Avainsana: kalastus

Helteestä vetiseen

Vietimme rakkaan vaimoni kanssa pitkän viikonlopun Kaakkois-Suomessa. Kävimme, kuten jossain vaiheessa totesin, katsomassa onko mökki pystyssä ja järvessä vettä. Oli ja oli. Viime perjantaina lähtiessämme lämpömittari näytti jo yli 20 celsiusasteen lukemia. Henkilökohtaisesti en oikein pidä helteestä ja auringonpaisteesta. Johtunee ihotyypistäni, joka aiheuttaa ihon punoituksen heti, kun Aurinko jossain vilahtaa. Muutenkin viihdyn paremmin viileässä, kuin kovassa kuumuudessa.

Palataan kuitenkin aiheeseen. Päästyämme perille, oli ensimmäisiä toimiani lämpömittarin heittäminen järveen. Käsituntumalla vesi ei ollut aivan kylmää, joskaan ei lämmintäkään. Mittari vahvisti arvion kertoessaan veden olevan 16-asteista. Saunan lämmityksen aikana Aurinkoinen ehti painua mailleen, jonka seurauksena veden lämpötila laski asteen verran. Vesi oli siis aivan kohtuullista, ainakin minulle. Kävin siis pulahtamassa ennen saunaan menoa. Ja toki monesti saunomisen aikanakin.

Olen kerran aikuisiällänix uinut kylmässäkin vedessä. Eräällä kurssilla ohjelmaan kuului hypotermiauinti. Tuota uintia varten mereen tehtiin suuri avanto ja lämpötilaksi saatiin mitattua noin 0,5 astetta. Voin vakuuttaa, että se oli kylmää. Veteen laskeutuessa olo oli kuin neulatyynyllä. Tuntui siltä kuin jokaista vedessä olevaa ihon osaa olisi tökitty pienillä neuloilla. Testiin kuului uinti pelastuslautalle, sille kiipeäminen ja mikä pahinta laskeutuminen takaisin veteen. Sitten uitiin taas ja noustiin laiturille. Se viisiminuuttinen uintiretki on jotenkin jäänyt mieleen. Eipä olisi tarvinnut pitsiä nypläillä niillä kohmeisilla räpylöillä. Hyvä kun sai otteen laiturin tikkaista ja pääsi kiipeämään ylös.

Mutta taasko eksyin aiheesta. Olimme siis mökillä ja saunomassa. Niin meni perjantai-ilta. Lauantain aloitin heräämällä aikaisin, siis ennen kahdeksaa. Aamupalan (ruisleipää ja hirvisäilykettä) jälkeen pukeuduin metsävaatteisiini ja lähdin metsään hiippailemaan. Tarkoitukseni oli kartoittaa talven aikaisia tuhoja ja tietenkin tarkkailla luontoa. Tein melkoisen lenkin, kävellen välillä tietä pitkin ja sitten taas metsän siimeksessä. Tapasin lenkilläni myös mökkinaapurimme ja sorsastuskaverini. Sain kuulla lähistöltä löytyneen karhun jälkiäkin taas kerran. Susista ja ilveksistäkin oli ollut talven aikana havaintoja. Onpa noita petoja joskus vieraillut myös mökkitontillamme. Itse en kuitenkaan ole sellaisia vielä bongannut.

Tällä kertaa metsäkävelyni oli melko tapahtumaköyhä, mainittavin lintubongaukseni taisi olla käpytikka tai pari. Jäljistä päätellen metsässä kuitenkin majailee hirviä ja valkohäntäpeuroja. Metsäkauriista en ole varma, peuroilla voi olla vasoja, jotka olivat jättäneet pienet sorkanjäljet. Positiivista metsässä oli kuitenkin se, etteivät myyrät olleet syöneet kaikkia kuusentaimia. Vielä niitä oli jokunen vihreänä.

Päästyäni metsästä takaisin mökille, olikin jo aika lähteä anoppia tapaamaan. Kävellessä tuli kuitenkin hiki, joten pakkohan sitä oli käydä taas järvessä viilentymässä ennen lähtöä.  Sitä en kyllä osaa sanoa auttoiko tuokaa pitemmän päälle, sillä päivästä tuli helteinen. Autossa tuli siis taas hiki melko pian lähdön jälkeen.

Palattuamme taas mökille, lähdimme hieman soutelemaan. Otin mukaani myös virvelin ja yhden hyväksi kokemani vieheen. Rakas vaimoni asettui airoihin ja minä istuin veneen perälle. Edetessämme pitkin lahden pohjukkaa viskelin uistinta sinne tänne. En kovin suuria odotuksia asettanut tälle kalastuskerralle. Päivä oli varsin kuuma, eikä muistaakseni sellaisina päivinä kalat välttämättä jaksa syödä.

Erään kaislikon reunalla kuitenkin kala erehtyi nappaamaan uistimeen kiinni. Tunsin sen tempoilevan siiman päässä. Ryhdyin kelailemaan siimaa puolalle pikkuhiljaa. Koko ajan tuntui melko voimakasta tempoilua. Sitten kävi se perinteinen pikkuvirhe. Päästin siimaa hieman löystymään vavan kärkeä liikauttamalla. Kala otti tilaisuudesta vaarin ja päätti hylätä uistimeni. Tietenkin tunsin heti kalan päässeen irti ja jouduin kelaamaan tyhjän uistimen veneeseen. En edes päässyt näkemään millainen vonkale siiman päässä kävi. Voimaa sillä kuitenkin oli, mutta joskus pieni hauki vastustaa isoa enemmän. Siitäkin olen joskus saanut kokemusta.

Harmittihan se, kesän ensimmäisen kalansaaliin kadottaminen. Ei tarttunut toista kertaa, vaikka yritin houkutella. Eikä muuten edes yrittänyt mikään muukaan kala enää sinä päivänä. Palailimme mökille saunan lämmitykseen. Vesikin oli päivän aikana lämmennyt useita asteita, joten uiskentelu oli jo mukavampaa.

Niin – tokihan sain taas käsivarteni ja niskani punoittamaan vesillä.

Märkä metsä

Helteinen viikonloppu vaihtui melko pikaisesti sateeseen. Sateesta huolimatta kävin tänään suunnistamassa. Tai eksymässä, ihan kuinka vain. Mikään yleisömenestys ei tainnut tämä päivä olla Mynärasteilla. Välillä satoi melkoisesti, eikä tuulikaan oloa helpottanut. Vielä kun lämpömittari oli nippa nappa kymmenen asteen paremmalla puolella, ei metsäkävelyni tapahtunut parhaassa mahdollisessa kelissä. Lähdinpä kuitenkin, enhän ole sokerista.

Taas jouduin etsiskelemään ensimmäistä rastia. Minulla tuntuu joskus olevan ongelmana liian kova vauhti. Kuljen rasteista ohi, enkä tarkkaile riittävästi karttaa. Silloin tällöin huomaan myös pitäväni liian tiukasti kiinni kuvittelemastani paikasta. Etsin maastosta kuvitelmaani tukevia seikkoja sen sijaan, että yrittäisin katsoa miten kartta oikeasti esittää maastoa. Tänään kuitenkin onnistuin pikku eksymisistä huolimatta määrittämään paikkani uudelleen, kunhan totesin olevani eri paikassa, kuin kuvittelin.

Lopulta pääsin taas maaliin kierrettyäni kaikki rastit, vieläpä oikeassa järjestyksessäkin. Tosin aivan märkänä. Onneksi kalvopuvut on keksitty. Olin vain pintamärkä, paitani oli kostunut hikoilun seurauksena. Gore-Tex kengistäni huolimatta jalkani olivat sitä vastoin aivan märät. Päättelin sen johtuvan sukan kastumisesta lyhytvartisessa kengässä. Kun sukka kastuu nilkasta, niin hetken kuluttua koko sukka on märkä. Sikäli huonoja ovat tuollaiset puuvillaiset urheilusukat. Pitäisi varmaan hankkia säärystimet.

Rakas vaimoni kysyi tänään lähtiessäni mikä minua oikein vetää suunnistamaan tällaisellakin säällä. Taisi vielä itse arvioida syynä olevan enemmänkin metsä kuin suunnistus. Ja niinhän se taitaa olla. Minkä minä sille voin – minä kun viihdyn metsässä.
___________________________
xSanoin tässä aikuisiällä, sillä lapsenahan sitä tuli lutrattua missä tahansa lätäkössä, vaikka jääpalojen keskellä aina, kun vain oli mahdollista.