Avainsana: harrastukset

Talkootyötä

Viime lauantaina kävin metsästysseuran talkoissa. Tällä kertaa työnämme oli sahatavaran pinoaminen. Tapaninpäivän myrsky oli kaatanut jokusen puun seurammekin alueelta ja ne oli talvella korjattu parempaan talteen. Nyt puut oli käyty sahaamassa laudoiksi, lankuiksi ja sen sellaiseksi sahatavaraksi.Ennen työhön ryhtymistä hämmästelimme karhun jälkiä, jotka kuulemma olivat päivää paria aiemmin ilmestyneet hiekalle. Oli ilmeisesti joku muukin käynyt hämmästelemässä, sillä karhun jäljet olivat vaihtuneet erinäisiin kengänjälkiin. Sanoivat kuitenkin jälkien perusteella suurehkon karhun olleen liikkeellä.

Karhun jäljiltä siirryimme työmaalle. Taapelin pohja oli rakennettu edellisenä päivänä, joten ei tarvinnut enää paikkaa suunnitella. Neljän miehen voimin alkoi pino rakentua. Jossain vaiheessa kiipesin pinon päälle järjestelemään rakennelmaa muiden kantaessa puita lähemmäksi. Kertaalleen onnistuin pudottamaan toisen jalkani pinon ilmareikään, mutta onneksi ei käynyt mitään vakavampaa. Henkisiä hiertymiä tuli enemmän kuin fyysisiä.

Pinon vielä kasvaessa saimme vielä yhden työmiehen paikalle kaverikseni taapelin päälle. Hän tuli kutsumaan kahvitauolle, mutta joutuikin heti töihin. Emme onnistuneet toisiamme edes alas huimentamaan, vaikka välillä laudat käsissä pyörivätkin. Muutaman tunnin aherruksen jälkeen puutavara oli pinossa ja päivän työ tehty. Aherruksen yhteydessä keskusteltiin myös talkootöiden suosiosta. Kovinkaan moni ei ollut lähtenyt paikalle. Itsellänikin tapaus oli vuoden ensimmäinen, vaikka olisi tilaisuuksia ollut jo aiemmin.

Yksi porukastamme sanoi yhden kerran olleensa vuosia aiemmin ainoana paikalla, vaikka talkoista oli julkisesti ilmoitettu. Muutenkaan ilmeisesti talkootyön tekeminen ei enää innosta kuin silloin ennen. Entisaikaan kokonaisia kyliä rakennettiin talkoovoimin, nykyisin kaikesta pitäisi saada palkkaa. Edes yhteiseksi hyväksi ei viitsitä nostaa sormea. Jos talkoovelvoitteen voi hoitaa rahalla, niin mieluummin maksetaan rahalla, ettei tarvitse tehdä palkatonta työtä. Talkootyö keskittyy muutamalle aktiiviselle henkilölle.

Toki täytyy todeta, että metsästysseurassamme vielä kohtuullisesti on löytynyt talkoohenkeä. Uusi lahtivajakin nousi enimmiltä osiltaan talkootyönä.Hirvitorneja on saatu jokunen joka vuosi metsään lisättyä tai vanhan tilalle. Meillä on talkootyövelvoite, jonka voi hoitaa myös rahalla tai sopivalla riistanhoitotyöllä. Itse en ole ainakaan vielä joutunut maksamaan rahalla omaa talkootyötäni, vaikka välillä olen jäänyt lähelle minimirajaa.

Kuulun myös toiseen metsästysseuraan, jossa talkoovelvoitetta ei ainakaan vielä ole ollut. Minulla tietenkään 400 km:n matka ei edesauta talkoissa käyntiä. Yhden kerran olin sielläkin loukkuja rakentamassa, kun satuin mökille samaan aikaan talkoiden kanssa. Jos sinnekin velvoitteen asettavat, niin voin joutua maksumieheksi. Hyvällä tahdollanikaan en muutaman tunnin talkoisiin aja yli kymmenen tunnin edestakaista matkaa. Eri asia toki on, jos muuten satun alueelle talkoopäivänä. Silloin saatan osaltani käydä vapaaehtoisesti yhteisöllisyyttä rakentamassa.