Avainsana: historia

Ylimääräinen päivä

Tänään on karkauspäivä. Tällä päivällä on pitkät perinteet. Julius Caesar määräsi Rooman valtakunnassa käyttöönotettavaksi uuden ajanlaskujärjestelmän. Näin siirryttiin kuuvuosista aurinkovuosiin. Tässä juliaanisessa kalenterissa oli 365 päivää vuodessa ja neljän vuoden välein yksi ylimääräinen päivä. Jotta asia ei olisi niin yksinkertainen, niin maapallon ja auringon suhde ei ole näin yksioikoinen. Tällä laskutavalla syntyy kahdeksan päivän virhe tuhannessa vuodessa. 1500-luvulla Rooman piispa Gregorius XIII huolestui pääsiäisen siirtymisestä niin paljon, että asetti työryhmän pohtimaan kalenteriasiaa. Tuloksena oli siirtyminen gregoriaaniseen kalenteriin, jossa virhettä pienennettiin yhteen päivään 3000 vuoden jaksossa. Tämän tavan mukaisesti vuosi 2000 oli karkausvuosi, mutta seuraava tasavuosisata 2100 ei sellainen ole (ei ole jaollinen 400:lla).

Alunperin karkauspäivä oli helmikuun 24. Tämä taas johtui vanhasta roomalaisesta kalenterista, jossa helmikuussa oli vain 23 päivää. Vuonna 2000 Suomessa karkauspäivä siirrettiin helmikuun viimeiseen, eli tähän päivään.

Karkauspäivänä ei kukaan vietä nimipäiväänsä. Kuitenkin ortodoksinen kirkko muistelee tänäänkin pyhää. Pyhittäjä Kassius Roomalaista muistellaan siis vain neljän vuoden välein, eikä joka vuosi niinkuin muita pyhiä.

Iloitkaamme tästäkin ylimääräisestä päivästä, ikävuosien kertyminen kun lasketaan täysinä vuosina eikä päivinä. Minullekin on kertynyt jo 10 ylimääräistä päivää.

Venäläiset hyökkäävät…

21.2.1808 venäläiset sotajoukot ylittivät valtakunnan rajan Kaakkois-Suomessa. Tästä ilman sodanjulistusta tapahtuneesta hyökkäyksestä on tänään kulunut 200 vuotta. Historiankirjat kutsuvat alkanutta tapahtumaketjua Suomen sodaksi. Joidenkin historiantutkijoiden mukaan nimitys on harhaanjohtava, Suomihan oli osa Ruotsin valtakuntaa eikä mitään muuta.

Suomen sota alkoi tavallaan jo paljon aikaisemmin, kun kahden suurvallan keisarit tapasivat Tilsitissä edellisenä vuonna. Napoleon ja Aleksanteri I sopivat keskinäisestä rauhasta neuvotellessaan myös Ruotsin Ranskalle aiheuttaman kiusan poistamisesta. Ruotsi kun ei piitannut Ranskan toiveista saada Britannia kauppasaartoon. Venäjä sai siis tehtäväkseen kannustaa Ruotsia samaan rintamaan muiden suurvaltojen kanssa.

Sotatoimet edistyivät hyvin tai huonosti, riippuen siitä kummalta puolelta katsotaan. Venäläiset valtasivat Suomen eteläosat noin kuukaudessa. Viapori piti pintansa, kunnes sen komentaja vara-amiraali C.O. Cronstedt päätti luovuttaa ja antautui Suomenlahden jäiden lähtiessä toukokuussa. Jotkut pitävät tuota antautumista maanpetturuutena. Valloittamattomana pidetyn linnoituksen antautuminen on varmasti vaikuttanut puolustajien taistelumoraaliin.

Vastarinnasta huolimatta Suomi valloitettiin ja pian Venäjä ilmoittikin, että Suomi liitetään osaksi suurta Venäjänmaata. Seurauksia sodasta oli paljon: Ruotsi ei enää kuulunut suurvaltojen joukkoon, Suomi sai autonomian ja kansallinen itsetunto koki heräämisen. Ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme tule, sanottiin. Ruotsissa valta vaihtui: kuningas Kustaa IV Aadolf syrjäytettiin sotilasvallankaappauksella ja pian uusi hallitsijasuku löytyi (yllättäen) Napoleonin lähipiiristä. Bernadottein aikakausi alkoi Svean- ja Götanmaan kuninkaana ja Skoonen herrana. Eipä tarvinnut enää Moran kivillä kuningasta huudella (vaikkakin sellainen tapa oli tainnut unohtua jo 1500-luvulla, kivienkin kerrotaan tuhoutuneen vuonna 1515).

Sodista seuraa aina jälkipuintia. Ruotsin valmistautumista Venäjän hyökkäykseen on pidetty puutteellisena, vaikka Tilsitin sopimus olikin tiedossa. Osa ylijohdosta asetettiin maanpetturuudesta syytteeseen, mutta loppujen lopuksi (ilmeisesti Aleksanteri I:n painostuksesta) ketään ei teloitettu. Osa suomalaissyntyisistä ylemmistä upseereista vaihtoi univormun väriä ja jatkoi uraansa uuden lipun alla.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Suomi olisi kehittynyt toisenlaisen lopputuloksen jälkeen. Laulettaisiinko täällä silti Maamme-laulua vai olisiko Du Gamla, du fria suuremmassa suosiossa. Olisiko Stalinin valtausyritys tapahtunut ja miten sitten olisi käynyt.

Sanotaan, että historia toistaa itseään. Puolustusmäärärahoja oli pienennetty ennen Suomen sotaa, kuten tehtiin 1930-luvulla. Venäjä hyökkäsi Suomen alueelle ilman sodanjulistusta 21.2.1808, 30.9.1939 ja 25.6.1941. (Tosin viimeksimainittuna ajankohtana ei muutenkaan oltu kovin syvässä rauhantilassa). Ja harvemmin ne venäläiset aiemminkaan vaivautuivat etukäteen ilmoittelemaan, kun miehissä lähtivät Suomessa käymään.

Vilpittömästi toivon, ettei historian toistuminen jatku edelleen, onhan puolustusvoimiemme määrärahaleikkauksia seurattu jo jonkin aikaa.

Historiasta, ja vähän muustakin

Luin hiljattain Conn Igguldenin kirjoittaman kirjasarjan Keisari, joka kertoo Gaius Julius Caesarin tarinaa. Kirjasarja on hyvin kirjoitettu enkä ajoittain olisi malttanut laskea sitä käsistäni. Tapahtumat vyöryivät neljästä tiiliskiven kokoisesta kirjasta tajuntaani. Rooman valtakunnan mahti ja etenkin hallitsevan luokan ongelmat tulevat hienosti kuvattuna mieleen, kuten yleensäkin hyvin kirjoitetussa kirjassa.

Hallitsevana teemana on siis Caesarin elämä, jota seurataan pääsääntöisesti historiankirjoista tuttua reittiä. Aluksi Roomassa ja lähiseuduilla hämmästellään lapsuusaikoja, joista tosin ei liene kovinkaan tarkkoja tietoja historiankirjoituksissa. Roomasta merirosvojen vangiksi, sittemmin Hispanian kautta Galliaan. Sieltä kuuluisan Rubikon-joen yli kohti sisällissotaa ja suurta kunniaa ja diktaattorin oikeuksia. Lopuksi karu loppu maaliskuun iduksena ”puukotuksen” uhrina senaattoreiden ryhtyessä tikareilla kutittelemaan.

Hetkittäin piti muistuttaa itseään siitä tosiseikasta, että kyseessä on kuitenkin vain fiktiivinen teos, jossa esiintyy historiankirjoista tuttuja nimiä ja paikkoja. Kirjailija itse kertoo loppusanoissaan valinneensa tiettyjä asioita ja jättäneensä joitain pois. Taiteellisen vapauden nimissä hän on myös kehittänyt koko joukon tarinaa tukevia henkilöitä.

Tästä äidyin pohtimaan historiaa yleensä. Kuka määrittää historian? Miten voimme tietää ovatko historiankirjoista lukemamme asiat todella tapahtuneet niin kuin ne on kirjoitettu? Vai onko lukemissamme kirjoituksissa yhtä paljon asiavirheitä, kuin nykyisissä sanomalehdissä?

Yleensä sanotaan historian seuraavan voittajan miekkaa. Näin varmasti onkin. Uskaltaisiko joku sveebi väittää roomalaista barbaariksi, jollaiseksi Caesar itse kuvailee tätä  Germaniassa asunutta kansaa Gallian sodasta kertovassa teoksessaan. Meillä ei ole tuosta sodasta säilynyt vastapuolen näkemystä. Ainoastaan sotapäällikön itsensä kertomus, jota ei varmaankaan ole höystetty pienillä viilauksilla tyyliin: meitä oli vain kohortti (legioona) vastustajan tuhat(sata)päistä barbaarilaumaa vastassa. Eiväthän kalamiehetkään koskaan liioittele saalistaan, vai kuinka? Tosin tuon Gallian sodasta kertovan kirjan suomennoksen esipuheessa todetaan Caesarin olleen melko objektiivinen kertomuksessaan. Mene ja tiedä.

Sivistyksen levittäminen barbaareille on usein ollut historiassa selityksenä valtakuntien laajentumispyrkimyksille. Ei kai kukaan tosissaan ensimmäisenä sano tulleensa vain veroja naapurilta keräämään. Sivistyksen saaminen on sentään paljon ylevämpää, vaikka siitä pitäisi vähän maksaakin.


Eilen sovintosunnuntaina alkoi suuri paasto. Nyt siis kaikki kunnon kristityt rauhoittuvat ja hiljentyvät paaston merkeissä. Vähemmän kunnolliset eivät noudata paastosääntöjä, mutta potevat siitä syyllisyyttä. Täysin paatuneet eivät noudata paastosääntöjä ja vielä vähemmän muistelevat syntejään. Pitänee luokitella itsensä ennen pääsiäistä.