Kuukausi: maaliskuu 2008

by Janne

Kristus nousi kuolleista

Ei kommentteja

– Totisesti nousi.

Tämä ortodoksien pääsiäistervehdys kaikuu useaan otteeseen pääsiäisyöpalveluksessa. Samasta palveluksesta jää päähän soimaan pääsiäistropari: ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.”

Kävimme rakkaan vaimoni kanssa pääsiäisyöpalveluksessa Turussa. Sain jopa kunnian kantaa lippua ristisaatossa. Kaikkineen palvelus kesti lähes neljä tuntia. Täytyy kuitenkin todeta, ettei aika tule pitkäksi, sillä varsinkin Turun kirkkokuoro on aivan loistava. Kyllä muutkin palveluksen toimittajat suoriutuivat urakasta erinomaisesti, mutta tuo kuoro kuullostaa lähes taivaalliselta.

Kyllä ortodoksinen Jumalanpalvelus on aivan jotain muuta kuin evankelis-luterilainen vastineensa. Muistan pääsääntöisesti pitkästyneeni ja joskus jopa ahdistuneeni Suomen valtakirkon palveluksissa, silloin harvoin kun niihin joutui. Sen sijaan ortodoksiseen palvelukseen menen mielelläni, siellä sielu saa levätä. Siitä huolimatta, että palvelukset kestävät pidempään ja niissä seistään koko palveluksen ajan.

Olen siis iloinen löydettyäni henkisen kodin.

Hyvää pääsiäistä.

by Janne

Suuri Perjantai

Ei kommentteja

Pääsiäinen on meille ortodokseille, kuten tietysti pitäisi olla kaikille kristityille, kirkkovuoden suurin juhla. Pääsiäisessä kiteytyy kristinuskon suurin lupaus – kuoleman kukistaminen. Tänään Suurena Perjantaina muistelemme Jeesuksen kärsimystä ja ristiinnaulitsemista. Kirkkokin on puettu suruasuun. Suuri suru vaihtuu sunnuntaina suureen iloon, kun aletaan ylistää Kristuksen ylösnousemusta ja kuoleman tappiota.

Pääsiäiseen valmistaudutaan paastoamalla 40 päivää. Itselläni tämä suuri paasto ei ole toteutunut kaikkia paastosääntöjä noudattaen. Vain osittain olenkin siis onnistunut paastokilvoituksessani. Syyllisyydentunne on vain kasvanut pääsiäisen lähestyessä, vaikka myös sääntöjen noudattaminen on lisääntynyt. Katumus helpottaa hieman oloa, mutta jäljelle jää ajatus – ensi vuonna paremmin.

by Janne

Maaliskuun idus

Ei kommentteja

Maaliskuun idus oli Gaius Julius Caesarin kohtalon päivä. Varoituksista huolimatta hän tänä samaisena päivänä asteli senaatin ja salaliittolaisten eteen yli 2000 vuotta sitten. Joskus sitä tulee ajatelleeksi miten jotkut jäävät elämään historiaan. On vaikea kuvitella ketään tämän päivän poliitikoista muisteltavan edes tuhannen vuoden päästä, saati sitten kahden. Tänä informaatiotulvan aikakautena ei kovin helposti saa sanomaansa esille. Pitää olla todella painavaa sanottavaa, jotta saisi äänensä kuuluviin yli kaiken muun. Itse en usko jääväni aikakirjoihin kovinkaan pitkäksi aikaa, tai sitten pitäisi tehdä jotain todella radikaalia. Minun iässäni Caesarkin oli jo saavuttanut merkittäviä asioita sodan ja politiikan syövereissä. Aleksanteri Suuri ei edes elänyt näin pitkään ja silti valloitti maailman. No, enpä taida edes olla niin kunnianhimoinen, että haluaisin jäädä muisteltavaksi tuhansia vuosia.

Matkailu avartaa, sanotaan. No, mene ja tiedä. Kävin työmatkalla Stavangerissa Norjassa. Norja on mielenkiintoinen maa, joka on rikastunut öljyllään. Siitä huolimatta siellä päättäjät kuulemma mieluummin sijoittavat rahat kuin antavat niitä hyödylliseen käyttöön. Säästävät pahan päivän varalle. Autoilijoilta kerätään tietulleja, kaikissa vastaantulleissa autoissa näkyi olevan tuulilasissa pieni laatikko, jolla seurataan liikennöintiä. Lasku tulee sitten kotiin pari kertaa vuodessa. Aluksi oli kuulemma tarkoitus kerätä kaupungissa autoilevilta ruuhka-aikoina 14 kruunua ja muina aikoina 7 kruunua. Sitten päättäjät ilmoittivat kaksitariffijärjestelmän olevan hankalaa hallinnoida, joten päättivät alkaa kerätä 14 kruunua ajankohdasta riippumatta. Kuullostaa hauskalta.

Kaikki muukin on tavattoman kallista, ainakin näin suomalaiselle. Söin ravintolassa annoksen lohta, ruokajuomana vesi. Lasku oli hieman yli 300 kruunua, eli noin 40 euroa. Vaikka ruoka olikin hyvää, niin Suomessa tuolla hinnalla syö kaksi. Tosin kuullessani öljynporauslautalla työskentelevien tulotasosta, niin eipä tuo ainakaan heille pitäisi juuri missään tuntua. Suomen valtion työntekijän ansioihin kyllä tulisi melkoinen lovi. Onneksi päivärahat on keksitty.

Pitkästä aikaa oli yhdenlainen kokemus istua matkustajakoneessa. Edellisestä kerrasta olikin jo niin pitkä aika, etten enää muistanutkaan mitä ahtaus on. Turun ja Kööpenhaminan välillä oli sentään vielä kohtuulliset tilat verrattuna Kööpenhaminan ja Stavangerin väliä lentävään sillipurkkiin. Lentokoneaterian syöminen on aina yhtä mielenkiintoinen operaatio. Ensinnäkin kaikki on pakattu tiukkaan muoviin. Ihmetyttää, jos vanhukset saavat ne auki. Kun paketit on avattu, niin pitäisi koettaa saada syödyksi muita häiritsemättä. Se on tavattoman vaikeaa, kun ollaan hartiat kiinni naapurissa.

Sokerina pohjalla oli tietysti paluumatkalle osunut koneen lähdön viivästyminen. Stavangerista lähdettiin tunnin verran myöhässä. Tuntui oikein mukavalta, varsinkin kun lentolippujen mukaan vaihtoaika Kööpenhaminassa oli 55 minuuttia. Onneksi lento oli hieman aikataulua nopeampi. Sen verran pitää kuitenkin myöhästymisestä huolimatta lentoa kehua, että lasku oli varmasti yksi tasaisimmista, joita olen kokenut. Pyörien osumista maahan ei juurikaan huomannut ennen jarrutusta.

Kastrupiin päästyämme luonnollisesti juuri tämän lentoyhtiön kone pysäköitiin jonnekin syrjään, josta sitten bussilla mentiin terminaaliin. Bussiin noustuamme oli noin 7 minuuttia aikaa seuraavan koneen lähtöön. Terminaalissa sitten juoksujalkaa toiseen päähän rakennusta. Portilla olikin sitten mukava huomata, että myös Turkuun lähtevä kone on myöhässä, joten eipä olisi niin kovin tarvinnutkaan kiirehtiä. Turun koneen myöhästymiseen olikin oikein hyvä syy. Ohjaajat tulivat paikalle myöhässä. He olivat lähteneet Göteborgista myöhässä teknisen vian vuoksi.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin kuin pääsinkin kotiin, vain tunnin verran myöhässä. Ehti tosin vuorokausi vaihtumaan matkalla lentokentältä kotiin. Aamulla olikin sitten mukavaa , kun sai nukkua oikein pitkään.

by Janne

Pieniä iloja

Ei kommentteja

Olen viime aikoina kuunnellut kuunnelmasarjaa Knalli ja sateenvarjo. Yle 1 lähettää lauantaisin uusintana tuota hupaisaa englantilaisperäistä poliittista satiiria, joka on myös internetissä kuunneltavissa. Sarja on tuttu jo lapsuudestani (ensimmäiset osat on tehty jo vuonna 1979), mutta silloin en vielä osannut antaa sarjalle sille nykyisin antamaani arvoa. Liekö syynä se, että nykyisin olen virkamies itsekin.

Kuuntelemani jaksot ovat 80-luvun alkupuolelta, paitsi ne neljä aivan uutta, jotka lähetettiin vuoden vaihteen paikkeilla. Sarja on tehty melko ajattomaksi, ei juurikaan voi kuvitella miksei tapahtumat voisi sijoittua nykyaikaankin. Mukavaa kuunneltavaa, kun ministeriön erikoisosastolla sattuu ja tapahtuu.

Tosin on ehkä harkitsematonta kuunnella tuollaista autoa ajaessa. Olin lähellä ajaa ojaan hekotellessani seuraavanlaista dialogia. Kyseisessä kohtauksessa kaivetaan esiin kuoppaa täytettäessä hautautuneeksi oletettua ministeriön virkamiestä.

– Kysymys on ihmishengestä, ensiluokkaisen virkamiehen ja hyödyllisen kansalaisen

 

– Mitä, joko niitä on kaksi?

Talvi yllättää

Lumi tulikin tänä vuonna tänne eteläiseen Suomeen hieman jälkijättöisesti. Juuri kun sitä  jo odotti kevätauringon lämmittävää tulemista, satoikin lähes kymmenen senttiä lunta. Ei siinä mitään, lumi on ihan mukavaa. Täälläpäin ei juurikaan talven aikana ole niin paljoa lunta, että pääsisi hiihtämään. Ehkä juuri sen vuoksi minulla ei ole suksiakaan. Voisi kylläkin olla mukavaa käydä jossain välissä taas hieman lumilaudalla laskemassa. Viime talvena kävin yhtenä päivänä Himoksella työporukan kanssa. Tänä talvena ei ole tullut lähdettyä, eipä tosin ole luntakaan ollut vielä kunnolla.

Ostin lumilaudan vuonna 1990. Silloin oli hankittuna kausikortti Himokselle, se kun oli lähellä silloista opinahjoani. Lähes joka arkipäivä tuli kaverin kanssa vietettyä mäessä. Sitten eräänä iltana saimme hauskan ajatuksen ja vuokrasimme kimpassa laudan, meillä kun oli ulkoisesti samankokoiset monot. Siihen aikaan ei tainnut vielä ollakaan näitä nykyisin suosittuja pehmeitä siteitä, vaan käytettiin tavalliseen laskettelumonoon sopivia.

Ensimmäisen kerran kaaduin hississä. Lastenrinteessä luonnollisesti. Siitä se sitten lähti, jotenkin vain tuli pakkomielle tuon välineen opetteluun. Seuraavana päivänä oli paikat kipeinä, ahteri varsinkin. Siispä oli aivan pakko mennä kauppaan ja ostaa oma lauta. Sama lauta minulla on vieläkin käytössä. Kovia siteitä ei enää juurikaan rinteessä näe. Suurin osa harrastaa kaikenlaista hyppelyä ja siinä pehmeät siteet ovatkin paremmat. Itse kun pidän vauhdin hurmasta, niin sopii paremmin tyyliin tuollainen pujottelumalli. Yllättävää kyllä, en ole saanut kuin yhden luun rikottua lautaillessani. Peukalosta irtosi pieni siru kaatumisen seurauksena. Muutaman vuoden se vaivasi, mutta en silti lopettanut laudalla huruttelua. Taisinpa pari kertaa käydä mäessä käsi paketissakin, lautaillessa kun ei käsissä tarvitse mitään sauvoja kanniskella.

Kovin montaa kertaa en ole mäessä ollut suksilla laudan hankkimisen jälkeen. Epäilenpä pysyväni nykyisin jopa paremmin laudan kuin suksien päällä

Vielä yksi pieni ilonaiheeni tänään: olen saanut suoritetuksi kaikki opintoihini pakollisena liittyvät matematiikan opinnot. Operaatiotutkimuskin, josta olen aiemmin kirjoittanut, on siis läpäisty. Voin siis siirtää aivoni matemaattisten ongelmien jälkeiseen aikaan. Saa nähdä mitä vielä on edessä.