Santahaminassa sataa

Kaksi kuukautta olemme asustelleet helsinkiläisinä Santahaminan saarella. Santahaminassa on puolensa, hyvät ja vähemmän hyvät. Ympäristö on rauhallinen, jos ei satu olemaan pienimuotoinen sota käynnissä. Varusmiehet harjoittelevat joskus yllättäväänkin aikaan. Eräänäkin sunnuntaiaamuna vein koirat ulos joskus seitsemän aikaan ja ulko-ovesta päästyämme hämmästelin millainen tulitaistelu saaren eteläpuolella oli käynnissä. Asuinrakennus on sikäli hyvin rakennettu, ettei ammunta kuulu häiritsevästi sisälle saakka. Alkuun koirat kyllä höristelivät korviaan, mutta kaipa ne hieman ovat tottuneet.

Koirien kannalta Santahaminassa on paljonkin hyviä puolia. Melko lähellä asuinrakennustamme on koirapuisto, jossa karvakamut voivat toteuttaa itseään. Lakun kanssa olemme välillä tehneet lenkkejä myös tieverkoston ulkopuolella. Kallioilla ja metsässä kävely on ihan mukavaa vaihtelua ja Lakullekin vaihtelevaa liikuntaa.

Aina välillä harmittaa kaivella henkilökorttia esille, kun on tulossa kotiin. Etenkin sen kerran, kun unohdin korttini työhuoneeseeni Malmilla. Muutaman minuutin selvittelyn jälkeen saivat vahvistuksen, että todellakin asun saarella ja pääsin kotiin. Toinen ajoittainen harmituksen aihe on asunto neljännessä kerroksessa, eikä talossa ole hissiä. Normaalioloissa se ei minua haittaa, mutta kun alas päästyä huomaa jonkin jutun unohtuneen kotiin, niin silloin harmittaa. Eniten kuitenkin harmittaa suihkukoppi. Postimerkin kokoisessa kopissa suihkuttelu ei varsinaisesti ole nautinto. Peseytyessä täytyy kääntyillä sopivaan asentoon ja toki välillä tulee samalla säädettyä veden lämpötilaa hanan vipuun osuessa. Vielä kun kylpyhuoneessa on pyykinpesukone ja kuivausrumpu, niin suihkukoppiin täytyy ahtautua sivuttain.

Meille Santahamina on paras ja oikeastaan ainoa vaihtoehto, kunnes talo Mynämäellä on myyty. Helsingin hintatasoon nähden edullinen vuokra helpottaa. Enkä edes ajatellut vaihtoehtoa, että olisin alkanut ajaa kahdensadan kilometrin työmatkaa aamuin illoin, kun sain siirron Turusta Helsinkiin toukokuun alussa. Jos ja kun talokauppa etenee, ryhdymme etsimään toisenlaista kotia jostain lähialueelta. Siihen asti olemme saarella puomien suojassa.

Kokonaisuutena Santahamina on jopa yllättänyt positiivisesti. Siitä huolimatta odotan aikaa, kun pääsen muuttamaan täältä pois.

Nyt sade vaikuttaa tauonneen ja on aika viedä koirat ulkoilemaan.

Vastaa