Avainsana: puutyöt

Taas täällä, pitkästä aikaa

Olin tänään jälleen toteuttamassa itseäni kansalaisopiston puutyöryhmässä. Yritän helpottaa kirjahyllytilannettamme rakentamalla yhdenlaista viritystä hyllyksi. Tarkoituksena on saada aikaan kaksirivinen hyllykkö, jossa etummaisena oleva kapea osa liikkuu sivuttain. Näin pitäisi valmiissa hyllykössä olla hyllymetrejä noin puolitoista kertaa hökötyksen kokonaisleveyden verran.

Monesti projektini viivästyvät syystä tai toisesta. Niin tälläkin kertaa, aloitin nimittäin tämän rakentelun jo vuosi sitten. Nyt olen kuitenkin rakennellut tässä välissä joitain muita, hieman pienempiä juttuja. Kuten se kello, josta viimeksi kirjoitin, sekä se trofeetausta.

Olen huomannut, että monet projektini ovat päätyneet lähes valmiiksi, mutta pintakäsittelyosasto voisi tehostaa toimintaansa. Niinpä minulla on erinäinen määrä kaikenlaisia juttuja, jotka pitäisi vain ottaa ja maalata, lakata tai öljytä. Nämä siis siellä autotallissa, joka aina silloin tällöin putkahtaa esiin näissä jorinoissani. Jostain kumman syystä en vain saa aikaiseksi ryhtyä työhön. Lienee siis syytä ottaa itseä niskasta ja tehdä asioille jotain.

Olen varmaankin jo aiemminkin kirjoittanut tästä, mutta täytyy taas todeta tuollaisen pikku nakertamisen tekevän hyvää stressaavan työpäivän päätteeksi. Muut murheet unohtuvat, kun miettii mihin kohtaan reiän tekisi, ettei kauheasti tulisi tössittyä. Tuleehan niitä susia kuitenkin tehtyä, vaikkei edes yritä, ainakin silloin tällöin. Yllättävän monet mokat saa kuitenkin paikattua tai sitten muuten peitettyä. Olen kuitenkin sen verran perfektionisti, että harmittaa, vaikkei virhe näkyisikään. Tietoisuus virheen olemassaolosta häiritsee joskus niin raskaasti, että pitää aloittaa työ alusta.

Toivottavasti saan jatkossakin pidettyä varani, ettei stressinpoistoksi tarkoitetusta harrastuksesta tule lisää paineita 😉

Välityö

Viime tiistain puutyöiltaan valmistautuminen jäi hieman myöhäiseksi. Saatuani hirvensarvien taustalevyn valmiiksi, piti taas miettiä mitä seuraavaksi. Ajattelin jatkaa jo viime keväänä aloittamaani hyllyprojektia. Mutta kuinkas kävikään – autotallin (yllättävä) epäjärjestys esti ajatukseni. Hyllyprojektin osat ovat siellä täällä muiden keskeneräisten projektieni seassa. Olin jo muutenkin myöhässä kansalaisopiston mukavasta puuhatuokiosta, joten jotain piti keksiä mahdollisimman nopeasti.

Muistin silloin erääseen autotallin laatikkoon jemmaamani vanhan puisen juustotarjottimen. Olen jo pitkään tätäkin projektia suunnitellut, eli ei muuta kuin puupyörylä ja työkalupakki kainaloon ja viuhahdin Tavastilan koulun käsityöluokkaan. Kotvasen aikaa mietittyäni ja mittailtuani päätin mihin kohtaan teen reiän puupalaseeni. Kutakuinkin keskelle sen yritin porata. Seuraavaksi jyrsin pyörylän takapuolelle sopivan kokoisen kolon. Kokeilin vielä sopivuuden ja ryhdyin hiomaan entistä juustolautaa. Mahonginpunertavan pinnan alta paljastui monivivahteinen puunsyykuvio ja vieläpä hieman valkeaakin. Olin positiivisesti yllättynyt löytyneestä väristä.

Kotiin päästyäni vielä lakkasin pyörylän. Keskiviikkona lakkasin sen vielä toiseen kertaan. Asensin koneiston koloonsa, liimasin muutaman muovinpalasen pintaan ja kas, kello oli valmis. Vaikka kellon koneisto onkin uusi, niin kaipa tuota silti voi pitää jonkinlaisena kierrätyskellona. Onhan sen perusosa, eli tausta ollut joskus aivan muunlaisessa käytössä. Nyt voimme rakkaan vaimoni kanssa tihrustaa aikaa seinäkellosta myös työhuoneessamme.

Salamavalon heijastus tuossa kuvassa ehkä hieman häiritsee, mutta parempaakaan kuvaa en nyt saanut otettua. Ehkäpä joku toinen päivä.

 

Tilannetiedotus

Nyt aion kirjoittaa muutaman viimepäivän tapahtumista, joilla ei tosin ole maailmanlaajuista merkitystä. Tuskin edes maanlaajuista. Omassa mikrokosmoksessani ne tosin ovat olleet ajankäyttöä lähes parhaimmillaan.

Lauantaina vietin päivän metsässä. Meillä oli vielä naapuriseuran kanssa yhteisjahti. Eräs ajomies pääsi näkemään hirven, mutta kukaan ei saanut ammutuksi mitään. Itse näin passissa seistessäni vain pari peuraa. Ajomiehenä näin jäniksen. Hetken aikaa seurailin myös ilveksen jälkiä, kun ne sattuivat ajomme suuntaan kulkemaan. Jahdin päätyttyä menin vielä peurapassiin. Koeajoin valmistamaani kyttäysjakkaraa. (Sain kaverilta hyvän puolivalmisteen, jonka sitten viimeistelin.) Jakkaralla istutaan parin metrin korkeudessa puuta vasten. Hyvin tuntui toimivan, vaikken peuroista nähnyt vilahdustakaan. Kelillä saattoi olla vaikutusta. Syksyn ensimmäisiä pakkasia ja lumi vasta satanut. Jotkut sanovat etteivät peurat tahdo sellaisella ilmalla paljon liikuskella. Jossain päin kuitenkin kuului laukaus tai pari, joten ehkä joku muu pääsi peuran kanssa lähikontaktiin. Sellaista on metsästys, joskus tulee saalista toisinaan taas ei.

Sunnuntain vietin hyödyllisesti. Nukuin lähes koko päivän. Oli ilmeisesti hieman kertynyttä univelkaa. Olisi ollut mahdollista lähteä myös hirvimetsälle, mutta tällä kertaa jäi väliin.

Maanantaina oli vapaapäivä. Vietin sen hyödyllisesti nukkumalla puoleen päivään. Ilmeisesti oli vieläkin univelkaa. Herättyäni lähdimme rakkaan vaimoni kanssa käymään Raisiossa Myllyssä ostoksilla. Palattuamme totesin lunta olevan pihassa niin paljon, että auton pohja oli jättänyt jäljet ajoreitille. Siispä kola käteen ja ulos heilumaan. Pari tuntia vietinkin taas rattoisasti lunta lykkiessä. Joku joskus kysyi, miksen ole pyytänyt jotakuta lähistön traktorin omistajaa apuun lumen siirtämisessä. Minulla on yleensä vastaus valmiina. Kuntoni ei parane, jos katselen keittiön ikkunasta pullaa mussuttaen, kun piha puhdistuu. Otan siis lumityöt kuntoilun kannalta. Hyvin siinä hiki tuleekin, varsinkin kun lumi on niin kosteaa kuin se taas oli.

Tänään tiistaina olin taas töissä, ei siitä sen enempää. Kotiin päästyäni rakas vaimoni oli valmistanut ruokaa, varsin maistuvaa kuten yleensä. Aterioinnin jälkeen siirryin taas puutöiden ihmeelliseen maailmaan. Tänään höyläsin hieman koivulautaa ja liimasin ne levyksi. Tarkoituksena olisi valmistaa siitä hirvensarville taustalevy. Katsotaan mitä siitä sitten lopulta tulee. Saatuani levyn liimaukseen teroitin muutamia taltoistani koulun hyvälläTormek-tahkolla. Sen jälkeen jatkoin talttalaatikkoni viimeistelyä. Siis sen josta taisin viikko sitten kirjoittaakin. Tekemäni taustalevyn puu on muuten samaa koivua, kuin tuo laatikko. Tai siis samanlaista alkuperää, en voi olla varma onko puu sama. Siis lapsuudenkodin maisemista. Puu on siis kasvanut vain muutaman kilometrin päässä hirven kohtaloksi koituneesta metsästä.

Puutöistä kotiuduttuani avasin tietokoneeni ja lopun voitte ehkä arvatakin.

Harrastamassa

Vaikka olenkin viime aikoina tänne enimmäkseen tuottanut metsästysaiheisia kirjoitelmia, ei metsästys ole ainoa harrastukseni. Olen aiemmin kirjoittanut opinnoistani, mutta tällä hetkellä en kykene ajattelemaan opiskeluasioita. Töissä käynnissä oleva projekti syö henkisiä voimavarojani niin tehokkaasti, ettei ajattelu enää kotona tunnu hyvältä ajatukselta. Tähän ongelmaan metsästys on oiva palautuskeino, joskaan ei ainoa.

Tänäänkin olin taas puutöitä tekemässä Mynämäen kansalaisopiston ”kurssilla”, kuten joka tiistai-ilta syksyn aikana. Kirjoitin kurssin lainausmerkkeihin, sillä työskentelen pääsääntöisesti itsenäisesti, enkä vaivaa opettajaa kovinkaan paljoa. Pääasiallinen syyni käydä moisessa tilaisuudessa on puuntyöstökoneiden tarve. Minulla kun ei ole aivan kaikkea, mitä kunnon puuseppä tarvitsee. Kaikenlaista löytyy omastakin takaa, mutta esimerkiksi oiko-/tasohöylää en ole saanut hankituksi. Jotain muutakin puuttuu. (Eikä se autotallikaan ole vielä siivoutunut, joten tilakin on ihan kiva.)

Kun ”kurssi” alkoi syksyllä mietiskelin kotvan aikaa, mitä tekisin. Minulla olisi kyllä kovasti paljon keskeneräisiäkin projekteja (autotallissa ;-), mutta päätin kuitenkin aloittaa (taas) uuden projektin. Ryhdyin valmistamaan taltoilleni säilytyslaatikkoa. Minulla kun on muutama varsin hyvä taltta, eikä niissä tahdo pysyä terä, jos niitä muiden työkalujen kanssa pyörittelee. Siis taltoille laatikko, ihan hyvä ajatus. Tänään jo ajattelin, että sain laatikkoni valmiiksi (pintakäsittelyä vaille), kun naapurihöyläpenkistä annettiin varsin hauska vinkki. Taas piti ryhtyä tuumasta toimeen ja kanteen kaiverretaankin nyt sitten tekijän/omistajan nimikirjaimet.

Tätäkin asiaa sen pidemmälle miettimättä, päätin yksinkertaisen olevan kaunista. Nimikirjaimet tulevat olemaan hyvin yksinkertaiset, en ryhdy sen enempää kaunistelemaan. Sitä paitsi ensi viikolla on vuoden viimeinen kerta, joten olisi hyvä saada homma valmiiksi. Ehkäpä laitan tänne kuvan valmiista tuotteesta, jos vaikka pintakäsittelyosasto tapojensa vastaisesti toimisi nopeasti. Se kun tuntuu yleensä olevan suurin jarru projektieni valmistumisessa.

Ajattelin käsitellä laatikon pellavaöljyllä. Se antaa riittävän suojan sormenjälkiä jne. vastaan. Ja on sitä paitsi melko nopea ja yksinkertainen tapahtuma. Pinnasta tulee ihan hyvän näköinen öljyämälläkin, eikä tarvitse turata maalien tai lakkojen kanssa. Hyvin öljytty pinta saattaa erehdyttävästi muistuttaa himmeää lakkaa. Ainakin olen joskus itse mennyt vipuun.

Yleensä pyrin tekemään varsin tarkkaa työtä, mutta tällä kertaa mukaan tuli pari lipsahdustakin. Sormiliitoksiini ilmestyi pari ylimääräistä reikää kansi- ja pohjalevyille jyrsimieni urien vuoksi. Ajattelin kuitenkin taas laatikon käyttötarkoitusta, enkä ajatellut paikkailla virheitäni. Laatikon tarkoitushan on suojata talttojani, enkä aio sitä olohuoneessa säilyttää. (Rakas vaimoni saattaisi myös esittää varsin ponnekkaan vastalauseen, jos alkaisin työkalujani olohuoneen pöydällä tai edes nurkissa pyöritellä.)

Laatikon materiaalina on koivu. Sikäli vielä hauska juttu, että puu on kaadettu lapsuudenkotini tontilta. Eli siis sieltä, missä olen viimeaikoina yrittänyt peuroja tavoitella. Monta monituista vuotta sitten olimme isäni kanssa polttopuita pätkimässä, kun huomasin pinon tukkikokoista koivunrunkoa parin metrin pätkinä. Kysyinkin siis heti voinko ottaa pari pölkkyä harrastusmateriaalikseni. Niinpä sitten neljä tuollaista puunpätkää saapui polttopuukuorman kanssa pihallemme. Kävin paikallisella sahalla sahauttamassa pölkyt laudoiksi ja toin sisälle (autotalliin!). Jokusen vuoden puut saivat autotallin nurkassa kuivua, ennenkuin uskaltauduin niistä mitää rakentelemaan.

Ensimmäinen viritykseni niistä puista oli pieni tarjotin. Sen väkästelin pikaisesti samaisen kansalaisopiston ”kurssin” aikana jokunen vuosi sitten. Seuraava projekti olikin sitten astetta haastavampi. Rakentelin pashamuotin pääsiäisherkun valmistukseen. Monena pääsiäisenä olemmekin syöneet maistuvaa pashaa rakkaan vaimoni hyödynnettyä aikaansaannostani. Ja nyt siis rakentelen laatikkoa.

Tuo käyttämäni koivu ei varmasti kelpaisi myyntiin, paitsi polttopuuksi. Puut nimittäin kasvoivat suolla, joten rakenne on sen mukaista. Ainakin väri on vaihtelevaa, mutta puun kovuuskin vaihtelee melkoisesti. Eipä taitaisi kannattaa minkään suurta lujuutta vaativan projektin toteuttaminen niistä koivuista. Minulle ne kyllä tällaiseen pienimuotoiseen harrasteluun ja mielenvirkistämiseen kelpaavat.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan…

… niin myös virkamiehen kesäloma. Neljän viikon loma tuntui kuluvan yhdessä hujauksessa ja tänään pitikin jo palata työmaalle. Ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä on siis taas takanapäin ja lienee aika tehdä tilinpäätös kuluneesta lomasta.

Ennen lomaa ja vielä loman alussa on suuret suunnitelmat siitä mitä kaikkea pitäisi saada lomalla tehtyä. Näin loman jälkeen sitä sitten taas huomaa, ettei suunnitelmia olisi niin suuriksi rakennella tänäkään vuonna. Tosin yksi suurimmista suunnitelmistani, eli autotallin siivous, josta kerroin jo edellisessä kirjoitelmassani, eteni jonkin verran. Nyt pääsee jo ovelta kulkemaan takaseinälle ja takaisin tarvitsematta kovasti mutkitella ja loikkia tavaroiden yli. Kaatopaikkakuorma on vielä viemättä, mutta suurimman osan kaatopaikalle kuskattavasta tavarasta olen nyt sijoittanut ulkovarastoon. (Sitä järjestelin luonnollisesti aiemmin, jotta sinne mahtuisi autotallista pois kuskattavaa tavaraa.)

Olen siis kohtuullisen tyytyväinen autotalliin tällä hetkellä, vaikka siellä vielä muutamaksi päiväksi töitä riittääkin. Eikä sinne vieläkään mahdu auto, tietenkään. Eikä tällä menolla mahdu jatkossakaan. Ostin nimittäin Huuto.netistä sirkkelin. Olen jo pidempään suunnitellut jonkinlaisen pöytäsahan hankkimista puutyöharrastusta helpottamaan. Kun siis sattui huutokaupassa silmiini tuollainen värkki niin pitihän sitä huutamista kokeilla. Huutokaupan voittamisen jälkeen sitten hieman pelonsekaisin tuntein ajelin peräkärry perässä Pertteliin noutamaan tuota kaupankäynnin kohdetta. Tietyllä tavalla sanoisin, että olin jopa positiivisella tavalla yllättynyt nähdessäni luonnossa kyseisen koneen, eihän sellaisesta pienestä kuvasta oikein mitään pysty sanomaan. Tarjoamani hinta oli kuitenkin niin edullinen, että ajattelin minkä tahansa koneen olevan sen arvoinen.

Sirkkeli osoittautui puusepän itselleen rakentamaksi, siis toki puurunkoinen. Vanhahan tuo kone jo on, myyjän isä oli sen tehnyt joskus 50 tai 60-luvulla, mutta siitä huolimatta terä pyöri hienosti myyjän konetta esitellessä. Vaikka tuosta puuttuukin lähes kaikki nykysahojen hienot terän kallistukset ja muut vastaavat säädöt, niin uskon saavani siitä vielä paljonkin iloa. Toistaiseksi en ole konetta kuitenkaan vielä varsinaisesti käyttänyt. Vain sen verran, että totesin sen pyörivän kotonakin uuden virtapistokkeen vaihdon jälkeen. Alkuperäinen voimavirtapistoke ei luonnollisestikaan sopinut autotallistani löytyvään nykyaikaisempaan voimavirtapistorasiaan. Terä pitäisi vielä teroittaa, ennen tositoimiin ryhtymistä ja hieman rasvailla sieltä täältä katkaisuvasteen ohjureita. Pienimuotoinen projekti tulee olemaan myös työturvallisuuden parantaminen. Terä pitäisi suojata pöytälevyn alapuolelta ja vetohihna voisi olla hyvä koteloida. Muuten olen hankintaani tyytyväinen, ainakin vielä tässä harrastuksen vaiheessa.

Mutta lomastahan minun piti kirjoittaa. Tuota autotallijuttua lukuunottamatta en sitten juuri muuta tehnytkään. Toki luin pari kirjaa: Norman Mailerin mielenkiintoisen ja viihdyttävän teoksen Adolfin linna, jossa perehdytään Adolf Hitlerin lapsuuteen kiintoisalla näkökulmalla. Pierre Clostermannin kirja Suuri sirkus taas vei tositapahtumiin toisen maailmansodan ilmataisteluihin. Loman päätteksi lukaisin vielä kirjan Legioonan sotilas, jossa Jaakko Sarlin-Lappeteläinen muistelee Heli Santavuoren kirjoittamana Ranskan muukalaislegioonassa ja Algerian sodassa viettämiään viittä vuotta. Saattaa olla, että luin vielä jotain muutakin, mutta se ei nyt tule taas mieleeni.

Autoillessa anoppia tapaamaan ja mökille iloiseen Itä-Suomeen sekä Pirkanmaalle vanhempieni luokse, harrastimme sen verran kulttuuria, että kuuntelimme äänikirjana Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä. Äänikirjat ovat jo pitkään kuuluneet varustukseemme lähtiessämme pidemmälle automatkalle. Autossani on nimittäin radioantenni sen verran heikossa hapessa, ettei radio kunnolla kuulu edes keskellä Turkua, saati sitten korven keskellä.

Loman alkupuolella harrastelin hieman sudokuja, mutta se piti lopettaa kun numerot alkoivat pyöriä päässä jo unissakin. Sellaistakin joskus sattuu, kun johonkin asiaan kovasti keskittyy. Aikanaan vastaavalla tavalla on päähäni jäänyt pyörimään ainakin tietokonepeleistä vanha kunnon Tetris ja ikisuosikkini Civilization. Jälkimmäistä tulikin taas pelailtua muutamana päivänä loman aikana. Sitä olen pelaillut jo ensimmäisestä versiosta lähtien ja nyt on siis menossa versio numero neljä. Ainoa huono puoli tuossa pelissä on se, että kun sen kerran aloittaa, niin saattaa mennä 8-9 tuntia yhteen peliin eikä ajan kulumista edes huomaa.

Jos siis vielä jotain muuta järkevää olisin voinut lomallani tehdä, niin varmaan tännekin olisin voinut hieman enemmän itseäni tuoda julki. Jostain syystä sekin jäi tekemättä. Ehkä ensi kerralla enemmän.

Eräs kertomisen arvoinenkin asia toki lomani aikana tapahtui. Rakas vaimoni ja minä saimme avioliitollemme ortodoksisen siunauksen Turun kirkossa, noin 16 vuotta alkuperäisen hääpäivämme jälkeen. Paikalla ei ollut meidän lisäksemme kuin pappi, diakoni ja kanttori, sekä jokunen seurakuntalainen, jotka jäivät liturgian jälkeen seuraamaan tilaisuutta. Ketään emme etukäteen kutsuneet (paitsi tietysti papin, isä Ionin, joka palveluksen toimitti, eihän koko tilaisuutta muuten olisi ollutkaan). Meillähän oli jo vuonna 1992 luterilainen vihkiminen, tilaisuus jossa olikin melkoisesti väkeä. Nyt halusimme pienen ja hillityn tilaisuuden vain itseämme ajatellen.