Kategoria: Jaarittelua

by Janne

Ei se loppu tullutkaan!

Ei kommentteja

Monta päivää on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituskerrastani. Olen tässä välillä touhunnut vähän kaikenlaista niin sisällä kuin ulkonakin. Opiskelurintamalla on taas hieman hiljaisempaa, kerran viikossa pitäisi käydä kesäkurssin luennoilla kirjanpitoa ihmettelemässä. Eikä sitten muuta. Seminaarityön kimppuun pitäisi karata pikapuoliin, mutta ihan vielä en jaksa. Kyllä senkin aika vielä tulee. Kunhan vain onnistun ottamaan itseäni niskasta kiinni ennen syyskuun alkua.

Pihalla olen myös touhunnut, eikä sekään työsarka vielä ole kokonaan loppuunkäsitelty. Vielä on paljon tekemistä. Olen myös koettanut kerätä rohkeutta hyökätäkseni autotallin sekasortoa vastaan. Korsi joka katkaisi kamelin selän oli tällä kertaa tarve saada eräs työkalu käyttöön. Eihän sieltä kaaoksesta mitään löydä, hyvä kun pääsee kulkemaan kompastumatta. Sekin on välillä vaikeaa. Tavallaan olen jo päässyt hienoiseen alkuun, sillä siirsin pihavarastossa olleet polttopuut puuvaraston puolella. Nyt minulla on paikka, jonne voin kerätä valtavan pinon jätesäkkejä odottamaan kuljetusta loppusijoituspaikkaan, eli kaatopaikalle. Uskomattomat määrät tarpeetonta rojua kertyy autotalliin, jos sitä ei säännöllisesti siivoa. Yleensä tapani mukaan vielä lajittelen tavaroita tyyliin: tätä ehkä vielä tarvitaan joskus. En siis pääse kamasta eroon.

Suuri tavoitteeni on kunnianhimoisesti saada kesän aikana autotallissa lattia näkyviin. Saa nähdä saavutanko tavoitteen, vai jääkö taas yritykseksi.

by Janne

Nyt se on loppu…

Ei kommentteja

Nimittäin kun oli tänään kevään viimeinen tentti. Valmistautuminen jäi taas hieman viime hetkiin, kuten yleensä. Nyt sitten jonkin aikaa jännätään miten meni. Toivottavasti pääsen läpi, ettei tarvitse ensi vuonna uusia koko kurssia. En ehtinyt kiireiltäni kahteen aiempaan samasta aiheesta järjestettyyn tenttiin, joten olisi pitänyt ehkä paremmin panostaa tähän viimeiseen mahdollisuuteen. Mutta ei se enää auta jossittelu, kirjoitin minkä kirjoitin, jos se ei riitä niin ei sitten.

Kesä tulee kohisten. Tai siis tulisi jos ei olisi näin kovin kylmää. Olen hieman huolissani luumupuustamme. Se kyllä kukkii kovasti, mutta eipä näy pörriäisiä. En kylläkään ole niin pitkälle viherpeukalo että tietäisin tarvitseeko luumu pölyttäjiä, vai riittääkö tuuli pölyttämään kukat. Viime kesänäkään ei tainnut montaa hedelmää puuhun tulla. Jokunen vuosi sitten puu kyllä notkui satoa. Silloin oli kahdella ihmisellä napa täynnä luumuja kotvan aikaa. Ei liene kuitenkaan kovin hyvä ennuste näin kylmällä ilmalla kukkivalla puulla.

by Janne

Pitkästä aikaa

Ei kommentteja

Rakas (netti)päiväkirja,

en ole ollut sinuun yhteydessä vähään aikaan. Suurimpana syynä tähän laiminlyöntiin on ollut henkinen laiskuuteni. Tiedän kyllä sinun seuraavan kateellisena rakkaan vaimoni sivua tuossa vieressä, jonne kirjoitetaan lähes päivittäin. Nyt on kuitenkin niin, että meistä kahdesta tuo mainittu rakas vaimoni on huomattavasti aikaansaavampi. (Ja paljon nopeampi kirjoittaja kaiken lisäksi.) Pyrin kuitenkin parantamaan tapani ja yritän kirjoittaa useammin. Ja hauskemmin, jos se vaikka minulta onnistuisi. Pitempiä juttuja en ehkä jaksa kirjoittaa, joten joudut tyytymään siihen mitä saat.

Edellisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut vaikka mitä, kaikkea en edes aio kertoa. Opiskelut kuitenkin alkavat olla kevään osalta loppusuoralla. Pari tenttiä ja yksi harjoitustyö pitäisi kyllä vielä kestää ennen kuin tästä kesälaitumille pääsen. Toki kesällä on edessä yksi kurssi ja seminaarityön tekeminen, mutta toivottavasti kesä on pitkä, jotta johonkin muuhunkin aikaa riittäisi.

Kevät ainakin tuntuisi olevan jo pitkällä. On kovin mukavaa seurata luonnon muuttumista vihreäksi. Vappuna leikkasin nurmikon ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja nyt se näyttää kaipaavan jo uutta käsittelyä. Puihin ja pensaisiin ilmestyneet lehdet näyttävät kasvavan silmissä. Täytyy toivoa, ettei ilma enää viilene liiaksi. Saattaisi olla hyvään vauhtiin päässyt kasvu vaarassa.

Nyt lopetan tällä kertaa tähän. Ehkä sitten taas seuraavalla kerralla lisää.

by Janne

Glada vappen

Ei kommentteja

Tänään on taas se päivä vuodesta kun monia opiskelijoita väsyttää aamulla. On koittanut akateemisen Wapun viimeinen päivä. Monella opiskelupaikkakunnalla nautitaan silliaamiaista ja kuohuviinipulloja poksautellaan. Fukseja kastetaan oikeiksi opiskelijoiksi. Itse en lähtenyt juhlahumua seuraamaan, ei oikein jaksa enää näin vanhana. Ja mukavaahan se onkin herätä aamulla ilman minkäänlaista päänsärkyä tai muita ongelmia.

Tänään on kalenterin mukaan myös helatorstai. Työnantajat ovat varmaankin mielissään tällaisten palkallisten vapaapäivien yhdistämisestä, työntekijöitä taas harmittaa – yksi ”ylimääräinen” työpäivä tänä vuonna. Koska on myös karkausvuosi niin tämä vuosi on työntekijöille erityisen pitkä. Tai saattaahan se olla niinkin, että tuntipalkkaa saavat työntekijät hyötyvät, kun taas me kuukausipalkkalaiset ”kärsimme”. Asioilla on aina kaksi puolta.

Tänään helatorstaina kirkoissamme muistellaan Kristuksen taivaaseenastumista. Pääsiäisaika siis alkaa olla lopuillaan. Eräillä keskustelupalstoilla pohditaan kovasti Suomen ortodoksisen kirkon kalenterikäytäntöä. Meillä kun noudatetaan pääsiäisenvietossa gregoriaanista ajankohtaa, kun taas suurin osa muista ortodoksisista kirkoista noudattaa juliaanista. Käytännössä tämä tarkoittaa suurta eroa varsinkin tänä vuonna. Juliaanisen kalenterin mukaan pääsiäistä vietettiin viime viikonloppuna eli lähes kuukautta meitä myöhemmin. Muilla pääsiäisen vietto on vasta alkanut kun se meillä jo loppuu. Minulla ei ole kovinkaan vahvaa mielipidettä siitä mikä on paras ratkaisu tällaiseen ongelmaan. Uskon kuitenkin piispojen miettineen asiaa paljonkin aikanaan, kun päätös kalenteriasiasta on tehty. En tiedä onko kirkkoamme painostettu valtiovallan puolesta vai ei, kuten jotkut väittävät, mutta ainakin nyt saan automaattisesti vapaapäivät pääsiäispyhiksi. Jos noudattaisimme juliaanista kalenteria niin todennäköisesti pitäisi pyhäpäivien vapaat sopia itse. Puhumattakaan siitä, että olisi neljän päivän vapaa ilman sen suurempaa merkitystä luterilaisten pääsiäisen vieton aikaan.

by Janne

Pikku hiljaa…

Ei kommentteja

Olin tänään ensimmäistä päivää töissä pariksi viikoksi venähtäneen sairausloman päätteeksi. Vielä silloin tällöin jouduin vaihtamaan asentoa työtuolilla istuessa. Lääkäri sanoi perjantaina, että saattaa kestää parikin viikkoa ennen kuin tuollaisen kiusan jälkeen imusolmuke rauhoittuu täysin. Turvotuksesta on jäljellä pieni patti, joka toivottavasti tuosta vielä tokenee. Positiivista on lääkekuurin loppuunsaaminen ja kivun poistuminen sekä röntgenlääkärin lausunto, ettei siellä mitään suurempaa kiusaa ole näkyvissä.

Sairastaessa ei tullut mieleenkään ryhtyä vaihtamaan autoihin kesärenkaita, vaikka jo västäräkit ja jossain päin Suomea pääskysetkin osoittavat kevään olevan pitkällä. Tänään siis otin härkää sarvista ja vuorotellen ajoin autot talliin tuota puolivuosittaista rupeamaa varten. Nyt on sitten sekin homma tehtynä.

Eilen netissä surffaillessani löysin kiintoisan tietokonepelin. Latasin demoversion pelistä nimeltä Deer Hunter 2005 Season. Tällaiselle metsästysuraansa aloittelevalle peuran kyttääjälle on ihan mukavaa vaihtelua lähteä virtuaalipeuraa jahtaamaan. Tosin kokeilu lipsahti hieman pitkäksi, kuten minulle niin usein käy tietokoneen ääressä. Tuo peli  vaikutti grafiikaltaan yllättävän realistiselta. Aloittaessani helposta tasosta pääsin kyllä melko lähelle ennen peurojen pakenemista. Voi olla, että vaikeustasoa nostamalla alkaa käyttäytyminenkin herkistyä. Pitää jossain vaiheessa kokeilla alkavatko ne pomppiakin oikean peuran tavoin, vai juoksevatko pienin loikin, kuten eilisessä testissäni. Oikean peuran ampuminen vauhtiin ei onnistu yhtä helposti kuin noiden virtuaaliotusten. Kyllä se oikeasti niin korkeita pomppuja ottaa välillä.

Ammuttuani kolme oliota, jotka näytönohjain muodosti erehdyttävästi peurannäköisiksi, en voinut enää itseäni hillitä. Nälkähän siinä tuli virtuaalimetsässä tallustellessa. Oli siis pakko kaivaa pakastimesta ihan oikea peuranpaisti, josta sitten syntyikin taas kerran maistuva käriste. Ja jälleen tuli todettua, että kyllä se peura on niin hyvää, että kannattaa vaikka hetken aikaa palella kyttäyskopissa. Viime kauden kyttäykseni eivät kylläkään paljoa paleltaneet. Tammikuussa ammuin yhden peuran vihertävälle pellolle. Niin että sellainen talvi tällä kertaa. Nähtäväksi jää millaiseksi ensi syksy ja talvi muodostuvat.

Mutta ensin kyllä tulee kesä (toivottavasti) ja kaikkea kivaa, kuten hyttyset, kärpäset ja paarmat.

by Janne

Kevättä ilmassa

Ei kommentteja

Sään vaihtelu tuntuu kertovan kevään koittaneen. Eilisen auringonpaisteen jälkeen en olisi välttämättä kaivannut tällaista sadesäätä, vähempikin olisi riittänyt. Vaikka ehkä toisaalta luonto puhkeaa paremmin kevätloistoonsa veden voimalla. Onhan se mukavaa tarkkailla kuinka puut ja pensaat alkavat työntää lehtiään aluksi varovasti pienille hiirenkorville. Aivan kuin kokeillakseen, että joko uskaltaa näyttää vihreää, vai onko vielä liian kylmä. Monta vuotta sitten istutetut krookukset ovat jo aloittaneet kukkimisensa. Tai siis ne kaksi, jotka ovat näyttäytyneet. Voi olla ettei pihamme maaperä ole aivan suotuisa tuollaisille kukille.

Linnut ovat jo aloittaneet kevättoimensa. Perjantaina aamulla töihin lähtiessäni peippo tervehti laulullaan heti kun sain ulko-oven auki. Talitiaiset ovat laulelleet jo pidempään. Pihassa olevaan linnunpönttöön on tehty jo varauksia. Ainakin talitiainen ja sinitiainen ovat olleet kovasti kiinnostuneita. En ole vielä niin paljon kuitenkaan sitä touhua tarkkaillut, että tietäisin kumpi sinne lopulta päätyi. Vielä jää nähtäväksi tuleeko tänä vuonna kirjosieppo valtaamaan tiaiselta pesäpaikan. Joskus aiemmin on näinkin käynyt. Ehkä pitäisi viritellä useampia pönttöjä tontille, niin kiistat jäisivät vähemmälle. Ehkä.

Pitänee vaihtaa autoonkin kesärenkaat pikapuoliin. Sellaisella tempulla ehkä saisi vielä kerran lumen tulemaan tänä keväänä.

by Janne

Maaliskuun idus

Ei kommentteja

Maaliskuun idus oli Gaius Julius Caesarin kohtalon päivä. Varoituksista huolimatta hän tänä samaisena päivänä asteli senaatin ja salaliittolaisten eteen yli 2000 vuotta sitten. Joskus sitä tulee ajatelleeksi miten jotkut jäävät elämään historiaan. On vaikea kuvitella ketään tämän päivän poliitikoista muisteltavan edes tuhannen vuoden päästä, saati sitten kahden. Tänä informaatiotulvan aikakautena ei kovin helposti saa sanomaansa esille. Pitää olla todella painavaa sanottavaa, jotta saisi äänensä kuuluviin yli kaiken muun. Itse en usko jääväni aikakirjoihin kovinkaan pitkäksi aikaa, tai sitten pitäisi tehdä jotain todella radikaalia. Minun iässäni Caesarkin oli jo saavuttanut merkittäviä asioita sodan ja politiikan syövereissä. Aleksanteri Suuri ei edes elänyt näin pitkään ja silti valloitti maailman. No, enpä taida edes olla niin kunnianhimoinen, että haluaisin jäädä muisteltavaksi tuhansia vuosia.

Matkailu avartaa, sanotaan. No, mene ja tiedä. Kävin työmatkalla Stavangerissa Norjassa. Norja on mielenkiintoinen maa, joka on rikastunut öljyllään. Siitä huolimatta siellä päättäjät kuulemma mieluummin sijoittavat rahat kuin antavat niitä hyödylliseen käyttöön. Säästävät pahan päivän varalle. Autoilijoilta kerätään tietulleja, kaikissa vastaantulleissa autoissa näkyi olevan tuulilasissa pieni laatikko, jolla seurataan liikennöintiä. Lasku tulee sitten kotiin pari kertaa vuodessa. Aluksi oli kuulemma tarkoitus kerätä kaupungissa autoilevilta ruuhka-aikoina 14 kruunua ja muina aikoina 7 kruunua. Sitten päättäjät ilmoittivat kaksitariffijärjestelmän olevan hankalaa hallinnoida, joten päättivät alkaa kerätä 14 kruunua ajankohdasta riippumatta. Kuullostaa hauskalta.

Kaikki muukin on tavattoman kallista, ainakin näin suomalaiselle. Söin ravintolassa annoksen lohta, ruokajuomana vesi. Lasku oli hieman yli 300 kruunua, eli noin 40 euroa. Vaikka ruoka olikin hyvää, niin Suomessa tuolla hinnalla syö kaksi. Tosin kuullessani öljynporauslautalla työskentelevien tulotasosta, niin eipä tuo ainakaan heille pitäisi juuri missään tuntua. Suomen valtion työntekijän ansioihin kyllä tulisi melkoinen lovi. Onneksi päivärahat on keksitty.

Pitkästä aikaa oli yhdenlainen kokemus istua matkustajakoneessa. Edellisestä kerrasta olikin jo niin pitkä aika, etten enää muistanutkaan mitä ahtaus on. Turun ja Kööpenhaminan välillä oli sentään vielä kohtuulliset tilat verrattuna Kööpenhaminan ja Stavangerin väliä lentävään sillipurkkiin. Lentokoneaterian syöminen on aina yhtä mielenkiintoinen operaatio. Ensinnäkin kaikki on pakattu tiukkaan muoviin. Ihmetyttää, jos vanhukset saavat ne auki. Kun paketit on avattu, niin pitäisi koettaa saada syödyksi muita häiritsemättä. Se on tavattoman vaikeaa, kun ollaan hartiat kiinni naapurissa.

Sokerina pohjalla oli tietysti paluumatkalle osunut koneen lähdön viivästyminen. Stavangerista lähdettiin tunnin verran myöhässä. Tuntui oikein mukavalta, varsinkin kun lentolippujen mukaan vaihtoaika Kööpenhaminassa oli 55 minuuttia. Onneksi lento oli hieman aikataulua nopeampi. Sen verran pitää kuitenkin myöhästymisestä huolimatta lentoa kehua, että lasku oli varmasti yksi tasaisimmista, joita olen kokenut. Pyörien osumista maahan ei juurikaan huomannut ennen jarrutusta.

Kastrupiin päästyämme luonnollisesti juuri tämän lentoyhtiön kone pysäköitiin jonnekin syrjään, josta sitten bussilla mentiin terminaaliin. Bussiin noustuamme oli noin 7 minuuttia aikaa seuraavan koneen lähtöön. Terminaalissa sitten juoksujalkaa toiseen päähän rakennusta. Portilla olikin sitten mukava huomata, että myös Turkuun lähtevä kone on myöhässä, joten eipä olisi niin kovin tarvinnutkaan kiirehtiä. Turun koneen myöhästymiseen olikin oikein hyvä syy. Ohjaajat tulivat paikalle myöhässä. He olivat lähteneet Göteborgista myöhässä teknisen vian vuoksi.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin kuin pääsinkin kotiin, vain tunnin verran myöhässä. Ehti tosin vuorokausi vaihtumaan matkalla lentokentältä kotiin. Aamulla olikin sitten mukavaa , kun sai nukkua oikein pitkään.

by Janne

Pieniä iloja

Ei kommentteja

Olen viime aikoina kuunnellut kuunnelmasarjaa Knalli ja sateenvarjo. Yle 1 lähettää lauantaisin uusintana tuota hupaisaa englantilaisperäistä poliittista satiiria, joka on myös internetissä kuunneltavissa. Sarja on tuttu jo lapsuudestani (ensimmäiset osat on tehty jo vuonna 1979), mutta silloin en vielä osannut antaa sarjalle sille nykyisin antamaani arvoa. Liekö syynä se, että nykyisin olen virkamies itsekin.

Kuuntelemani jaksot ovat 80-luvun alkupuolelta, paitsi ne neljä aivan uutta, jotka lähetettiin vuoden vaihteen paikkeilla. Sarja on tehty melko ajattomaksi, ei juurikaan voi kuvitella miksei tapahtumat voisi sijoittua nykyaikaankin. Mukavaa kuunneltavaa, kun ministeriön erikoisosastolla sattuu ja tapahtuu.

Tosin on ehkä harkitsematonta kuunnella tuollaista autoa ajaessa. Olin lähellä ajaa ojaan hekotellessani seuraavanlaista dialogia. Kyseisessä kohtauksessa kaivetaan esiin kuoppaa täytettäessä hautautuneeksi oletettua ministeriön virkamiestä.

– Kysymys on ihmishengestä, ensiluokkaisen virkamiehen ja hyödyllisen kansalaisen

 

– Mitä, joko niitä on kaksi?

Talvi yllättää

Lumi tulikin tänä vuonna tänne eteläiseen Suomeen hieman jälkijättöisesti. Juuri kun sitä  jo odotti kevätauringon lämmittävää tulemista, satoikin lähes kymmenen senttiä lunta. Ei siinä mitään, lumi on ihan mukavaa. Täälläpäin ei juurikaan talven aikana ole niin paljoa lunta, että pääsisi hiihtämään. Ehkä juuri sen vuoksi minulla ei ole suksiakaan. Voisi kylläkin olla mukavaa käydä jossain välissä taas hieman lumilaudalla laskemassa. Viime talvena kävin yhtenä päivänä Himoksella työporukan kanssa. Tänä talvena ei ole tullut lähdettyä, eipä tosin ole luntakaan ollut vielä kunnolla.

Ostin lumilaudan vuonna 1990. Silloin oli hankittuna kausikortti Himokselle, se kun oli lähellä silloista opinahjoani. Lähes joka arkipäivä tuli kaverin kanssa vietettyä mäessä. Sitten eräänä iltana saimme hauskan ajatuksen ja vuokrasimme kimpassa laudan, meillä kun oli ulkoisesti samankokoiset monot. Siihen aikaan ei tainnut vielä ollakaan näitä nykyisin suosittuja pehmeitä siteitä, vaan käytettiin tavalliseen laskettelumonoon sopivia.

Ensimmäisen kerran kaaduin hississä. Lastenrinteessä luonnollisesti. Siitä se sitten lähti, jotenkin vain tuli pakkomielle tuon välineen opetteluun. Seuraavana päivänä oli paikat kipeinä, ahteri varsinkin. Siispä oli aivan pakko mennä kauppaan ja ostaa oma lauta. Sama lauta minulla on vieläkin käytössä. Kovia siteitä ei enää juurikaan rinteessä näe. Suurin osa harrastaa kaikenlaista hyppelyä ja siinä pehmeät siteet ovatkin paremmat. Itse kun pidän vauhdin hurmasta, niin sopii paremmin tyyliin tuollainen pujottelumalli. Yllättävää kyllä, en ole saanut kuin yhden luun rikottua lautaillessani. Peukalosta irtosi pieni siru kaatumisen seurauksena. Muutaman vuoden se vaivasi, mutta en silti lopettanut laudalla huruttelua. Taisinpa pari kertaa käydä mäessä käsi paketissakin, lautaillessa kun ei käsissä tarvitse mitään sauvoja kanniskella.

Kovin montaa kertaa en ole mäessä ollut suksilla laudan hankkimisen jälkeen. Epäilenpä pysyväni nykyisin jopa paremmin laudan kuin suksien päällä

Vielä yksi pieni ilonaiheeni tänään: olen saanut suoritetuksi kaikki opintoihini pakollisena liittyvät matematiikan opinnot. Operaatiotutkimuskin, josta olen aiemmin kirjoittanut, on siis läpäisty. Voin siis siirtää aivoni matemaattisten ongelmien jälkeiseen aikaan. Saa nähdä mitä vielä on edessä.

by Janne

Maanantaiväsymystä

Ei kommentteja

Aina maanantaisin väsyttää. Luulisi, että viikonloppuna saisi levättyä, mutta ei. Jostain käsittämättömästä syystä sitä tulee valvottua myöhään, eikä sitten myöhään nukkuminen onnistukaan. Lisäksi vielä tulee valvomisen vaikutus näkyviin myös maanantaiaamun herätyksessä, kun ei sunnuntai-iltana uni tulekaan niin aikaisin kuin oli tarkoitus. Tämä siis aiempien öiden valvomisen vuoksi.

Kävin tänään TYKSissä tutkittavana. Katsotaan löytyykö miehestä vikaa, joka selittäisi jatkuvasti tukossa olevan nenän. Ainakaan toistaiseksi ei ole mitään ihmeitä löytynyt. Kohta on varmaankin tehty jo kaikki Prick-testit, jotka maailmasta löytyy. Olen ilmeisesti allerginen vain histamiinille (se on se aine, jota tuossa testissä käytetään kontrollina, eli siitä pitääkin paukama tulla).

Jos joutuisin suunnittelemaan uusia kidutustapoja, niin koin tänään yhden hyvän. Nenän limakalvoilta otettiin näytteet sellaisella pienellä piippurassia tai pulloharjaa muistuttavalla tikulla. Se ei varsinaisesti sattunut, mutta tuntui äärimmäisen epämiellyttävältä. Keksin samalla selityksen sille, miksi niissä näytteenottotuoleissa on niin korkea selkänoja ;). Ei nimittäin onnistunut pään pakeneminen, hyvästä yrityksestä huolimatta. Ja sitten se näyte otettiin vielä molemmilta puolilta. Ei ollut kivaa, kyyneleet valuivat jälkeenpäin. Tosin näytteenottaja sanoi sen johtuvan kyynelkanavan ärsyttämisestä toimenpiteessä.

Nyt lienee aika vetäytyä yöpuulle, muuten pitää seuraavaksi kirjoittaa tiistaiväsymyksestäkin.