Avainsana: jaarittelua

Syksyisenä aamuna

Herään kuudelta, ennen auringon nousua. Keitän Trangialla aamiaiseksi kaurapuuroa. Syötyäni pukeudun maastopukuun ja vedän päähäni samanvärisen lippalakin. Virittelen kiikarit valjaisiin ja menen mökistä ulos. Ulkona haistelen hetken raikasta syysilmaa. Yö on ollut kylmä, auton lasit ovat pienessä huurteessa. Katsahdan järvelle ja huomaan joutsenparin ilmestyneen lahdenpohjukkaan yön aikana. Olinkin kuulevinani ne jossain vaiheessa yöllä unen läpi. Myös yksinäinen sorsa uiskentelee rantakaislikossa. Tänään en kuitenkaan ole siitä sen enempää kiinnostunut.

Heitän haulikon olalleni ja lähden kävelemään kohti naapuria. Olimme sopineet tapaavamme seitsemältä. Kävellessäni huomaan tehneeni sukkien kanssa virheen, ne hiertävät hieman. Tästä huolimatta jatkan matkaani. Kauempana järvestä maa on hienoisen kuuran peittämä. Ilmassa on kuitenkin tuttuja syksyn tuoksuja, maahan varisseiden lehtien ja ruohon alkaessa lahota.

Pääsen naapuriin ja keskustelemme isännän kanssa hetkisen. Koira on saanut jalkansa kipeäksi edellisen päivän jänisjahdistamme, joten päätämme jättää jänikset rauhaan. Lähden yksinäni tutkailemaan metsän lintutilannetta, varmistettuani naapurilta metsästysalueemme takarajan. Päätän lähteä kohti erästä peltoa. Siitä huolimatta, että siellä oli muutama päivä aiemmin nähty emokarhu kolmen pennun kanssa. Edellisen päivän keskustelujen perusteella uskon karhujen jo poistuneen alueelta.

Kävelen rauhallisesti metsäautotietä valitsemallani reitillä. Aina välillä pysähdyn katselemaan ympärilleni ja kuullostelemaan. Punatulkut ja tiaiset hyppelevät iloisina oksalta toiselle. Nouseva aurinko valaisee usvaisen metsän oranssinsävyisellä säteilyllään. Muutaman kilometrin takaa kuuluu vaimeasti liikenteen ääni, jossain toisaalla ajaa traktori.

Saan kohteekseni valitsemani pellon näkyviin saapuessani kuusikon laitaan. Pysähdyn katselemaan pellon suuntaan koivuvoittoisen vesakon läpi. Olen hetken aikaa kuulevinani jostain kaukaa teeren kukerrusta, mutta sitten toinen ääni pyrkii tietoisuuteeni huomattavasti lähempää. Tuohan oli selvä pyyn vihellys. Kuuntelen tarkemmin ja kuulen sen uudelleen, tiii-tiii-tititi. Koetan tähystellä äänen suuntaan, mutta en näe lintua. Vaihdan hieman paikkaa, mutta vieläkään en saa viheltelijää näkyviini.

Tässä vaiheessa alkaa hieman harmittaa pyypillin jättäminen mökin kaappiin. Sitä olin edellisiltana kokeillut, enkä saanut siitä kunnollista ääntä aikaiseksi, joten mokoma joutikin jäädä. Mietiskelin kuitenkin vaihtoehtojani ja päätän kokeeksi viheltää ilman pilliä. Hämmästyksekseni pyy vastaa heti vihellykseeni, joten vihellän uudelleen. Nyt kuulen jo toisenkin pyyn jostain läheltä. Siirryn hieman parempaan paikkaan ja jatkan viheltelyä. Pyyt tuntuvat reagoivan hyvin viheltelyyni. Jonkin ajan kuluttua kuulen mielestäni ainakin kuuden tai seitsemän koiraspyyn vihellykset, yksi on siirtynyt jo taaksenikin. Joku lintu lennähtää puun oksalle, mutta ei näytä pyyltä. Kiikarilla varmistan linnun arvelujeni mukaiseksi närheksi.

Tiheästä kuusikosta lennähtää pyy nuoren koivun oksalle. Sieltä se koettaa tähystellä vierasta viheltäjää. Matkaa on kuitenkin liiaksi haulikolle, joten en ammu, vaan mietiskelen miten siirtyisin lähemmäksi. Lintu pyrähtää kuitenkin lentoon kiertäen minut melko kaukaa. Se tekee puolikkaan ympyrän laskeutuen nuoreen tiheään kuuseen, nyt kuitenkin jo aiempaa lähempänä. En näe sitä enää, mutta pidän puuta silmällä. Yllättäen lintu lennähtääkin kuusesta viereiseen koivuun. Nyt näen sen esteettömästi. Haulikko haukahtaa ja lintu putoaa maahan. Käyn noutamassa saaliini arvellen muiden lintujen poistuneen paikalta. Hämmästykseni on kuitenkin suuri, sillä melko pian jo kuulen toisen pyyn viheltävän kuusikossa.

Vähän aikaa käyn vuoropuhelua pyyn kanssa, mutta sitten alkaa kylmä voittaa. En ole pukeutunut riittävän lämpimästi pitkää seisoskelua varten, vaan hieman liikkuvampaa jahtia silmällä pitäen. Vaikka olisinkin toivonut pienelle saaliilleni kaverin, päätän lähteä kävelemään mökille päin. Matkalla käyn vielä toisella alueella, jossa tiedän pyitä olevan. Täälläkin ryhdyn viheltelemään ja saan melko pian vastauksen kuusikon kätköistä. En kuitenkaan saa yhtään lintua näkyviini. Suunikin alkaa kuivua, eikä vihellys enää onnistu kovin hyvin. Päätän tällä kertaa tyytyä tähän yhteen pieneen lintuun, ensimmäiseen metsäkanasaaliiseeni. Lähden tallustelemaan mökin suuntaan.

Mökillä ripustan saaliini seinustalle roikkumaan ja ryhdyn pakkailemaan varusteitani kotimatkaa varten. Tämänkertainen syysjahtini on päättynyt. Huomaan sukkavalintani olleen todella huono, iso rakko on hiertynyt toiseen kantapäähän. En olisi tuolla rakolla pystynytkään enää pariin päivään kunnolla metsässä kävelemään. Mielenkiintoista on kuitenkin se, etten tuollaista kunnolla huomannut ennen metsästä paluuta.

Päivän kiertyessä puoleen, saan työnnettyä täyteen pakatun auton keulan mökkipolulta tielle. Matkaan kohti kotia, jossa rakas vaimoni odottaa koirien kera. Illalla kotiin päästyäni otan aamuisen saaliini käsittelyyn ja paistan pyyn rintapalat paistinpannulla. Koirat saavat pienet makupalat linnun koipilihoista. Rintapalat maistellaan ruisleivän päällä. Varsin hyvänmakuinenhan tuo oli, pieni metsäkanamme pyy.

Kesäistä jupinaa

Juhannus on juhlittu ja päivät ovat alkaneet lyhentyä, jälleen kerran. Juhannuksen juhlinta ei meillä ollut kovinkaan merkittävä tapahtuma. Sain kuitenkin grillikauden avattua. Peuran ulkofileen pätkä muuttui pakasteesta suussa sulavaksi loikoiltuaan hetken ajan grillin lämmössä.

Ikonimaalauskurssia lukuunottamatta tämä alkukesä on mennyt melko tavanomaisesti. Enimmäkseen olen töiden jälkeen ollut aivan pihalla koirulaisten kanssa. Koirat juoksentelevat ympäri aitausta samalla kun minä ruokin hyttysiä. Keinuun tekaisin pienen ilmeenkohotuksen vaihtamalla siihen uuden katoksen. Nyt on hyvä istuskella ja ihmetellä koirien vauhtia.

Kesäkuun toisella viikolla vietimme jälleen rakkaan vaimoni kanssa aikaa Kylä-Klemelän taidekoululla Raision työväenopiston ikonimaalauksen kesäkurssilla. Sain viimeisteltyä viime syksynä aloittamani Kristus Kaikkivaltias ikonin. Siinä olikin melko suuri työ, onhan lautakin kutakuinkin A3-kokoa, eli 40×30 cm. Uusina asioina tuossa kokeilin kultauksen alle kaivertamista. Aika hyvin onnistuin mielestäni saamaan haluamani kuvion esille. Seuraavaksi pitää tuo ikoni vielä öljytä, niin kestää sitten paremmin aikaa.

Ehdinpä jopa aloittaa uuden maalaustyönkin. Seuraavana työn alla on Mirhantuojanaiset, eli yksi pääsiäisikonimalleista. Rakas vaimoni on kovasti otettu mallikuvani pastellisävyisistä väreistä. Toivottavasti pääsen syksyllä jälleen jatkamaan tuota maalaustyötä.

Laitetaanpa tähän lopuksi vielä kuva Kristus-ikonistani, valitettavasti kuvaus ei ole kovin hyvin onnistunut:

 

Rajoittamista

Tässä taannoin saimme rakkaan vaimoni kanssa ajatuksen sallia koirulaisillemme hieman vapautta. Liika vapaus sai kuitenkin noiden ovelien pikku otusten päättelemään reviiriinsä kuuluvan myös naapurin piha-alueen. Vapautta piti siis alkaa rajoittaa. Niinpä tässä taannoin tiemme vei rautakauppaan tarvikehankintoihin. Toissa viikonloppuna otin ensimmäiset askeleet rajoittamisen tielle. Sekoittelin muutaman säkillisen valmisbetonia veden kanssa ja kippasin seoksen pihalle kaivamaani kuoppaan. Sekaan pari pätkää harjaterästä ja pari tolpanjalkaa. Sitten vain odottelemaan betonin kovettumista. Muutama sateinen päivä helpotti, ei tarvinnut valuani kastella erikseen.
Viime perjantaina vietin muutaman tunnin ulkona käytellen rautakankea ja lekaa. 30 kestopuutolppaa löysi paikkansa nurmikkomme ympäriltä. Tolppiin naputtelin kiinni aitaverkkoa ja niin alkoi aitaus hahmottua. Lauantaina satoi, eikä minua huvittanut tällä kertaa kastua, joten käytin sunnuntaipäiväni aitauksen viimeistelyyn. Porttia varten tolpat betonirakennelmani tolpanjalkoihin kiinni. Seuraavaksi portin saranoiden virittely kohdilleen ja vielä lopuksi portille lukitussysteemi. Kun vielä lopuksi naputtelin aitaverkon portintolppiin olikin urakkani ohi ja käyttövalmis aitaus valmis. Tosin jätin pari pikkuhommaa vielä myöhäisempään ajankohtaan: aitatolppien tasamittaisiksi pätkiminen ja parin mahdollisen karkuaukon paikkaaminen. Epätasaiseen maastoon kun on vaikea laittaa suoraa aitaa siten, ettei ovela koirulainen sieltä ensin päätään ja sitten loppuosiaan toiselle puolelle ujuttaisi. Tosin eivät ole ainakaan vielä huomanneet moista mahdollisuutta juoksennellessaan.

Aitauksen koeajo tapahtui hieman keskeneräisenä jo lauantaina. Silloin piti vain huolehtia siitä, etteivät karvakorvat livahda portista ulos, portissa kun ei ollut vielä valmiina kuin reunatolpat. Hihnasta vapauduttuaaan karvakorvat säntäsivät vanhasta tottumuksesta heti kohti tontin rajaa ja naapuria, mutta huomasivat esteen kuitenkin ajoissa ja laukkasuunta vaihtui aidansuuntaiseksi. Kaikesta päätellen kuitenkin tällainen rajoitettukin vapaus pikkukoirille kelpasi. Ainakin vauhtia riitti.

Tänään kävelylenkin päätteeksi jälleen kerran päästin koirat irti aitauksessa ja pienen harjoittelukierroksen jälkeen vauhti kasvoi jälleen hurjaksi. Niisku pitkine jalkoineen on kiistaton pihan nopeuskuningatar, mutta hyvänä kakkosena kirmasi Nuppu, joka hieman kurveja oikoen koetti pysytellä kaverin vauhdissa.

On varsin virkistävää seurata, miten pienet koirat kokevat vauhdin hurmaa juostessaan varmasti kovempaa kuin koskaan aiemmin. Toinen mielenkiintoinen piirre on tietysti se, miten väsymys valtaa pienet koirat. Silloin ne käpertyvät pedilleen kerälle kylki kyljessä ja pieni tuhina alkaa kuulua. Uniset päät nousevat seuraamaan, jos sattuu vierestä poistumaan. Uni karisee kuitenkin nopeasti, jos tuulikaapin ovi avataan. Silloin alta aikayksikön pari vilkasta karvakasaa jalkojen juurella pyörimässä. Oven avautuminenhan saattaa tarkoittaa uusintakierrosta rajoitetussa vapaudessa.

Hauskaa Wappua!

Tänään monet suomalaiset, etenkin opiskelijat juhlivat vappua. Huomenna vapun päivänä siis monellekin kelpaa silliaamiainen yrityksenä olon parannukseen.

Itse en ajatellut tänäkään vuonna kovin tätä juhlaa mitenkään yltöpäisesti viettää. Ehkä kuitenkin pitäisi huomenissa vaikkapa ottaa lasi tai pari kuohuviiniä. Ja tiedä hänestä vaikka tänäänkin intoutuisin jonkinlaisen pikku snapsin kumoamaan. Huomenna voisin kuitenkin taas hieman peuraa paistella ja sillehän toki sopisi punaviini seuralaiseksi. Joten siitähän se taas lähtee, vapun vietto.
Miten tahansa juhlitkin, tai vaikka et juhlisikaan, niin oikein hauskaa vappua!

Kevättä ilmassa

Kevät on saapumassa. Sen huomaa aamuisin, kun pihalle jäänyt lumi on muuttunut kantavaksi. Kevään merkkejä ovat myös lumen muuttuminen loskaksi. Linnutkin ovat heräilemässä kevääseen. Talitintit ovat jo pitkään lauleskelleet titityytään.

Alkuviikolla totesin muuttolintujen esijoukkojen saapuneen. Töyhtöhyypät ovat jälleen ilonani työmatkoillani, lennellessään peltojen yllä. Kovin hääppöiset oltavat ei kuitenkaan niilläkään lie. Kovin on vielä lumisen näköiset peitteet pelloilla. Sieltä lumen ja jään keskeltä nuo töyhtöpäät kuitenkin koettavat elantonsa kaivella.

Myös hanhien muutto on alkamassa. Ensimmäiset parvet olen nähnyt töyhdöllisten siivekkäiden ohella peltoja penkomassa. Autolla ajaessa ei tietenkään mihinkään täydelliseen tunnistustulokseen yleensä pääse, mutta kuvittelisin kyseessä olleen merihanhien. Tänä aamuna bongasin myös kolme joutsenta. Etäisyyttä oli niihinkin, mutta silti arvelisin laulavaisten olevan liikkeellä. Autossa kun ei saa kuulovahvistusta näkemälleen.

Varma kevään merkki on myös pääsiäisen saapuminen. Tämä Herran pääsiäinenhän onkin meille ortodokseille suuri juhla. Siksi onkin mukavaa huomenna Suurena torstaina pitää vapaapäivää. Ensi viikon olen jälleen lomalla, joka tälläkin kertaa tulee todelliseen tarpeeseen. Olen ollut varsin väsynyt vaativan työprojektin kurimuksessa. On mukavaa levätä viikko, jonka jälkeen on taas hyvä palata uusin voimin projektin kimppuun.

Mieleni minun tekevi

Se on nuori Joukahainen
sanan virkkoi, noin nimesi:
”Tieän mä tiaisen synnyn,
tieän linnuksi tiaisen,
kyyn viherän käärmeheksi,
kiiskisen ve’en kalaksi.
Rauan tieän raukeaksi,
mustan mullan muikeaksi,
varin veen on vaikeaksi,
tulen polttaman pahaksi.”

Näilläkin sanoilla yritti Joukahainen esittää olevansa kova jätkä Väinämöisen edessä. Ottipa kuitenkin vaka vanha Väinämöinen ja lauloi nuorukaisen suohon. Väinämöinen tunsi syntyjä syviä huomattavasti Joukahaista paremmin.

Näin Kalevalan päivän kunniaksi on mukava hieman muistella noita Lönnrotin kansalliseepokseksemme kasailemia runoiluja. Kalevalasta minulla on yleensä päällimmäisenä lapsuudenmuistona olevat koulutelevision lähettämät animaatiot, joissa paperista revitty vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, leukojaan heilutteli.

Kalevalaa paljon hauskempi kirja on Jari Tammen kirjoittama Kalevan solki. Siinä Tammi saa Kalevalan runot elämään kirjoittamalla tarinan, joka voisi olla vaikka tarina Kalevalan runojen syntytapahtumista. Ehkä siis Tammi voisikin sanoa kalevalaisittain vaikka jotenkin näin:
”Tieän mä Kalevalan synnyn,
tieänpä runoiksi Kalevalan,
tarinoiksi varsin kerrotuiksi,
lauletut kirjaksi kerätyksi.”

Enpä tiedä olisiko minusta tuollaisia runoja rustaamaan, tämäkin tuli jostain yhtäkkiä. Ehkä joku muu voisi keksiä paremmankin.

Kalevalaa en muuten olekaan pitkään aikaan lueskellut, ehkä pitäisi. Sen sijaan olen lueskellut paljon kevyempää ja viihteellisempää kirjallisuutta. Viimeisimpänä Isabel Allenden kirjoittaman Zorron tarinan. Se on viihteellinen tarina legendan synnystä varsin mukaansatempaavasti kirjoitettuna. Zorro syntyy nuoren pojan mielikuvituksessa ja kehittyy ajatuksesta todelliseksi.

Opinpa vielä tuosta kirjasta, espanjaa kun en osaa, zorron tarkoittavan kettua. Oppia ikä kaikki, sanovat vanhat ja viisaat.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi on jo pitkällä, enkä ole saanut tänne vielä kirjoitettua. Täytyy siis tehdä se heti, jotta vielä tammikuussa ehtii. Tässä vaiheessa iltaa tyydyn kuitenkin ajankohtaisten asioiden tiedottamiseen tänne tiedon valtatielle.

Peuranmetsästyskausi päättyy tänään. Sain onneksi oman kiintiöni täyteen jo pari viikkoa sitten. Tänään oli jäljellä enää loppujen lihojen pakkausta ja pakastamista. Käytin sanaa onneksi, sillä nyt tuntuu taas olevan jonkin sortin räkätauti olevan tuloillaan. Ainakin nenä vuotaa lahjakkaasti. Piti vielä mennä tekemään lumitöitä, kun en ole aiemmin viitsinyt. Nyt oli lunta niin paljon, ettei huomenna olisi ollut autolla asiaa autokatoksen ulkopuolelle, ellen olisi hieman töitä tehnyt. Vaikka ei silti, kyllä minusta on mukavaa kun vaihteeksi on lunta, yleensä kun täälläpäin sitä on melko vähän.

Koirulaisemme jaksavat viihdyttää meitä. Tosin aina joskus voisi olla mukavaa, elleivät ne jatkuvasti haluaisi olla sylissä. Varsinkin, kun ne yleensä tulevat syliin samanaikaisesti. Tällä hetkellä pienet karvakorvat näyttävät olevan sohvalla. Ovat vaihteeksi repineet tuohenpalan puukorista takan vierestä. Koirulaisissa on yksi mielenkiintoinen piirre, ne eivät syö puruluuta samaan aikaan. Jos niille antaa molemmille oman, niin hetken kuluttua toinen on joko ottanut molemmat tai sitten toinen on hylännyt omansa ja tuijottaa toisen syömistä kateellisena. Normaalista poiketen ne tällä hetkellä näyttävät toimivan toisin. Niisku nakertaa puruluuta ja Nuppu pureskelee tuohen palasta, tosin välillä tuijottaen Niiskun tikun suuntaan.

Laitanpa tähän vielä yhden kuvan, jossa nuo karvakorvat ovat kerrankin rauhallisina.

Vielä kerran vuonna 2009

Tämä alkaa olla viimeinen mahdollisuus kirjoittaa tätä blogia tänä vuonna. Käytetään siis tilaisuus hyväksi. Flunssakin alkaa olla paremmalla puolella. Täytyy kuitenkin koputella puuta, ettei tulisi jokin ikävä jälkitauti. Niistäkin kun on kokemusta.

Kovasti odottelin syntymäpäivänä, josko edes neljänkympin kriisi tulisi. En nimittäin juurikaan muista kohdanneeni aikaisempia kriisejä, vaikka ne niin muotia ovatkin. Tai sitten kriisini ovat olleet niin nopeita, ettei niitä edes huomaa. Nyt siis täytyy taas odottaa kymmenen vuotta, josko edes viidenkympin villitys kohtaisi. Ei kai niitä kaikkia sentään voi menettää? Vai onkohan niissä edes mitään menetettävää?

Syntymäpäivänäni kirjoitin miten ikävästi ajoitettu flunssani on. Ikäväksi ajoituksen tekee myös se, etten tietenkään voi lähteä peuraa kytistelemään sairaana. Jos olisin peurakopissa sairaana, niin parin aivastuksen jälkeen ei varmasti peurojen näkemisestä olisi pienintäkään toivoa. Enkä muutenkaan usko, että flunssa paranisi pakkasessa istumalla, vaikkei aivastusta tulisikaan. Tuskin edes jaksaisin peuraa metsästä pois raahata, jos sellaisen sattuisin saamaan. Onneksi ensi viikko on vielä lomaa, niin ehkä silloin jo voimat ovat palautuneet tuonkin jalon harrastuksen jatkamiseen.

Kuluneen vuoden aikana ovat muutkin harrastukset jatkuneet liki ennallaan. Opiskelu on ehkä hieman hitaanlaista, mutta jotain olen sentään saanut aikaiseksi senkin osalta. Puutöissä olen näpräillyt jotain joutavia pikkuhommia, lähinnä jatkanut joitakin keskeneräisiä projekteja.

Ikonimaalaus on kuitenkin saanut enemmän aikaani kuluneen vuoden aikana. Aloitimmehan rakkaan vaimoni kanssa kolmannet ikonimme. Tällä kerralla yritän saada aikaiseksi Kristus Kaikkivaltiaan. Nyt olen tekemässä aikaisempaa suurempaa kuvaa, noin 30×40 cm, siis lähes kaksi kertaa edellistä suurempaa. On mielenkiintoista huomata, miten erilaista sellaista on työstää. Tietyssä mielessä suuren tekeminen on helpompaa ja toisaalta taas vaikeampaa. Yksityiskohdat ovat tietenkin suurempia, joten niiden maalaaminen on sinänsä helpompaa. Pieneen on kuitenkin helpompaa ”hukata” virheitä. Suuren kuvan virheet kun näkyvät kauemmas 😉 Tavoitteena tietenkin on, ettei niitä virheitä tulisi, tai ainakin niiden saaminen niin näkymättömiksi, etteivät ne haittaa.

Toivon mukaan ensi vuosikymmenelläkin voin hyvillä mielin jatkaa näitä mukavia harrastuksiani.

Oikein hyvää vuotta 2010 kaikille lukijoilleni!

Juhlaa juhlien keskellä

Tänään, joulun ja uuden vuoden välillä, vietän syntymäpäivääni, kuten monesti ennenkin. Tällä kertaa vuorossa on 40. kyseisenlainen tapaus. Ehdin syntyä 60-luvulle, tosin vain parin päivän marginaalilla. Rakkaalle vaimolleni monesti sanonkin olevani 60-lukulainen, kun taas hän on 70-luvun tuote. Ihminen saa iloa joskus pienistä asioista 🙂

Tämän kertainen syntymäpäivä ei ole kuitenkaan pelkkää juhlaa, sillä varsin huonosti ajoitettu flunssa häiritsee juhlatunnelmaa. Pariin päivään en ole juuri muuta tehnyt kuin nukkunut, niistänyt ja aivastellut.  Huonoa ajoituksessa ei ole vain syntymäpäiväni, vaan myös se, että olen lomalla. Menee siis lomakin hukkaan. Myös kulttuurin harrastaminen kärsii, sillä huomenna olisi pitänyt mennä teatteriin. Nyt jää sekin elämys väliin, tai toivottavasti vain siirtyy hieman.

Karvakorvien vuosi

Perheemme lisääntyi viime viikolla yhdellä korvaparilla, kun karvainen ystävämme sai samankaltaisen kaverin. Nyt meillä siis vipeltää kaksi chihuahuaa yhden asemesta. Näyttää siltä, että ratkaisu oli oikea, sillä ihmisellä ei riitä aika sellaiseen määrään leikkiä kuin nuo kaksi karvaista ystäväämme harrastavat. Niillä on koko ajan jokin viritys menossa. Positiivista on myös toki se, että koirulaiset ovat lämmittäneet ajoittain minua sairasvuoteella maatessani. Ne kun tulevat aivan kiinni nukkuessaan.

Tämän enempää en taida tällä kertaa kirjoitella, vaan painun hetkeksi takaisin peiton alle.

Marraskuu loppuu

Tänään marraskuun viimeisenä päivänä totesin, etten ole kuluvan kuukauden aikaan vielä kertaakaan tänne blogiini kirjoittanut. Lienee siis aika korjata tilanne, vielä kun ehtii.

Marraskuun aikana saimme hirvijahtimme päätökseen. Itse en päässyt hirveä ampumaan tänä syksynä, mutta pääasia on tietenkin koko porukan tulos. Peurapukin ammuin kuitenkin, vaikka seurassamme olikin suositeltu naaraiden ampumista. Peurapukista oli kannustukseksi määrätty sarvimaksu. Kävi kuitenkin niin, että katseltuani kymmenisen minuuttia peurapukin sarvien esittelyä ja kyljen tarjoamista, en enää voinut mieltäni malttaa. Niin kohtasi peura kohtalonsa ja päätyi pakastimeeni. Sarvet saanen seinälle joskus kevään kuluessa.

Yksi syy kirjoittamattomuuteeni on pieni koirulaisemme. Se on keksinyt varmaan mielestään hauskan leikin ja herättää minut aina jossain vaiheessa aamuyön kuluessa. En siis ole montaakaan yötä saanut rauhassa nukkua. Olen siis kärsinyt jonkinasteisesta univajeesta ja kroonisesta väsymyksestä. Toivon kovasti, että karvakorva ryhtyy kunnolla nukkumaan, kunhan siltä tulevana perjantaina poistetaan maitohampaat. Raukkaparalla kun on tällä hetkellä kaksiriviset hampaat. Varsin yleinen rotuominaisuus kuulemma. Eläinlääkärireissu on siis edessä.

Tämän enempää en taida kirjoittaa ennen joulukuuta. Yritän päästä hieman normaalia aiemmin nukkumaan, jotta univelkani hieman lyhenisi. Toivottavasti onnistun.