Avainsana: juhlapäivät

Pronssia vai posliinia

20 vuotta sitten 4.7. oli lauantai. Tuon päivän aamuna olin melko lailla hermostunut. Jo aamusta pukeuduin parhaaseen univormuuni. Vastavalmistuneen vääpelin arvomerkki hohti kultaisena mustan hihan reunassa. Arvomerkin lisäksi käsipuolessani hohti helmen lailla kaunis morsiameni, josta muutaman tunnin kuluttua tulisi vaimoni.

Lappeenrannan kirkkoon oli kerääntynyt ystäviä ja sukulaisia todistamaan kahden nuoren yhteisen taipaleen aloitusta. Nuorena miehenä olin melko ujo, joten huomion keskipisteessä oleminen sai sormusvalan sanatkin hieman unohtumaan. Rakas morsiameni pelasti tilanteen ja sain valani vannottua. Papin kysyessä vahvistimme tahtovamme toisemme ja saimme siunauksen yhteiselle elollemme.

Kirkollisen tilaisuuden jälkeen jatkoimme Lappeenrannan kasinolle syömään. Kakku leikattiin perinteiseen sotilastapaan miekalla. Perinne on myös miekan puhdistus tulella ennen kakunleikkausta. Tarina kertoo, että liekkien korkeus kertoo kuinka villiä poikamieselämää sulhanen on viettänyt. Ja kyllä siinä varmaan vinha perä on, sillä minun kohdallani liekkejä tuskin näkyi 😉

Kahvien ja kakun jälkeen järkytimme sukulaiseni poistumalla paikalta tanssimatta. Tanssimme kyllä jonkin aikaa majoituspaikkamme hotelli Lappeen yökerhossa myöhemmin samana iltana, mutta emme itse häätilaisuudessa.

Liittomme vahvistettiin vielä muutama vuosi sitten. Kun olimme molemmat vaihtaneet kirkkokuntaa ja liittyneet Turun ortodoksiseen seurakuntaan, halusimme myös ortodoksisen siunauksen avioliitollemme. Kirkossa oli erään liturgian jälkeen vain muutama seurakuntalainen todistamassa tätä tilaisuutta. Halusimme sen itsellemme, joten emme markkinoineet sitä etukäteen kenellekään.

Näin kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen hämmästelen eniten sitä, miten nopeasti aika on kulunut. Ja tietenkin sitä, miten rakas vaimoni on minua kestänyt kaikki nämä vuodet 😉

Otsikko juontaa juurensa siitä, että halusin tietää miten kutsutaan tätä 20-vuotishääpäivää. Erinäisistä nettilähteistä löytyi molemmat. Vietämme tänään siis pronssi- tai posliinihääpäivää. Nimeä tärkeämpää on kuitenkin viettää tätä päivää rakkaan ihmisen seurassa.

Juhlaa juhlien keskellä

Tänään, joulun ja uuden vuoden välillä, vietän syntymäpäivääni, kuten monesti ennenkin. Tällä kertaa vuorossa on 40. kyseisenlainen tapaus. Ehdin syntyä 60-luvulle, tosin vain parin päivän marginaalilla. Rakkaalle vaimolleni monesti sanonkin olevani 60-lukulainen, kun taas hän on 70-luvun tuote. Ihminen saa iloa joskus pienistä asioista 🙂

Tämän kertainen syntymäpäivä ei ole kuitenkaan pelkkää juhlaa, sillä varsin huonosti ajoitettu flunssa häiritsee juhlatunnelmaa. Pariin päivään en ole juuri muuta tehnyt kuin nukkunut, niistänyt ja aivastellut.  Huonoa ajoituksessa ei ole vain syntymäpäiväni, vaan myös se, että olen lomalla. Menee siis lomakin hukkaan. Myös kulttuurin harrastaminen kärsii, sillä huomenna olisi pitänyt mennä teatteriin. Nyt jää sekin elämys väliin, tai toivottavasti vain siirtyy hieman.

Karvakorvien vuosi

Perheemme lisääntyi viime viikolla yhdellä korvaparilla, kun karvainen ystävämme sai samankaltaisen kaverin. Nyt meillä siis vipeltää kaksi chihuahuaa yhden asemesta. Näyttää siltä, että ratkaisu oli oikea, sillä ihmisellä ei riitä aika sellaiseen määrään leikkiä kuin nuo kaksi karvaista ystäväämme harrastavat. Niillä on koko ajan jokin viritys menossa. Positiivista on myös toki se, että koirulaiset ovat lämmittäneet ajoittain minua sairasvuoteella maatessani. Ne kun tulevat aivan kiinni nukkuessaan.

Tämän enempää en taida tällä kertaa kirjoitella, vaan painun hetkeksi takaisin peiton alle.

Hauskaa Wappua

Näin tekniikan ylioppilaana tai tutummin teekkarina pitäisi osata juhlistaa Wappua komeasti. Opiskelupaikkakunnallani Porissa Akateemisen Wapun juhliminen on alkanut viime lauantaina. Koska opintoni ovat jääneet vähemmälle, ajattelin jättää juhlimisenkin vähemmälle.

Pari tuntia sitten keittelin pikaisen risoton hirvijauhelihasta, jota vieläkin löytyi pakkasen pohjalta. Olen moista aina silloin tällöin laitellut, sillä se on nopea laitettava ja tulee hyvää. Laitan tähän reseptini, jos jotakuta kiinnostaa tai vaikkei ketään kiinnostaisikaan:

jauhelihaa n. 400g
pakastevihanneksia n. 200g
sipulia
riisiä

Keitä riisi ohjeen mukaisesti, tuohon jauhelihamäärään 4 hengen riisiannos on melko sopiva, tosin joku voisi sanoa risottoani lihaisaksi, mutta minkäs teet. Olen käyttänyt riisin maustamiseen yleensä yhtä liemikuutiota – yrtti-valkosipulikuutio toimii mainiosti. Riisinkeiton loppuvaiheessa lisää pakastevihannekset, itse käytän yleensä herne-maissi-porkkanaa.

Riisin kiehuessa paista jauheliha ja kuullota sipuli. (Olen käyttänyt viimeaikoina paistamiseen kylmäpuristettua rypsiöljyä, koska lääkäri sanoi kolesteroliarvojeni poikkeavan suositelluista.) Lisää mausteita jos haluat, tavallinen jauhelihamaustekin toimii. Sekoita liha ja sipulit riisi-vihannessekoituksen joukkoon. Lisää maun mukaan hieman soijakastiketta.

Tällä tavalla valmistettuna risotto on melko kuivaa, mutta silti maukasta. Jos siltä tuntuu kannattaa kokeilla créme fraichen lisäämistä. Olen käyttänyt joskus Créme Bonjour sipulisekoitusta, jota voin suositella.

Hyvää nopeasti ja kevyesti 😉

Mikäli ohjeeni tai tämänkertainen kirjoitukseni vaikuttaa sekavalta, niin voin tunnustaa avanneeni viinipullon jo aloitellessani ruoan valmistusta. Olenhan kuitenkin teekkari ja nyt on Wappu.

Siis Glada Wappen tai siis iloista Wappua kaikille, jatkan punaviinini parissa…

Kaikki hyvä loppuu aikanaan…

… niin myös virkamiehen kesäloma. Neljän viikon loma tuntui kuluvan yhdessä hujauksessa ja tänään pitikin jo palata työmaalle. Ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä on siis taas takanapäin ja lienee aika tehdä tilinpäätös kuluneesta lomasta.

Ennen lomaa ja vielä loman alussa on suuret suunnitelmat siitä mitä kaikkea pitäisi saada lomalla tehtyä. Näin loman jälkeen sitä sitten taas huomaa, ettei suunnitelmia olisi niin suuriksi rakennella tänäkään vuonna. Tosin yksi suurimmista suunnitelmistani, eli autotallin siivous, josta kerroin jo edellisessä kirjoitelmassani, eteni jonkin verran. Nyt pääsee jo ovelta kulkemaan takaseinälle ja takaisin tarvitsematta kovasti mutkitella ja loikkia tavaroiden yli. Kaatopaikkakuorma on vielä viemättä, mutta suurimman osan kaatopaikalle kuskattavasta tavarasta olen nyt sijoittanut ulkovarastoon. (Sitä järjestelin luonnollisesti aiemmin, jotta sinne mahtuisi autotallista pois kuskattavaa tavaraa.)

Olen siis kohtuullisen tyytyväinen autotalliin tällä hetkellä, vaikka siellä vielä muutamaksi päiväksi töitä riittääkin. Eikä sinne vieläkään mahdu auto, tietenkään. Eikä tällä menolla mahdu jatkossakaan. Ostin nimittäin Huuto.netistä sirkkelin. Olen jo pidempään suunnitellut jonkinlaisen pöytäsahan hankkimista puutyöharrastusta helpottamaan. Kun siis sattui huutokaupassa silmiini tuollainen värkki niin pitihän sitä huutamista kokeilla. Huutokaupan voittamisen jälkeen sitten hieman pelonsekaisin tuntein ajelin peräkärry perässä Pertteliin noutamaan tuota kaupankäynnin kohdetta. Tietyllä tavalla sanoisin, että olin jopa positiivisella tavalla yllättynyt nähdessäni luonnossa kyseisen koneen, eihän sellaisesta pienestä kuvasta oikein mitään pysty sanomaan. Tarjoamani hinta oli kuitenkin niin edullinen, että ajattelin minkä tahansa koneen olevan sen arvoinen.

Sirkkeli osoittautui puusepän itselleen rakentamaksi, siis toki puurunkoinen. Vanhahan tuo kone jo on, myyjän isä oli sen tehnyt joskus 50 tai 60-luvulla, mutta siitä huolimatta terä pyöri hienosti myyjän konetta esitellessä. Vaikka tuosta puuttuukin lähes kaikki nykysahojen hienot terän kallistukset ja muut vastaavat säädöt, niin uskon saavani siitä vielä paljonkin iloa. Toistaiseksi en ole konetta kuitenkaan vielä varsinaisesti käyttänyt. Vain sen verran, että totesin sen pyörivän kotonakin uuden virtapistokkeen vaihdon jälkeen. Alkuperäinen voimavirtapistoke ei luonnollisestikaan sopinut autotallistani löytyvään nykyaikaisempaan voimavirtapistorasiaan. Terä pitäisi vielä teroittaa, ennen tositoimiin ryhtymistä ja hieman rasvailla sieltä täältä katkaisuvasteen ohjureita. Pienimuotoinen projekti tulee olemaan myös työturvallisuuden parantaminen. Terä pitäisi suojata pöytälevyn alapuolelta ja vetohihna voisi olla hyvä koteloida. Muuten olen hankintaani tyytyväinen, ainakin vielä tässä harrastuksen vaiheessa.

Mutta lomastahan minun piti kirjoittaa. Tuota autotallijuttua lukuunottamatta en sitten juuri muuta tehnytkään. Toki luin pari kirjaa: Norman Mailerin mielenkiintoisen ja viihdyttävän teoksen Adolfin linna, jossa perehdytään Adolf Hitlerin lapsuuteen kiintoisalla näkökulmalla. Pierre Clostermannin kirja Suuri sirkus taas vei tositapahtumiin toisen maailmansodan ilmataisteluihin. Loman päätteksi lukaisin vielä kirjan Legioonan sotilas, jossa Jaakko Sarlin-Lappeteläinen muistelee Heli Santavuoren kirjoittamana Ranskan muukalaislegioonassa ja Algerian sodassa viettämiään viittä vuotta. Saattaa olla, että luin vielä jotain muutakin, mutta se ei nyt tule taas mieleeni.

Autoillessa anoppia tapaamaan ja mökille iloiseen Itä-Suomeen sekä Pirkanmaalle vanhempieni luokse, harrastimme sen verran kulttuuria, että kuuntelimme äänikirjana Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä. Äänikirjat ovat jo pitkään kuuluneet varustukseemme lähtiessämme pidemmälle automatkalle. Autossani on nimittäin radioantenni sen verran heikossa hapessa, ettei radio kunnolla kuulu edes keskellä Turkua, saati sitten korven keskellä.

Loman alkupuolella harrastelin hieman sudokuja, mutta se piti lopettaa kun numerot alkoivat pyöriä päässä jo unissakin. Sellaistakin joskus sattuu, kun johonkin asiaan kovasti keskittyy. Aikanaan vastaavalla tavalla on päähäni jäänyt pyörimään ainakin tietokonepeleistä vanha kunnon Tetris ja ikisuosikkini Civilization. Jälkimmäistä tulikin taas pelailtua muutamana päivänä loman aikana. Sitä olen pelaillut jo ensimmäisestä versiosta lähtien ja nyt on siis menossa versio numero neljä. Ainoa huono puoli tuossa pelissä on se, että kun sen kerran aloittaa, niin saattaa mennä 8-9 tuntia yhteen peliin eikä ajan kulumista edes huomaa.

Jos siis vielä jotain muuta järkevää olisin voinut lomallani tehdä, niin varmaan tännekin olisin voinut hieman enemmän itseäni tuoda julki. Jostain syystä sekin jäi tekemättä. Ehkä ensi kerralla enemmän.

Eräs kertomisen arvoinenkin asia toki lomani aikana tapahtui. Rakas vaimoni ja minä saimme avioliitollemme ortodoksisen siunauksen Turun kirkossa, noin 16 vuotta alkuperäisen hääpäivämme jälkeen. Paikalla ei ollut meidän lisäksemme kuin pappi, diakoni ja kanttori, sekä jokunen seurakuntalainen, jotka jäivät liturgian jälkeen seuraamaan tilaisuutta. Ketään emme etukäteen kutsuneet (paitsi tietysti papin, isä Ionin, joka palveluksen toimitti, eihän koko tilaisuutta muuten olisi ollutkaan). Meillähän oli jo vuonna 1992 luterilainen vihkiminen, tilaisuus jossa olikin melkoisesti väkeä. Nyt halusimme pienen ja hillityn tilaisuuden vain itseämme ajatellen.

Glada vappen

Tänään on taas se päivä vuodesta kun monia opiskelijoita väsyttää aamulla. On koittanut akateemisen Wapun viimeinen päivä. Monella opiskelupaikkakunnalla nautitaan silliaamiaista ja kuohuviinipulloja poksautellaan. Fukseja kastetaan oikeiksi opiskelijoiksi. Itse en lähtenyt juhlahumua seuraamaan, ei oikein jaksa enää näin vanhana. Ja mukavaahan se onkin herätä aamulla ilman minkäänlaista päänsärkyä tai muita ongelmia.

Tänään on kalenterin mukaan myös helatorstai. Työnantajat ovat varmaankin mielissään tällaisten palkallisten vapaapäivien yhdistämisestä, työntekijöitä taas harmittaa – yksi ”ylimääräinen” työpäivä tänä vuonna. Koska on myös karkausvuosi niin tämä vuosi on työntekijöille erityisen pitkä. Tai saattaahan se olla niinkin, että tuntipalkkaa saavat työntekijät hyötyvät, kun taas me kuukausipalkkalaiset ”kärsimme”. Asioilla on aina kaksi puolta.

Tänään helatorstaina kirkoissamme muistellaan Kristuksen taivaaseenastumista. Pääsiäisaika siis alkaa olla lopuillaan. Eräillä keskustelupalstoilla pohditaan kovasti Suomen ortodoksisen kirkon kalenterikäytäntöä. Meillä kun noudatetaan pääsiäisenvietossa gregoriaanista ajankohtaa, kun taas suurin osa muista ortodoksisista kirkoista noudattaa juliaanista. Käytännössä tämä tarkoittaa suurta eroa varsinkin tänä vuonna. Juliaanisen kalenterin mukaan pääsiäistä vietettiin viime viikonloppuna eli lähes kuukautta meitä myöhemmin. Muilla pääsiäisen vietto on vasta alkanut kun se meillä jo loppuu. Minulla ei ole kovinkaan vahvaa mielipidettä siitä mikä on paras ratkaisu tällaiseen ongelmaan. Uskon kuitenkin piispojen miettineen asiaa paljonkin aikanaan, kun päätös kalenteriasiasta on tehty. En tiedä onko kirkkoamme painostettu valtiovallan puolesta vai ei, kuten jotkut väittävät, mutta ainakin nyt saan automaattisesti vapaapäivät pääsiäispyhiksi. Jos noudattaisimme juliaanista kalenteria niin todennäköisesti pitäisi pyhäpäivien vapaat sopia itse. Puhumattakaan siitä, että olisi neljän päivän vapaa ilman sen suurempaa merkitystä luterilaisten pääsiäisen vieton aikaan.

Kristus nousi kuolleista

– Totisesti nousi.

Tämä ortodoksien pääsiäistervehdys kaikuu useaan otteeseen pääsiäisyöpalveluksessa. Samasta palveluksesta jää päähän soimaan pääsiäistropari: ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.”

Kävimme rakkaan vaimoni kanssa pääsiäisyöpalveluksessa Turussa. Sain jopa kunnian kantaa lippua ristisaatossa. Kaikkineen palvelus kesti lähes neljä tuntia. Täytyy kuitenkin todeta, ettei aika tule pitkäksi, sillä varsinkin Turun kirkkokuoro on aivan loistava. Kyllä muutkin palveluksen toimittajat suoriutuivat urakasta erinomaisesti, mutta tuo kuoro kuullostaa lähes taivaalliselta.

Kyllä ortodoksinen Jumalanpalvelus on aivan jotain muuta kuin evankelis-luterilainen vastineensa. Muistan pääsääntöisesti pitkästyneeni ja joskus jopa ahdistuneeni Suomen valtakirkon palveluksissa, silloin harvoin kun niihin joutui. Sen sijaan ortodoksiseen palvelukseen menen mielelläni, siellä sielu saa levätä. Siitä huolimatta, että palvelukset kestävät pidempään ja niissä seistään koko palveluksen ajan.

Olen siis iloinen löydettyäni henkisen kodin.

Hyvää pääsiäistä.