä sopivasti aikaa lämmitellä saunaa mökin lisäksi. Järven veteen paiskattu lämpömittari kertoi koruttomasti veden olevan juuri ja juuri kymmenen asteen paremmalla puolella. En kuitenkaan enää uskaltautunut uimasilleni tällä reissulla. Jo käsien huljuttelu järvessä sai aikaan riittävän vilutuksen. Olen joskus vuosia sitten läpikäynyt hypotermiauinnin, jota en ehdoin tahdoin halua uusia. Silloin tosin mereen hakattiin avanto, jossa tämä harrastus tapahtui, veden lämpötilaksi mitattiin +0,5 astetta. Viiden minuutin uinti tuollaisessa jäähilevedessä oli aivan riittävä lievän hypotermian saavuttamiseen. Kiipeäminen vedestä ylös ei ollut aivan itsestäänselvä niillä koppurakäsillä.

Tarkoituksenani oli mökillä mennä sinne metsään raivaussahan kanssa riehumaan, nyt kun se saha taas toimi. Ja olinhan siellä lopulta muutaman tunnin. Amatööri kun olen, niin taisi pari kuusentaintakin mennä nurin, vaikka niitä oli tarkoitus esiin sieltä viidakosta kaivella. Aina välillä aurinko sai aikaan visiirissäni hetkellisen heijastuksen, jolloin en nähnyt mitä terä leikkasi. Jos en tarpeeksi nopeasti pysäyttänyt liikettäni, pääsi vahinko tapahtumaan. Täytyy keväällä tarkastella, teinkö liian suuria aukkoja taimikkoon ja tarpeen mukaan lisätä muutama taimi sinne.

Tähän aikaan vuodessa mökillä käydessäni eräs matkan tavoitteista on metsästys. Torstaiaamuna lähdimme naapurin isännän kanssa beaglea ulkoiluttamaan. Tai oikeastaan meillä oli kaksi koiraa käytössä, sillä metsästyskaverini veli oli myös koirineen mukana. Koiratkin olivat sisarukset. Tarkoituksemme oli jänöjussia tavoitella. Koirat saivatkin haukut aikaiseksi, mutta meidän eteemme pitkäkorvat eivät uskaltautuneet. Muutama kilometri tuli metsässä tallusteltua koiran haukun perässä, veljesten pohtiessa mihin koira jäniksen ajaisi. Toinen koirista tosin sai eteensä melko suoraan juoksevan otuksen ja palasikin kotiin vasta puolisen tuntia meidän jälkeemme. Oli juossut itsensä melko lailla puhki.

Tänäkin vuonna olisi seuran päätöksen mukaan ollut mahdollista ampua joko urosteeri tai -metso. Metsässä kulkiessamme ei kuitenkaan näitä mustia lintuja näkynyt ensimmäistäkään, vaikka niitä kuulemma aikanaan on vastaavilla reissuilla vähän väliä ohi suhahtanut. Minulla oli etukäteen mielessäni käydä jänisjahdin jälkeen käydä vielä kokeilemassa löytäisinkö jotain lintuja haulikkoni eteen. Tämän metsäkävelyn jälkeen muutin mieltäni. Tänä syksynä saavat metsäkanat jäädä minun puolestani kantaa kasvattamaan, jos niitä siis vielä on muuten jäljellä. En edes yhtään pyyn pyrähdystä nähnyt koko reissun aikana, joten en niitäkään lähtenyt pillittelemään niin kuin tarkoitukseni oli. Niiden saalismäärää ei seurassa ollut rajoitettu, kuten suurempien lintujen.

Saalista ei siis tullut tällä metsästysrupeamalla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jo kävely syksyisessä metsässä on jotain kokemuksen arvoista. Minulle ei ole metsästyksen ensimmäinen tavoite hyvä saalis, vaan mukava elämys. Torstainen kävely utuisessa metsässä koirien louskuttaessa lähistöllä täytti tämän tarpeen. Jos olisin saanut jäniksen saaliiksi, olisi se tietenkin ollut mukava bonus, mutta hyvä näinkin. Viime syksyn jänisjahtimme jälkeen koin vain hieman tämänkertaista suuremman elämyksen. Silloin pääsin teertä latvassa katselemaan. Siitä olen kuitenkin jo aiemminkinkertonut, joten ei siitä sen enempää.

Uusin perheenjäsenemme ei varmaankaan viihtyisi kovin hyvin metsäkoirana. Ainakin se siihen malliin nyrpisteli aina joutuessaan mökin lämmöstä ulos. Tosin se sitten ulkoilmaan päädyttyään viihtyi yllättävän hyvin heinikossa ja pudonneiden lehtien seassa. Välillä se oli vaikea saada palaamaan sisälle. Muutenkin se tuntui ajoittain jopa pitävän vaihtelusta. Vikkelänä otuksena se ehti käväistä jopa avotakan tuhkakasassa pyörähtämässä. Tokihan siitä sitten turkki hieman tahriintui. Päätimme kuitenkin karujen olojen vuoksi jättää pesemisen kotioloihin. Niinpä olikin pienellä ystävällämme hämmentävä hetki, kun pesuhuoneessa sai päälleen lämpimän vesisuihkun ja hieman pesuainetta. Pari kertaa se yritti livistää otteestani, mutta saimmepas sen pestyä. Ilmeestä päätellen ei peseytyminen ole kuulunut koiraneitimme normaalirutiineihin aiemmassakaan elämässä. Pesun päätteeksi se sai pari kertaa ravistella itseään ennen kuin kiedoin sen pyyhkeeseen ja kuivailin sitä hieman lisää.

Koiraparka oli hieman hämmentyneen oloinen vielä kuivauksen jälkeenkin. Raukka oli ennen pesua joutunut kokemaan pari muutakin kurjaa juttua. Se nimittäin onnistui keräämään pari punkkia pöyhiessään heinikossa mökillä. Jouduin siis nuo ikävät vieraat poistamaan. Ei sekään ollut kovin helppoa, sillä koira ei tahtonut pysyä paikallaan. Matkustaminenkaan ei vaikuttanut aivan koirulaisemme mielihommalta. Tänä aamuna piti jopa hieman huijata, jotta saimme sen kyytiin. Piti mennä takaisin mökkiin sisään ja siellä ottaa syliin ja sitten sisälle autoon. Pääosan matkasta se sitten hieman murjotti, mutta kotiin päästyämme oli taas vauhti palannut normaaliksi. Tosin hieman ennen kotiinpaluutamme sataneet rakeet olivat jälleen uusi elämys pikkuiselle. Siksipä se taas välttelee ulkona käymistä.

Kaikenlaisia koiruuksia

Toissa viikon torstaina kävimme noutamassa pienen koiran taloutemme lisäkkeeksi. Nuppu-nimeä vielä opetteleva chihuahuatyttö on melko vilkas tapaus. Nyt puolentoista viikon jälkeen alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että ainakin sisäsiisteyskasvatus on tuottanut tulosta. Kunhan vain muistamme otuksen ajoissa viedä pihalle. Ei se vielä itse ilmaise tarvettaan ulkoiluun. Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Ehkä vielä jonain päivänä voimme palauttaa matotkin lattialle, pesulan kautta luonnollisesti.

Muuten tuo pieni suden sukulainen on melko hauska pakkaus. Vauhtia riittää niin sisällä, kuin ulkonakin. Sinänsä positiivista, että pysyy pienet lihakset kunnossa. Tänään huomasimme pienen yöperhosen lennähtäneen sisään. Koira alkoi sitä jahdata, tosin hieman epäsusimaisesti aina välillä perääntyen, kun perhonen nousi siivilleen. Tuota jahtausta oli hauskaa katsella.

Olihan sekin mukavaa, kun koiran ensimmäisenä iltana luonamme nukkumaan mennessä se käpertyi kainalooni. Siinä se nukkui aivan rauhallisena aamuun saakka. Oli raukkaparka varmasti matkasta väsynyt. Se kun ei malttanut matkan aikana nukkua, vaikka selvästi silmät lupsahtelivat välillä kiinni. Ensimmäisen yön jälkeenkin se nukkuu yöt varsin rauhallisesti. Joitakin pieniä välikohtauksia on joskus harvoin, mutta eiköhän se vielä opi.

Tähän mennessä uskoisin saavuttaneeni laumanjohtajan statuksen pienen koiran ajatuksissa. Toki sille vielä pitää kaikenlaista opettaakin. Nuppu on nyt siinä iässä, että maitohampaat alkavat vaihtua ihan oikeisiin koiran hampaisiin. Se tietenkin aiheuttaa kutinaa ikenissä ja siis tarvetta nakerrella kaikenlaista. Alkuun nakerruslistalla olivat myös sormeni ja ajoittain myös nenäni. Tuota ikävää tapaa olen saanut koiran vähentämään. Nykyisellään se pääsääntöisesti vain nuolee kättä. Vain joskus riehaantuessaan pieni hammas sormeen tarttuu ja silloin se saa muistutuksen asiasta. Se oli taloomme tullessaan jo viiden kuukauden ikäinen, joten oppiminen ei ole aivan yhtä nopeaa kuin pienemmällä pennulla. Chihuahuat ovat älykkäitä koiria, joilla on vahva oma tahto. Senkin vuoksi Nupun kouluttaminen on hieman haasteellisempaa, kuin joidenkin suurempien koirien. Toisaalta taas tarkoituksenamme ei ole käyttää Nuppua näyttelyissä, eikä aloittaa agility-harrastustakaan. Koulutuksen tarkoituksena on siis yhteisten pelisääntöjen opettelu enemmänkin kuin robottimainen käskyjen totteleminen.

Kirjoituksestani voi saada negatiivisen kuvan yhteiselostamme, mutta totuus on toisenlainen. Nuppu tuottaa juuri sellaista iloa, kuin sitä hankkiessa oli tarkoituskin. Hieman varuillaan sen kanssa pitää olla siksi, kun se on niin kovin pieni. Se kun katsoo suurilla ruskeilla silmillään sen näköisenä, ettei koskaan ole saanut ruokaa tai huomiota, niin äkkiseltään voisi heltyä. Täytyy kuitenkin muistaa katseen takana piilevän manipulointiin taipuvaisen otuksen, joka kuitenkin on koira eikä ihminen. Uskon meillä kuitenkin olevan hauskoja hetkiä edessä pienen sylikoiramme kanssa.