Tekijä: Janne

Grillikesää aloitellessa

Juuri äsken käväisin katsomassa, joko grilli olisi valmis ottamaan lämmitettäväkseen peurafileen. Kuinka ollakaan, kaasu oli päässyt loppumaan ja grilli oli siis kylmänä. Onneksi varastossa oli toinen pullo. Pikainen vaihto ja laavakivet uudelleen hehkumaan.

Aloitin grillikauden jokunen päivä sitten grillaamalla peuramakkaraa. Eilen jatkoin hirvipaistilla ja tänään on tarkoitus valmistaa peuran filettä. Grillaaminen on mukavaa hommaa, paitsi sateella. Vaikka jotkut mainostavatkin, että aina on sopiva sää grillaamiseen. Myös lopputulos on yleensä ollut varsin maistuvaa, ellei paistos pääse kärähtämään liiaksi. Siinä mielessä kaasugrilli on varsin oiva kapine. Aikanaan hiiligrillillä touhutessa yleensä ruoka joko jäi raa’aksi tai sitten pintaan muodostui hiilikerrostuma. (Siitäköhän se on nimensä saanut)

Eilen hirveä syödessäni tuli taas mieleen, että on se kaiken sen palelun ja metsässä ravaamisen arvoista. On se vaan hyvää. Vaikka odotukseni tämän päiväiselle peura-aterialle ovat vieläkin korkeammalla. Itse nimittäin pidän peurasta hirveä enemmän.

Nyt pitänee lähteä katsomaan, joko se grilli on taas lämmennyt riittävästi.

Vielä vähän aikaa…

Vielä yksi hikinen työviikko olisi edessä ennen kesäloman alkua. Tänään oli toimistossa varsin kuuma tunnelma. Meillä kun ei ole ilmastointia (siis viilennettyä), niin lämpötila kohoaa nopeasti pienessä tilassa, jossa on useita tietokoneita. Onneksi ikkunat ovat etelään, niin taivaan suuri lämmitin pääsee antamaan lisää lämpöä koppiin. Aina joskus tekisi mieli vaihtaa virkapuku shortseihin. Tänään oli sellainen päivä. Sain kuitenkin pidäteltyä mielitekoani ja pidin kuin pidinkin koko päivän kauluspaitaa ja pitkiä housuja. Minkähän takia virkapukuohjesääntö ei Suomessa sisällä yhtään inhimillisempiä varusteita kesäkeleille?

Tänään oli taas sellainen työpäivä, että alkaa lomantarve jo tuntua. Monesta eri syystä on työpöydälleni kertynyt valtaisa paperivuori. Vuoren pienentämiseen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta uusien, heti välittömästi valmiiksi saatavien töiden ilmaannuttua työjonoon. Taas alkoi tuntua siltä, että en ehdi tehdä oikeita töitäni lainkaan, kun kaikenmaailman työtä joudun tekemään välillä. Sitten taas kun ajattelee aloittavansa papereiden pläräämisen, niin eikö puhelin soi tai sähköpostiin kilahtaa tärkeämpääkin tärkeämpi uusi tehtävä. (Ainakin lähettäjän mielestä). Kyllä joskus on pinna kireällä rauhallisellakin miehellä.

Pinnan kiristymistä helpotti hetkellisesti keskiviikon rutiineista poikkeava työpäivä. Sotilashenkilöille kuuluu normaalikuvioihin säännöllinen sotilaallisten taitojen, kuten ampuma- ja suunnistustaidon testaaminen. Suuntasimme siis Raasiin ampuma-alueelle. Ammunnat rynnäkkökiväärillä ja pistoolilla. Onko mukavampaa tapaa viettää auringonpaisteista työpäivää? Enpä usko.

Ammuntojen jälkeen siirryimme karttojen kanssa suunnistusradalle. Muutaman kilometrin reipas kävely metsässä on aina mukavaa. Ja vielä mukavampaa on kun pitkähkön tauon jälkeenkin vielä osaa yhdistää kartan maastoon ja löytää jokusen rastinkin. Jotkut fanaatikot saattavat juosta läpi radan, mutta minusta kävely on mukavampaa. Samalla ehtii tarkkailla luontoakin. Voi haistella, miten koivut vieläkin levittävät hienoa tuoksuaan melko uusilla lehdillään. Lintuja näkyy ja kuuluu kaikkialla ympärillä. Voi tarkkailla jälkiä maastossa ja mietiskellä mikä tuonkin on jättänyt. Ehkä jäljittämällä voisi kävellä läpi suunnistusradankin, siis ilman karttaa. Ainakin siellä täällä näkyi tutunoloisia kengänjälkiä, joita olisi melko helppoa seurailla. Tosin kunnon jäljittäminen vaatisi parempaa harjaantuneisuutta kuin minun omaamani. Eikä rapisevan kuiva maasto joka kohdassa helpota jäljittäjän työtä.

Päivän päätteeksi olikin vielä mukavaa katsoa onko omien aseiden kohdistukset kunnossa. Hyvin huomaa, ettei taas ole muutamaan kuukauteen tullut ammuttua. Ase oli kyllä kohdallaan, mutta mies ei. Vasta parin sarjan jälkeen alkoi taas läjä muodostua kasaksi.

Reipas ulkoilmareippailu ampumaradan maastossa ei todellakaan helpota työpöydän puhdistamista, mutta mielen se kyllä saa virkeämmäksi.

Kyytiä talviturkille

Käväisimme rakkaan vaimoni kanssa mökillä Itä-Suomessa. Sää suosi sikäli, että lämmintä ja aurinkoista riitti. Tuuli tosin lievensi auringon lämmittävää vaikutusta hieman. Järvessä vesi oli lähes 15 asteista, joten pitihän sitä saunominen kruunata pikku pulahduksella. Mistään uinnista on kuitenkin aivan turhaa puhua, sen verran lyhyissä erissä kastautumiset tuli suoritettua.  Kuvaannollinen talviturkki tuli ainakin viskattua nurkkaan.

Lämmin sää oli ajanut hyttyset saalistamaan. Tuntui välillä siltä, etten ole milloinkaan aiemmin tuollaista ötökkämäärää vielä kohdannut. Pitää varmaan ryhtyä kesän mittaan taistelutoimiin noita inisijöitä vastaan. Täytyy ryhtyä aseiden hankintaan.

Normaaleista viikonloppurutiineistani poiketen heräsin tänään jo noin 7 aikaan. Söin pikaisen aamupalan ja lähdin metsää katsastamaan (rakas vaimoni ilmaisi jo illalla halunsa aikaiseen kotiinlähtöön, joten aikainen herätys oli edellytys metsäreippailulleni) . Kiinnostaa hieman, miten pari vuotta sitten istutetut kuusentaimet ovat lähteneet alulle. Osa kuusentaimista näytti jälleen jääneen talven uhreiksi, mutta kyllä siellä vielä sitkeitäkin yksilöitä löytyi.

Aikani metsässä hortoiltuani tapasin tiellä naapurin isännän, joka vinkkasi metsästä löytyvän huuhkajan pesän. Lähdin siis sitä etsimään. Hyvistä ohjeista huolimatta jäi pesä löytymättä, minulle asetetun tiukan aikataulun vuoksi. Ehkä ensi kerralla on enemmän aikaa tuon ihmeen etsimiseen.

Lintureissuksi tuo mökkimatka kuitenkin osoittautui, jälleen kerran. Lauantaina kävin hieman veneilemässä ja uistinta liottamassa. Sain jopa hauen, mutta niin pienen laskin takaisin kasvamaan. Viime talvena saivat nuotalla samasta järvestä 17,9 kg (tai sinnepäin) hauen, joten kyllä siellä isojakin on. Mutta niistä linnuistahan minun piti kertoa. Jokunen heinäsorsa näkyi pesäpuuhissa soutumatkan aikana. Sehän nyt ei ole mikään uutinen tietenkään, että heinuri järvessä pesii. Laulujoutsenia on järvellä aiemmin pesinyt, mutta nyt en sellaisia nähnyt. Olivat joko poissa tai sitten piilossa.

Suurempi yllätys oli kuitenkin tänä aamuna laiturilla kävelyretkeltäni palaillessa. Tukkakoskelopariskunta oli päättänyt levähtää laiturilla. Hetken aikaa niitä katseltuani ne ilmeisesti kokivat tulleensa häirityiksi ja päättivät lähteä uimasilleen. Uiskentelivat siitä naapurin suuntaan. Kävelin siis laiturin päähän kiikarin kanssa ihmettelemään niiden menoa. Kun naapurimökin asukkaat ilmestyivät paikalle, niin koskelopariskunta päätti lähteä rauhallisemmille vesille. Ottivat siis pikaisen nousukiidon jälkeen ilmaa siipien alle ja häipyivät horisonttiin. (Siis kuvaannollisesti, eihän se järvi nyt niin suuri ole että siellä horisonttiviiva näkyisi.) Alla olevan kuvan nappasin lintujen uidessa naapurin suuntaan.

 

Koskeloiden lentoa seuratessani tarttui kiikariini pari kuikkaa. Jäin niitä tiirailemaan ja totesin hetken päästä parin lisääntyneen yhdeksäksi. Jokunen niitä on siis jäänyt matkan varrelle, sillä viime kesänä muistelen katselleeni neljäntoista kuikan parvea laiturin päästä. Koska kuikat olivat uimassa kohti, niin en heti malttanut lähteä tavaroita pakkaamaan, vaan jäin kuikkaparvea tutkiskelemaan. Niinhän ne sitten tulivatkin lähes lahdenpohjukkaan saakka, joten pääsin niitä ihmettelemään hieman lähempääkin. Harmittelin taas kerran kameran puuttumista. Tai siis olihan toki digikamera mukana, mutta  siinä ei ole tarpeeksi tehokas suurennos sellaiselle matkalle, kuten valitettavasti näkyy tuosta koskeloista ottamastani kuvasta.

Kunnon kamera on siis ehdottomasti lisättävä suureen toiveiden tynnyriin.

Ei se loppu tullutkaan!

Monta päivää on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituskerrastani. Olen tässä välillä touhunnut vähän kaikenlaista niin sisällä kuin ulkonakin. Opiskelurintamalla on taas hieman hiljaisempaa, kerran viikossa pitäisi käydä kesäkurssin luennoilla kirjanpitoa ihmettelemässä. Eikä sitten muuta. Seminaarityön kimppuun pitäisi karata pikapuoliin, mutta ihan vielä en jaksa. Kyllä senkin aika vielä tulee. Kunhan vain onnistun ottamaan itseäni niskasta kiinni ennen syyskuun alkua.

Pihalla olen myös touhunnut, eikä sekään työsarka vielä ole kokonaan loppuunkäsitelty. Vielä on paljon tekemistä. Olen myös koettanut kerätä rohkeutta hyökätäkseni autotallin sekasortoa vastaan. Korsi joka katkaisi kamelin selän oli tällä kertaa tarve saada eräs työkalu käyttöön. Eihän sieltä kaaoksesta mitään löydä, hyvä kun pääsee kulkemaan kompastumatta. Sekin on välillä vaikeaa. Tavallaan olen jo päässyt hienoiseen alkuun, sillä siirsin pihavarastossa olleet polttopuut puuvaraston puolella. Nyt minulla on paikka, jonne voin kerätä valtavan pinon jätesäkkejä odottamaan kuljetusta loppusijoituspaikkaan, eli kaatopaikalle. Uskomattomat määrät tarpeetonta rojua kertyy autotalliin, jos sitä ei säännöllisesti siivoa. Yleensä tapani mukaan vielä lajittelen tavaroita tyyliin: tätä ehkä vielä tarvitaan joskus. En siis pääse kamasta eroon.

Suuri tavoitteeni on kunnianhimoisesti saada kesän aikana autotallissa lattia näkyviin. Saa nähdä saavutanko tavoitteen, vai jääkö taas yritykseksi.

Nyt se on loppu…

Nimittäin kun oli tänään kevään viimeinen tentti. Valmistautuminen jäi taas hieman viime hetkiin, kuten yleensä. Nyt sitten jonkin aikaa jännätään miten meni. Toivottavasti pääsen läpi, ettei tarvitse ensi vuonna uusia koko kurssia. En ehtinyt kiireiltäni kahteen aiempaan samasta aiheesta järjestettyyn tenttiin, joten olisi pitänyt ehkä paremmin panostaa tähän viimeiseen mahdollisuuteen. Mutta ei se enää auta jossittelu, kirjoitin minkä kirjoitin, jos se ei riitä niin ei sitten.

Kesä tulee kohisten. Tai siis tulisi jos ei olisi näin kovin kylmää. Olen hieman huolissani luumupuustamme. Se kyllä kukkii kovasti, mutta eipä näy pörriäisiä. En kylläkään ole niin pitkälle viherpeukalo että tietäisin tarvitseeko luumu pölyttäjiä, vai riittääkö tuuli pölyttämään kukat. Viime kesänäkään ei tainnut montaa hedelmää puuhun tulla. Jokunen vuosi sitten puu kyllä notkui satoa. Silloin oli kahdella ihmisellä napa täynnä luumuja kotvan aikaa. Ei liene kuitenkaan kovin hyvä ennuste näin kylmällä ilmalla kukkivalla puulla.

Pitkästä aikaa

Rakas (netti)päiväkirja,

en ole ollut sinuun yhteydessä vähään aikaan. Suurimpana syynä tähän laiminlyöntiin on ollut henkinen laiskuuteni. Tiedän kyllä sinun seuraavan kateellisena rakkaan vaimoni sivua tuossa vieressä, jonne kirjoitetaan lähes päivittäin. Nyt on kuitenkin niin, että meistä kahdesta tuo mainittu rakas vaimoni on huomattavasti aikaansaavampi. (Ja paljon nopeampi kirjoittaja kaiken lisäksi.) Pyrin kuitenkin parantamaan tapani ja yritän kirjoittaa useammin. Ja hauskemmin, jos se vaikka minulta onnistuisi. Pitempiä juttuja en ehkä jaksa kirjoittaa, joten joudut tyytymään siihen mitä saat.

Edellisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut vaikka mitä, kaikkea en edes aio kertoa. Opiskelut kuitenkin alkavat olla kevään osalta loppusuoralla. Pari tenttiä ja yksi harjoitustyö pitäisi kyllä vielä kestää ennen kuin tästä kesälaitumille pääsen. Toki kesällä on edessä yksi kurssi ja seminaarityön tekeminen, mutta toivottavasti kesä on pitkä, jotta johonkin muuhunkin aikaa riittäisi.

Kevät ainakin tuntuisi olevan jo pitkällä. On kovin mukavaa seurata luonnon muuttumista vihreäksi. Vappuna leikkasin nurmikon ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja nyt se näyttää kaipaavan jo uutta käsittelyä. Puihin ja pensaisiin ilmestyneet lehdet näyttävät kasvavan silmissä. Täytyy toivoa, ettei ilma enää viilene liiaksi. Saattaisi olla hyvään vauhtiin päässyt kasvu vaarassa.

Nyt lopetan tällä kertaa tähän. Ehkä sitten taas seuraavalla kerralla lisää.

Rekisteröityminen

Olen jättänyt mahdollisuuden rekisteröityä jäseneksi tälle sivustolle. Rekisteröitymällä voit:

1§ Kirjoittaa foorumille kysymyksiä minulle tai kommentteja mistä ikinä haluat.

2§ Kommentoida joitakin kirjoituksiani, jos olen antanut mahdollisuuden siihen.

Koska tämä on minun oma kotisivuni, niin edellytän rekisteröitymistä syystä että:

1. Haluan kontrolloida kuka täällä kirjoittelee. Potkin siis pois sellaiset, jotka syystä tai toisesta käyttäytyvät sen ansaitakseen. Saatan potkia pois myös, jos et muuten miellytä. Valitusoikeutta ei ole.

2. Lähdekoodissa on mahdollisuus rekisteröitymiseen, enkä sitä halua estää.

Yleiset käyttösäännöt sivustollani:

1. Kirjoittaminen foorumille ja juttujeni kommentointi edellyttää rekisteröitymistä jäseneksi. Rekisteröityessä tietokantaani tallennetaan käyttäjätunnus, sähköpostiosoite ja salasana. Henkilötietolain vuoksi kerron vielä, etteivät muut kuin minä pääse käsiksi tietoihin (pl. mahdolliset tietomurrot, joille en voi mitään). Tietokantaan on rajoitettu pääsyoikeus ja siinä on salasanasuojaus. Minä en käytä tietoja muuhun kuin jäsenten asiallisuuden tarkkailuun, en siis myy sähköpostiosoitetta spämmääjille. En myöskään kirjoittele turhia sähköpostiviestejä itse, saatan kuitenkin testata sähköpostiosoitteen toiminnan. Huomaa myös, että pääsen näkemään tietokannassa olevan salasanan selväkielisenä, joten älä käytä maailman tärkeintä salasanaasi. Lupaan kuitenkin kaikesta huolimatta, etten käytä salasanaasi väärin. Antamaasi sähköpostiin voidaan lähettää salasana, jos se on unohtunut.

2. Tämä on yksityinen sivusto, joten minä päätän kenellä on oikeus tänne kirjoitella. Halutessani voin siis poistaa tai stilisoida juttusi.

3. Törkeiden juttujen kirjoittaminen on kielletty. Jos haluaisin tänne törkeitä juttuja, niin kirjoittaisin niitä itse. Törkeät jutut poistetaan tai stilisoidaan ja kirjoittaja mahdollisesti potkitaan pois.

4. Kritisoida saa, haukkua ei. Varsinaisen haukkumisen tulkitsen törkeäksi jutuksi (ks. kohta 3).

5. Minä päätän millainen juttu luokitellaan törkeäksi.

6. Törkeän jutun uudelleenkirjoitus poistamisen jälkeen aiheuttaa poispotkimisen, sori vaan.

7. Saatan käyttää törkeästi mielivaltaa tänne kirjoitettuihin juttuihin ja mahdollisesti jäseneksi yrittäviin. Vrt. kohdat 2 ja 5.

8. En (todennäköisesti) vastaa kysymyksiin työstäni tällä sivustolla. Yrittää saa (vrt. kohta 5).

9. Utelut salaiseksi luokitelluista asioista: vrt. kohta 5.

10. Valitusoikeutta kohtien 2-9 mukaisesta kohtelusta ei ole, paitsi minulla. Pui nyrkkiä taskussa ja kestä se kuin mies (ei ole tarkoitus olla seksisti, vaan tämähän on se vanha sanonta). Toinen vaihtoehto on lähettää minulle sähköpostia ja anella armoa. Sellainen saattaa jopa huvittaa minua ja jos minua huvittaa kovasti, saatan antaa armon käydä oikeudesta ja palauttaa kirjoitusoikeutesi. Varo kuitenkin tulevia juttujasi siinä tapauksessa, sillä joudut tarkkailuun.

Glada vappen

Tänään on taas se päivä vuodesta kun monia opiskelijoita väsyttää aamulla. On koittanut akateemisen Wapun viimeinen päivä. Monella opiskelupaikkakunnalla nautitaan silliaamiaista ja kuohuviinipulloja poksautellaan. Fukseja kastetaan oikeiksi opiskelijoiksi. Itse en lähtenyt juhlahumua seuraamaan, ei oikein jaksa enää näin vanhana. Ja mukavaahan se onkin herätä aamulla ilman minkäänlaista päänsärkyä tai muita ongelmia.

Tänään on kalenterin mukaan myös helatorstai. Työnantajat ovat varmaankin mielissään tällaisten palkallisten vapaapäivien yhdistämisestä, työntekijöitä taas harmittaa – yksi ”ylimääräinen” työpäivä tänä vuonna. Koska on myös karkausvuosi niin tämä vuosi on työntekijöille erityisen pitkä. Tai saattaahan se olla niinkin, että tuntipalkkaa saavat työntekijät hyötyvät, kun taas me kuukausipalkkalaiset ”kärsimme”. Asioilla on aina kaksi puolta.

Tänään helatorstaina kirkoissamme muistellaan Kristuksen taivaaseenastumista. Pääsiäisaika siis alkaa olla lopuillaan. Eräillä keskustelupalstoilla pohditaan kovasti Suomen ortodoksisen kirkon kalenterikäytäntöä. Meillä kun noudatetaan pääsiäisenvietossa gregoriaanista ajankohtaa, kun taas suurin osa muista ortodoksisista kirkoista noudattaa juliaanista. Käytännössä tämä tarkoittaa suurta eroa varsinkin tänä vuonna. Juliaanisen kalenterin mukaan pääsiäistä vietettiin viime viikonloppuna eli lähes kuukautta meitä myöhemmin. Muilla pääsiäisen vietto on vasta alkanut kun se meillä jo loppuu. Minulla ei ole kovinkaan vahvaa mielipidettä siitä mikä on paras ratkaisu tällaiseen ongelmaan. Uskon kuitenkin piispojen miettineen asiaa paljonkin aikanaan, kun päätös kalenteriasiasta on tehty. En tiedä onko kirkkoamme painostettu valtiovallan puolesta vai ei, kuten jotkut väittävät, mutta ainakin nyt saan automaattisesti vapaapäivät pääsiäispyhiksi. Jos noudattaisimme juliaanista kalenteria niin todennäköisesti pitäisi pyhäpäivien vapaat sopia itse. Puhumattakaan siitä, että olisi neljän päivän vapaa ilman sen suurempaa merkitystä luterilaisten pääsiäisen vieton aikaan.

Pikku hiljaa…

Olin tänään ensimmäistä päivää töissä pariksi viikoksi venähtäneen sairausloman päätteeksi. Vielä silloin tällöin jouduin vaihtamaan asentoa työtuolilla istuessa. Lääkäri sanoi perjantaina, että saattaa kestää parikin viikkoa ennen kuin tuollaisen kiusan jälkeen imusolmuke rauhoittuu täysin. Turvotuksesta on jäljellä pieni patti, joka toivottavasti tuosta vielä tokenee. Positiivista on lääkekuurin loppuunsaaminen ja kivun poistuminen sekä röntgenlääkärin lausunto, ettei siellä mitään suurempaa kiusaa ole näkyvissä.

Sairastaessa ei tullut mieleenkään ryhtyä vaihtamaan autoihin kesärenkaita, vaikka jo västäräkit ja jossain päin Suomea pääskysetkin osoittavat kevään olevan pitkällä. Tänään siis otin härkää sarvista ja vuorotellen ajoin autot talliin tuota puolivuosittaista rupeamaa varten. Nyt on sitten sekin homma tehtynä.

Eilen netissä surffaillessani löysin kiintoisan tietokonepelin. Latasin demoversion pelistä nimeltä Deer Hunter 2005 Season. Tällaiselle metsästysuraansa aloittelevalle peuran kyttääjälle on ihan mukavaa vaihtelua lähteä virtuaalipeuraa jahtaamaan. Tosin kokeilu lipsahti hieman pitkäksi, kuten minulle niin usein käy tietokoneen ääressä. Tuo peli  vaikutti grafiikaltaan yllättävän realistiselta. Aloittaessani helposta tasosta pääsin kyllä melko lähelle ennen peurojen pakenemista. Voi olla, että vaikeustasoa nostamalla alkaa käyttäytyminenkin herkistyä. Pitää jossain vaiheessa kokeilla alkavatko ne pomppiakin oikean peuran tavoin, vai juoksevatko pienin loikin, kuten eilisessä testissäni. Oikean peuran ampuminen vauhtiin ei onnistu yhtä helposti kuin noiden virtuaaliotusten. Kyllä se oikeasti niin korkeita pomppuja ottaa välillä.

Ammuttuani kolme oliota, jotka näytönohjain muodosti erehdyttävästi peurannäköisiksi, en voinut enää itseäni hillitä. Nälkähän siinä tuli virtuaalimetsässä tallustellessa. Oli siis pakko kaivaa pakastimesta ihan oikea peuranpaisti, josta sitten syntyikin taas kerran maistuva käriste. Ja jälleen tuli todettua, että kyllä se peura on niin hyvää, että kannattaa vaikka hetken aikaa palella kyttäyskopissa. Viime kauden kyttäykseni eivät kylläkään paljoa paleltaneet. Tammikuussa ammuin yhden peuran vihertävälle pellolle. Niin että sellainen talvi tällä kertaa. Nähtäväksi jää millaiseksi ensi syksy ja talvi muodostuvat.

Mutta ensin kyllä tulee kesä (toivottavasti) ja kaikkea kivaa, kuten hyttyset, kärpäset ja paarmat.

Kiusallinen vaiva

Varsin kivuliaita vaivoja ihmisten kiusaksi keksitään. Tänään näyttäisi olevan muutamaan päivään ensimmäinen päivä, kun voin istua tietokoneen ääressä yli puoli tuntia. Tai siis ylipäätään istua. Nivustaipeessa olevan imusolmukkeen ärtyminen ja turpoaminen aiheutti niin tuskaisen olon, että tällainen normaali suomalainen lääkäreitä välttelemään pyrkivä mieskin hakeutui tutkittavaksi. Vaikka toisaalta ehkä moni muukin olisi lääkäriin hakeutunut kävelyn tuodessa kyyneleet silmiin.

Parissa päivässä antibiootit laskivat kuumeen ja lievensivät kipua, mutta turvotus tuntui vain lisääntyvän, joten ystävällinen lääkäri vaihtoi antibiootit astetta kovempiin. Nyt alkaakin jo taas näkyä valoa tunnelin päässä. Kävely alkaa sujua ilman suurempia tuskia, enää istuminen tuo mieleen parin päivän takaiset tuskat. Istuessa pitää asentoa vaihdella välillä, muuten tuo kipu taas yltyy. Kun maanantai-iltana iskenyt suurin kipuaalto oli valloillaan, jopa maatessa tuntui kipua. Ihme, että pystyin tuona yönä yhtään nukkumaan. Tiistaipäivä menikin sitten lääkärikäynnin jälkeen nukkumiseksi. Vasta keskiviikkona alkoi tuntua sellaiselta, ettei koko aikaa tarvitse sängyn pohjalla viettää.

Koska ajatus ei ole kulkenut opiskeluillekaan suotuisalla tavalla, niin olen lukenut taas kaikkea muuta makoillessani. Sain vihdoinkin päätökseen sen jo aiemmin mainitsemani munkki Serafimin Vapaus-teoksen. Varsin mielenkiintoinen kirja, josta heräsi kysymys vapauden tosiolemuksesta. Mitä vapaus merkitsee ja miten se ilmenee? Vapaus ei olekaan niin yksinkertainen asia, kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Voin olla näennäisesti vapaa, mutta kuitenkin ajatteluani ja tekojani ohjaa joku muu. Eli siis vaikka kuvittelen tekeväni itsenäisiä päätöksiä, niin taustalla vaikuttaa kuitenkin vaikkapa koulutukseni tuomat rajat. Olen vapaa tekemään mitä tahansa, mutta olenko? En minä tiedä, pää sekoaa vähemmästäkin tällaisella teknokraatilla, kun sekoitetaan filosofialla. Lue itse tuo kirja ja mieti sitten kuinka vapaa lopulta olet.

Lisäksi luin pari Juha Vuorisen kirjaa: Veljekset Vaselin ja Kristianin nuoruusvuodet. Vuorisen huumori on jotenkin hillitöntä. Vaikka seassa on runsaasti alapäähuumoriakin, niin silti kokonaisuudessaan nuo kirjat saavat tällaisen keski-ikäistyvän raavaan miehen hihittelemään. En ole lukenut Vuorisen Juoppohullun päiväkirjoja, mutta tuon nuoruusvuosikuvauksen perusteella saatan niihinkin vielä tarttua jonain päivänä. Vuorisella tuntuu olevan hyvä huumoritaju ja mielikuvitus. Molemmat seikkoja joille annan kirjoissa arvoa. Tähän kun lisätään lennokas ja suomenkieltä syvällisesti hyödyntävä kirjoitustyyli, niin olen myyty.

Tähän kun vielä lisätään Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylä, niin voin taas todeta sairasvuoteessa luetun kirjallisuutta lähes laidasta laitaan. Turusen kuvaus pienestä pohjoiskarjalaisesta kylästä on mukaansatempaava. Ainoastaan murteeseen tottumattomuus hidasti lukemistani jonkin verran. Siihen kun pääsin sisälle, niin taas alkoi sujua. Olen toki nähnyt tuon elokuvanakin, mutta kirja on aina(kin yleensä) antoisampi. Kylän viimeisiä häitä on tullut juhlimaan joukko omalaatuista sakkia. Nykypäivän kaupungistuminen ja kiireinen elämäntapa saa kylähullut näyttämään hullunkurisilta. Kuitenkin jos alettaisiin missä tahansa taajamassa raaputtaa pintaa syvemmältä, niin todennäköisesti sieltä löytyisi ihan samanlaisia ihmisiä, joille voimme vapautuneesti naurahdella tuossa Turusen romaanissa. Olemme kuitenkin kaikki yksilöitä ja meistä löytyy samoja piirteitä kuin Turusen ehkä kärjistetyissä henkilöissä. Tavallaan tuli myös lapsuus mieleen tuota lukiessa. Ei sillä, että olisin tuolta päin kotoisin, mutta osattiin meillä Hämeessäkin. Muistan elävästi kuinka me nassikat ihmettelimme kyläpahasemme seurojentalolla juhlissa nurkan takana käyviä äijiä. Pullot kallistuivat sielläkin ja sattuipa muutama tappelukin, jollaista Turusen kirjassa Valkeantalon Jalmari ja Mölyvaaran Ierikka häissäkin odottelivat. Ja tulihan se.

Pontikanjuonnista mieleen tuli myös lapsen viattomuus. Olin jo aikuinen kun vasta ymmärsin, mitä kyläkauppiaamme tarkoitti tokaisullaan eräälle syrjäkulman herrasmiehelle tämän ostaessa kymmenen kiloa sokeria ja kilon hiivaa. ”Meinaat ruveta leipomaan, vai?”