Kävin tänään kävelyllä metsässä suunnistuksen merkeissä. Mynämäen suunnistajat järjestää Mynärasteja näin torstai-iltaisin. Itse asiassa kävin jo viime viikolla, mutta siinä ei ole paljoa kertomista. Putosin nimittäin kartalta jo heti lähdön jälkeen ja vasta pitkän hortoilun ja sissityyppisten ketunlenkkien jälkeen jälkeen löysin ensimmäisen rastin. Toista rastia kotvan aikaa (noin puoli tuntia) etsittyäni päätin viettäneeni jo riittävästi aikaa metsässä ja jätin leikin sikseen. Ja koska en tiennyt missä olin, taittelin kartan taskuuni ja kävelin lähtöpaikalle. Virheeni oli kompassin käyttö. Olisi nimittäin pitänyt unohtaa koko värkki kotiin, sillä unohdin lukea karttaa kompassia tuijotellessani ja siis eksyin.

Tänään, vahingosta viisastuneena, valitsin lyhyimmän ja siten helpoimman radan. Kompassi oli kyllä kaulassa roikkumassa, mutta varoin siihen koskemasta. Ratavalintani johtui siitä yksinkertaisesta syystä, että pelasin varman päälle. Halusin tietää tarkalleen missä kuljen, joten kuljin melko hitaasti karttaa ja maastoa vertaillen. Ja niin kävi, että löysin kaikki rastit ja kiersin radan hieman yli puolessa tunnissa. Parissa kohdassa olin parikymmentä metriä pielessä, mutta helpolla radalla se ei tunnu missään. Pääsin myös kulkemaan suurimman osan matkasta tietä tai polkua pitkin, joten metsäkävely jäi kuitenkin vähiin.

Sen verran kuitenkin kuljin metsän kautta, että säikäytin yhden peuran loikkimaan karkuun. En ehtinyt paljon muuta nähdä kuin punaruskeaa turkkia ja valkoisen peräpeilin otuksen sännätessä vauhtiin. Kokonsa puolesta veikkaisin tuon olleen viimekesäisiä vasoja. Se oli nimittäin liian suuri tämänvuotiseksi, mutta liian pieni vanhemmaksi aikuiseksi. Tosin ylempänä kalliolla seisominen saattaa häiritä koon hahmottamista. Oli kuitenkin taas yksi pieni ilonaihe raskaan työpäivän päätteeksi. Toinen odotti kotona, eli siis rakas vaimoni.

Metsässä käveleminen on varsin mukavaa puuhaa. Syksyllä tulee varmaan taas käveltyä eräskin kilometri hirvijahdissa. Mikäli jatkamme ajoketjujahteja tänäkin vuonna. Sitä ennen voisi kuitenkin vielä kerran pari kokeilla tuota suunnistustakin. Sekin kun on hyvä taito osata, eikä vähiten metsästysreissuilla. Toimii siis hyvänä harjoituksena syksyä varten.

Jos jäi vaivaamaan tuo viimeviikkoinen eksymiseni, niin voin paljastaa paluukikkani. Tiesin suunnistusradan sijaitsevan isohkon järven itäreunalla. Järven rannan tuntumassa kulki tie, jota pitkin olin reitille lähtenyt, siis tieltä itään.  Ei siis muuta kuin nokka kohti auringonlaskua ja kävelemään, kunnes tie tai järvi olisi edessä. Tielle saakka päästyäni jo tietenkin tiesin missä olin, joten loppu oli helppoa. Vaikeaa oli kuitenkin myöntää itselleen, että suunnistusrata oli vienyt voiton miehestä. Tänään piti siis valita helpompi rata itseluottamuksen palauttamiseksi.