niin tällaisena kauniina kesäpäivänä nousisin korkeuksiin ja laulaisin itseni läkähdyksiin.
Koska kuitenkin olen ihminen, minun piti läkähdyttää itseni ruohonleikkurin avustuksella pakokaasun käryssä.
Kategoria: Vanhat jutut
EggBlog-pohjalla kirjoitetut jutut
Kaikki hyvä loppuu aikanaan…
… niin myös virkamiehen kesäloma. Neljän viikon loma tuntui kuluvan yhdessä hujauksessa ja tänään pitikin jo palata työmaalle. Ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä on siis taas takanapäin ja lienee aika tehdä tilinpäätös kuluneesta lomasta.
Ennen lomaa ja vielä loman alussa on suuret suunnitelmat siitä mitä kaikkea pitäisi saada lomalla tehtyä. Näin loman jälkeen sitä sitten taas huomaa, ettei suunnitelmia olisi niin suuriksi rakennella tänäkään vuonna. Tosin yksi suurimmista suunnitelmistani, eli autotallin siivous, josta kerroin jo edellisessä kirjoitelmassani, eteni jonkin verran. Nyt pääsee jo ovelta kulkemaan takaseinälle ja takaisin tarvitsematta kovasti mutkitella ja loikkia tavaroiden yli. Kaatopaikkakuorma on vielä viemättä, mutta suurimman osan kaatopaikalle kuskattavasta tavarasta olen nyt sijoittanut ulkovarastoon. (Sitä järjestelin luonnollisesti aiemmin, jotta sinne mahtuisi autotallista pois kuskattavaa tavaraa.)
Olen siis kohtuullisen tyytyväinen autotalliin tällä hetkellä, vaikka siellä vielä muutamaksi päiväksi töitä riittääkin. Eikä sinne vieläkään mahdu auto, tietenkään. Eikä tällä menolla mahdu jatkossakaan. Ostin nimittäin Huuto.netistä sirkkelin. Olen jo pidempään suunnitellut jonkinlaisen pöytäsahan hankkimista puutyöharrastusta helpottamaan. Kun siis sattui huutokaupassa silmiini tuollainen värkki niin pitihän sitä huutamista kokeilla. Huutokaupan voittamisen jälkeen sitten hieman pelonsekaisin tuntein ajelin peräkärry perässä Pertteliin noutamaan tuota kaupankäynnin kohdetta. Tietyllä tavalla sanoisin, että olin jopa positiivisella tavalla yllättynyt nähdessäni luonnossa kyseisen koneen, eihän sellaisesta pienestä kuvasta oikein mitään pysty sanomaan. Tarjoamani hinta oli kuitenkin niin edullinen, että ajattelin minkä tahansa koneen olevan sen arvoinen.
Sirkkeli osoittautui puusepän itselleen rakentamaksi, siis toki puurunkoinen. Vanhahan tuo kone jo on, myyjän isä oli sen tehnyt joskus 50 tai 60-luvulla, mutta siitä huolimatta terä pyöri hienosti myyjän konetta esitellessä. Vaikka tuosta puuttuukin lähes kaikki nykysahojen hienot terän kallistukset ja muut vastaavat säädöt, niin uskon saavani siitä vielä paljonkin iloa. Toistaiseksi en ole konetta kuitenkaan vielä varsinaisesti käyttänyt. Vain sen verran, että totesin sen pyörivän kotonakin uuden virtapistokkeen vaihdon jälkeen. Alkuperäinen voimavirtapistoke ei luonnollisestikaan sopinut autotallistani löytyvään nykyaikaisempaan voimavirtapistorasiaan. Terä pitäisi vielä teroittaa, ennen tositoimiin ryhtymistä ja hieman rasvailla sieltä täältä katkaisuvasteen ohjureita. Pienimuotoinen projekti tulee olemaan myös työturvallisuuden parantaminen. Terä pitäisi suojata pöytälevyn alapuolelta ja vetohihna voisi olla hyvä koteloida. Muuten olen hankintaani tyytyväinen, ainakin vielä tässä harrastuksen vaiheessa.
Mutta lomastahan minun piti kirjoittaa. Tuota autotallijuttua lukuunottamatta en sitten juuri muuta tehnytkään. Toki luin pari kirjaa: Norman Mailerin mielenkiintoisen ja viihdyttävän teoksen Adolfin linna, jossa perehdytään Adolf Hitlerin lapsuuteen kiintoisalla näkökulmalla. Pierre Clostermannin kirja Suuri sirkus taas vei tositapahtumiin toisen maailmansodan ilmataisteluihin. Loman päätteksi lukaisin vielä kirjan Legioonan sotilas, jossa Jaakko Sarlin-Lappeteläinen muistelee Heli Santavuoren kirjoittamana Ranskan muukalaislegioonassa ja Algerian sodassa viettämiään viittä vuotta. Saattaa olla, että luin vielä jotain muutakin, mutta se ei nyt tule taas mieleeni.
Autoillessa anoppia tapaamaan ja mökille iloiseen Itä-Suomeen sekä Pirkanmaalle vanhempieni luokse, harrastimme sen verran kulttuuria, että kuuntelimme äänikirjana Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä. Äänikirjat ovat jo pitkään kuuluneet varustukseemme lähtiessämme pidemmälle automatkalle. Autossani on nimittäin radioantenni sen verran heikossa hapessa, ettei radio kunnolla kuulu edes keskellä Turkua, saati sitten korven keskellä.
Loman alkupuolella harrastelin hieman sudokuja, mutta se piti lopettaa kun numerot alkoivat pyöriä päässä jo unissakin. Sellaistakin joskus sattuu, kun johonkin asiaan kovasti keskittyy. Aikanaan vastaavalla tavalla on päähäni jäänyt pyörimään ainakin tietokonepeleistä vanha kunnon Tetris ja ikisuosikkini Civilization. Jälkimmäistä tulikin taas pelailtua muutamana päivänä loman aikana. Sitä olen pelaillut jo ensimmäisestä versiosta lähtien ja nyt on siis menossa versio numero neljä. Ainoa huono puoli tuossa pelissä on se, että kun sen kerran aloittaa, niin saattaa mennä 8-9 tuntia yhteen peliin eikä ajan kulumista edes huomaa.
Jos siis vielä jotain muuta järkevää olisin voinut lomallani tehdä, niin varmaan tännekin olisin voinut hieman enemmän itseäni tuoda julki. Jostain syystä sekin jäi tekemättä. Ehkä ensi kerralla enemmän.
Eräs kertomisen arvoinenkin asia toki lomani aikana tapahtui. Rakas vaimoni ja minä saimme avioliitollemme ortodoksisen siunauksen Turun kirkossa, noin 16 vuotta alkuperäisen hääpäivämme jälkeen. Paikalla ei ollut meidän lisäksemme kuin pappi, diakoni ja kanttori, sekä jokunen seurakuntalainen, jotka jäivät liturgian jälkeen seuraamaan tilaisuutta. Ketään emme etukäteen kutsuneet (paitsi tietysti papin, isä Ionin, joka palveluksen toimitti, eihän koko tilaisuutta muuten olisi ollutkaan). Meillähän oli jo vuonna 1992 luterilainen vihkiminen, tilaisuus jossa olikin melkoisesti väkeä. Nyt halusimme pienen ja hillityn tilaisuuden vain itseämme ajatellen.
Lomailua
Näin kesälomalla on pitkä tovi vierähtänyt edellisestä kirjoittamisesta tänne. Ensimmäinen viikko on takana ja toinen jo pitkällä. En siltikään ole saanut aikaiseksi kaikkea sitä mitä piti ensimmäisellä lomaviikolla saada tehdyksi. Ensimmäinen viikko kului mukavasti univelan kuittausyrityksessä. Yritys siksi, että jostain syystä jälleen kerran tulee valvottua myöhään. Sitten tulee nukuttua vielä myöhempään, eikä se ainakaan helpota aikaansaamisia.
Sain sentään vaihdettua kannettavan tietokoneeni. Vanhan kunnon IBM:n näytöstä katosi taustavalo, joten se ei enää ollut kovinkaan kätevä matkakumppani. Sain vaihdettua sen toiseen käytettyyn koneeseen kohtuullisella välirahalla. Vaikka en saanutkaan IBM:n koneista huonoa vaikutelmaa, niin silti merkki vaihtui. Nyt pöydällä makoilee Toshiban tekele, saa nähdä palveleeko se yhtä pitkään kuin tuo edellinen koneeni, toivottavasti.
Muuten olen lomaa tähän mennessä viettänyt shoppaillen, grillaten ja autotallissa. Autotallissa vallitsee suuri kaaos, jota olen pyrkinyt vähentämään. Suurin ongelma siellä tuntuu olevan säilytyshyllyjen vähyys. Kun tavaroille ei ole määrättyä sijoituspaikkaa, niin ne tuppaavat joutumaan minne sattuu. Sitten niitä ei löydy kun tarvittaisiin. Sen lisäksi näyttää kertyneen aivan turhaakin, jopa käyttökelvotonta kamaa, joten edessä on vielä reissu tai pari kaatopaikalle.
Ikonimaalausta
Rakas vaimoni ja minä osallistuimme Raision työväenopiston ikonimaalauskurssille tällä viikolla. Työpäivieni jälkeen huristelin suoraan Raisioon kuvataidekoululle. Klo 17.00 – 21.30 oli ohjelman mukaiset työskentelyajat kurssilla. Tänään kurssin viimeisenä päivänä työskentely alkoi jo aamupäivällä klo 10.
Mielenkiintoinen kokemus kaiken kaikkiaan. Ikonia maalatessa taas huomasin, miten paljon maailmassa on asioita, joista en tiedä mitään. Olin toki kuullut juttua ikonien maalaamisestakin, mutta uskoisin jatkossa kuitenkin katsovani ikoneita aivan uusin silmin. Varsinkin käsinmaalattuja.
Aivan alusta ikonia ei tarvinnut aloittaa, sillä puu, jolle kuva tehtiin oli jo valmiiksi pohjustettu. Aiheeksi ensimmäiselle ikonille valitsin nimeeni liittyvän pyhän, pappismarttyyri Januariuksen. Tämä Beneventon piispa kohtasi marttyyrikuoleman n. vuonna 305. Perinteisesti ikoni maalataan jonkin aikaisemman ikonin mukaan. Omaa pyhääni etsiessä tuli vastaan suuri ongelma, vaikka internet onkin täynnä kaikenlaisia ikonikuvia, niin omaani en tahtonut löytää. Lopulta löysin yhden kuvan, joka kuitenkin on melko pieni. Opettajan, ikonografi Mari Zabyshnyin, ystävällisellä opastuksella hahmotelma kuitenkin syntyi.
Vaikka olen kaikenlaisia juttuja maalaillut, niin tähän perinteiseen munatemperamenetelmään en ollut aiemmin tutustunut. Nyt siis tuli sekin tutuksi. Kananmunan keltuaista ja kuivaa valkoviiniä sekoittamalla saatiin aikaiseksi neste, johon sekoitetaan väripigmenttiä. Mielenkiintoista, mutta ei aina ihan selvää, miten jokin väri sekoitetaan. Ensikertalaiselle opettaja kertoi käytettävät pigmentit, joista lähdettiin liikkeelle. Mielenkiintoista on se, että ikoniin tummat värit maalataan ensin ja niitä vaalennetaan halutuista kohdista.
Ikonien maalamisessa tuntuu olevan paljon sääntöjä. Jopa värit merkitsevät aina jotain. Vain muutamassa kohdassa opettajamme sanoi, että tuon paikan värin saat päättää itse. Aluksi tuntui aivan kummalliselta esimerkiksi maalata kasvot, hiukset ja parta aivan tummanvihertäväksi (opin tätä väriä kutsumaan sankiriksi). Lopulta kuitenkin tuosta tummasta alueesta löytyi kuin löytyikin kasvonpiirteet ja muut peitetyt kohdat. Vasta parin päivän jälkeen huomasin siveltimestä löytyvän muitakin käyttötapoja kuin leveän viivan vetämisen.
Aika kului maalatessa kuin siivillä, mutta niin vain kävi, että tänään opettaja totesi: siinä se on. Itse hieman hämmästyneenä tutkin maalaamaani kuvaa ja huomasin maalanneeni ensimmäisen ikonini. Vasta kotona lopullisesti tulin siihen lopputulokseen, että kyllä kai se valmis on. Parantamisen varaa toki aina löytyy, mutta olen silti tyytyväinen aikaansaannokseeni. Ehkä sitten ensi kerralla vielä parempi.
Tässä kodin hämäryydessä otettu kuva aikaansaanoksestani. Kuva on vielä mattapintainen, mutta muutaman viikon päästä se saa pellavaöljykäsittelyn, jonka jälkeen kuulemma värit nousevat paremmin esille. Lisäksi ikoni saa kiiltoa ja kestävyyttä. Nyt kiiltää vain sädekehän kultaus.
Grillikesää aloitellessa
Juuri äsken käväisin katsomassa, joko grilli olisi valmis ottamaan lämmitettäväkseen peurafileen. Kuinka ollakaan, kaasu oli päässyt loppumaan ja grilli oli siis kylmänä. Onneksi varastossa oli toinen pullo. Pikainen vaihto ja laavakivet uudelleen hehkumaan.
Aloitin grillikauden jokunen päivä sitten grillaamalla peuramakkaraa. Eilen jatkoin hirvipaistilla ja tänään on tarkoitus valmistaa peuran filettä. Grillaaminen on mukavaa hommaa, paitsi sateella. Vaikka jotkut mainostavatkin, että aina on sopiva sää grillaamiseen. Myös lopputulos on yleensä ollut varsin maistuvaa, ellei paistos pääse kärähtämään liiaksi. Siinä mielessä kaasugrilli on varsin oiva kapine. Aikanaan hiiligrillillä touhutessa yleensä ruoka joko jäi raa’aksi tai sitten pintaan muodostui hiilikerrostuma. (Siitäköhän se on nimensä saanut)
Eilen hirveä syödessäni tuli taas mieleen, että on se kaiken sen palelun ja metsässä ravaamisen arvoista. On se vaan hyvää. Vaikka odotukseni tämän päiväiselle peura-aterialle ovat vieläkin korkeammalla. Itse nimittäin pidän peurasta hirveä enemmän.
Nyt pitänee lähteä katsomaan, joko se grilli on taas lämmennyt riittävästi.
Vielä vähän aikaa…
Vielä yksi hikinen työviikko olisi edessä ennen kesäloman alkua. Tänään oli toimistossa varsin kuuma tunnelma. Meillä kun ei ole ilmastointia (siis viilennettyä), niin lämpötila kohoaa nopeasti pienessä tilassa, jossa on useita tietokoneita. Onneksi ikkunat ovat etelään, niin taivaan suuri lämmitin pääsee antamaan lisää lämpöä koppiin. Aina joskus tekisi mieli vaihtaa virkapuku shortseihin. Tänään oli sellainen päivä. Sain kuitenkin pidäteltyä mielitekoani ja pidin kuin pidinkin koko päivän kauluspaitaa ja pitkiä housuja. Minkähän takia virkapukuohjesääntö ei Suomessa sisällä yhtään inhimillisempiä varusteita kesäkeleille?
Tänään oli taas sellainen työpäivä, että alkaa lomantarve jo tuntua. Monesta eri syystä on työpöydälleni kertynyt valtaisa paperivuori. Vuoren pienentämiseen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta uusien, heti välittömästi valmiiksi saatavien töiden ilmaannuttua työjonoon. Taas alkoi tuntua siltä, että en ehdi tehdä oikeita töitäni lainkaan, kun kaikenmaailman työtä joudun tekemään välillä. Sitten taas kun ajattelee aloittavansa papereiden pläräämisen, niin eikö puhelin soi tai sähköpostiin kilahtaa tärkeämpääkin tärkeämpi uusi tehtävä. (Ainakin lähettäjän mielestä). Kyllä joskus on pinna kireällä rauhallisellakin miehellä.
Pinnan kiristymistä helpotti hetkellisesti keskiviikon rutiineista poikkeava työpäivä. Sotilashenkilöille kuuluu normaalikuvioihin säännöllinen sotilaallisten taitojen, kuten ampuma- ja suunnistustaidon testaaminen. Suuntasimme siis Raasiin ampuma-alueelle. Ammunnat rynnäkkökiväärillä ja pistoolilla. Onko mukavampaa tapaa viettää auringonpaisteista työpäivää? Enpä usko.
Ammuntojen jälkeen siirryimme karttojen kanssa suunnistusradalle. Muutaman kilometrin reipas kävely metsässä on aina mukavaa. Ja vielä mukavampaa on kun pitkähkön tauon jälkeenkin vielä osaa yhdistää kartan maastoon ja löytää jokusen rastinkin. Jotkut fanaatikot saattavat juosta läpi radan, mutta minusta kävely on mukavampaa. Samalla ehtii tarkkailla luontoakin. Voi haistella, miten koivut vieläkin levittävät hienoa tuoksuaan melko uusilla lehdillään. Lintuja näkyy ja kuuluu kaikkialla ympärillä. Voi tarkkailla jälkiä maastossa ja mietiskellä mikä tuonkin on jättänyt. Ehkä jäljittämällä voisi kävellä läpi suunnistusradankin, siis ilman karttaa. Ainakin siellä täällä näkyi tutunoloisia kengänjälkiä, joita olisi melko helppoa seurailla. Tosin kunnon jäljittäminen vaatisi parempaa harjaantuneisuutta kuin minun omaamani. Eikä rapisevan kuiva maasto joka kohdassa helpota jäljittäjän työtä.
Päivän päätteeksi olikin vielä mukavaa katsoa onko omien aseiden kohdistukset kunnossa. Hyvin huomaa, ettei taas ole muutamaan kuukauteen tullut ammuttua. Ase oli kyllä kohdallaan, mutta mies ei. Vasta parin sarjan jälkeen alkoi taas läjä muodostua kasaksi.
Reipas ulkoilmareippailu ampumaradan maastossa ei todellakaan helpota työpöydän puhdistamista, mutta mielen se kyllä saa virkeämmäksi.
Kyytiä talviturkille
Käväisimme rakkaan vaimoni kanssa mökillä Itä-Suomessa. Sää suosi sikäli, että lämmintä ja aurinkoista riitti. Tuuli tosin lievensi auringon lämmittävää vaikutusta hieman. Järvessä vesi oli lähes 15 asteista, joten pitihän sitä saunominen kruunata pikku pulahduksella. Mistään uinnista on kuitenkin aivan turhaa puhua, sen verran lyhyissä erissä kastautumiset tuli suoritettua. Kuvaannollinen talviturkki tuli ainakin viskattua nurkkaan.
Lämmin sää oli ajanut hyttyset saalistamaan. Tuntui välillä siltä, etten ole milloinkaan aiemmin tuollaista ötökkämäärää vielä kohdannut. Pitää varmaan ryhtyä kesän mittaan taistelutoimiin noita inisijöitä vastaan. Täytyy ryhtyä aseiden hankintaan.
Normaaleista viikonloppurutiineistani poiketen heräsin tänään jo noin 7 aikaan. Söin pikaisen aamupalan ja lähdin metsää katsastamaan (rakas vaimoni ilmaisi jo illalla halunsa aikaiseen kotiinlähtöön, joten aikainen herätys oli edellytys metsäreippailulleni) . Kiinnostaa hieman, miten pari vuotta sitten istutetut kuusentaimet ovat lähteneet alulle. Osa kuusentaimista näytti jälleen jääneen talven uhreiksi, mutta kyllä siellä vielä sitkeitäkin yksilöitä löytyi.
Aikani metsässä hortoiltuani tapasin tiellä naapurin isännän, joka vinkkasi metsästä löytyvän huuhkajan pesän. Lähdin siis sitä etsimään. Hyvistä ohjeista huolimatta jäi pesä löytymättä, minulle asetetun tiukan aikataulun vuoksi. Ehkä ensi kerralla on enemmän aikaa tuon ihmeen etsimiseen.
Lintureissuksi tuo mökkimatka kuitenkin osoittautui, jälleen kerran. Lauantaina kävin hieman veneilemässä ja uistinta liottamassa. Sain jopa hauen, mutta niin pienen laskin takaisin kasvamaan. Viime talvena saivat nuotalla samasta järvestä 17,9 kg (tai sinnepäin) hauen, joten kyllä siellä isojakin on. Mutta niistä linnuistahan minun piti kertoa. Jokunen heinäsorsa näkyi pesäpuuhissa soutumatkan aikana. Sehän nyt ei ole mikään uutinen tietenkään, että heinuri järvessä pesii. Laulujoutsenia on järvellä aiemmin pesinyt, mutta nyt en sellaisia nähnyt. Olivat joko poissa tai sitten piilossa.
Suurempi yllätys oli kuitenkin tänä aamuna laiturilla kävelyretkeltäni palaillessa. Tukkakoskelopariskunta oli päättänyt levähtää laiturilla. Hetken aikaa niitä katseltuani ne ilmeisesti kokivat tulleensa häirityiksi ja päättivät lähteä uimasilleen. Uiskentelivat siitä naapurin suuntaan. Kävelin siis laiturin päähän kiikarin kanssa ihmettelemään niiden menoa. Kun naapurimökin asukkaat ilmestyivät paikalle, niin koskelopariskunta päätti lähteä rauhallisemmille vesille. Ottivat siis pikaisen nousukiidon jälkeen ilmaa siipien alle ja häipyivät horisonttiin. (Siis kuvaannollisesti, eihän se järvi nyt niin suuri ole että siellä horisonttiviiva näkyisi.) Alla olevan kuvan nappasin lintujen uidessa naapurin suuntaan.
Koskeloiden lentoa seuratessani tarttui kiikariini pari kuikkaa. Jäin niitä tiirailemaan ja totesin hetken päästä parin lisääntyneen yhdeksäksi. Jokunen niitä on siis jäänyt matkan varrelle, sillä viime kesänä muistelen katselleeni neljäntoista kuikan parvea laiturin päästä. Koska kuikat olivat uimassa kohti, niin en heti malttanut lähteä tavaroita pakkaamaan, vaan jäin kuikkaparvea tutkiskelemaan. Niinhän ne sitten tulivatkin lähes lahdenpohjukkaan saakka, joten pääsin niitä ihmettelemään hieman lähempääkin. Harmittelin taas kerran kameran puuttumista. Tai siis olihan toki digikamera mukana, mutta siinä ei ole tarpeeksi tehokas suurennos sellaiselle matkalle, kuten valitettavasti näkyy tuosta koskeloista ottamastani kuvasta.
Kunnon kamera on siis ehdottomasti lisättävä suureen toiveiden tynnyriin.
Nyt se on loppu…
Nimittäin kun oli tänään kevään viimeinen tentti. Valmistautuminen jäi taas hieman viime hetkiin, kuten yleensä. Nyt sitten jonkin aikaa jännätään miten meni. Toivottavasti pääsen läpi, ettei tarvitse ensi vuonna uusia koko kurssia. En ehtinyt kiireiltäni kahteen aiempaan samasta aiheesta järjestettyyn tenttiin, joten olisi pitänyt ehkä paremmin panostaa tähän viimeiseen mahdollisuuteen. Mutta ei se enää auta jossittelu, kirjoitin minkä kirjoitin, jos se ei riitä niin ei sitten.
Kesä tulee kohisten. Tai siis tulisi jos ei olisi näin kovin kylmää. Olen hieman huolissani luumupuustamme. Se kyllä kukkii kovasti, mutta eipä näy pörriäisiä. En kylläkään ole niin pitkälle viherpeukalo että tietäisin tarvitseeko luumu pölyttäjiä, vai riittääkö tuuli pölyttämään kukat. Viime kesänäkään ei tainnut montaa hedelmää puuhun tulla. Jokunen vuosi sitten puu kyllä notkui satoa. Silloin oli kahdella ihmisellä napa täynnä luumuja kotvan aikaa. Ei liene kuitenkaan kovin hyvä ennuste näin kylmällä ilmalla kukkivalla puulla.
Pitkästä aikaa
Rakas (netti)päiväkirja,
en ole ollut sinuun yhteydessä vähään aikaan. Suurimpana syynä tähän laiminlyöntiin on ollut henkinen laiskuuteni. Tiedän kyllä sinun seuraavan kateellisena rakkaan vaimoni sivua tuossa vieressä, jonne kirjoitetaan lähes päivittäin. Nyt on kuitenkin niin, että meistä kahdesta tuo mainittu rakas vaimoni on huomattavasti aikaansaavampi. (Ja paljon nopeampi kirjoittaja kaiken lisäksi.) Pyrin kuitenkin parantamaan tapani ja yritän kirjoittaa useammin. Ja hauskemmin, jos se vaikka minulta onnistuisi. Pitempiä juttuja en ehkä jaksa kirjoittaa, joten joudut tyytymään siihen mitä saat.
Edellisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut vaikka mitä, kaikkea en edes aio kertoa. Opiskelut kuitenkin alkavat olla kevään osalta loppusuoralla. Pari tenttiä ja yksi harjoitustyö pitäisi kyllä vielä kestää ennen kuin tästä kesälaitumille pääsen. Toki kesällä on edessä yksi kurssi ja seminaarityön tekeminen, mutta toivottavasti kesä on pitkä, jotta johonkin muuhunkin aikaa riittäisi.
Kevät ainakin tuntuisi olevan jo pitkällä. On kovin mukavaa seurata luonnon muuttumista vihreäksi. Vappuna leikkasin nurmikon ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja nyt se näyttää kaipaavan jo uutta käsittelyä. Puihin ja pensaisiin ilmestyneet lehdet näyttävät kasvavan silmissä. Täytyy toivoa, ettei ilma enää viilene liiaksi. Saattaisi olla hyvään vauhtiin päässyt kasvu vaarassa.
Nyt lopetan tällä kertaa tähän. Ehkä sitten taas seuraavalla kerralla lisää.
Rekisteröityminen
Olen jättänyt mahdollisuuden rekisteröityä jäseneksi tälle sivustolle. Rekisteröitymällä voit:
1§ Kirjoittaa foorumille kysymyksiä minulle tai kommentteja mistä ikinä haluat.
2§ Kommentoida joitakin kirjoituksiani, jos olen antanut mahdollisuuden siihen.
Koska tämä on minun oma kotisivuni, niin edellytän rekisteröitymistä syystä että:
1. Haluan kontrolloida kuka täällä kirjoittelee. Potkin siis pois sellaiset, jotka syystä tai toisesta käyttäytyvät sen ansaitakseen. Saatan potkia pois myös, jos et muuten miellytä. Valitusoikeutta ei ole.
2. Lähdekoodissa on mahdollisuus rekisteröitymiseen, enkä sitä halua estää.
Yleiset käyttösäännöt sivustollani:
1. Kirjoittaminen foorumille ja juttujeni kommentointi edellyttää rekisteröitymistä jäseneksi. Rekisteröityessä tietokantaani tallennetaan käyttäjätunnus, sähköpostiosoite ja salasana. Henkilötietolain vuoksi kerron vielä, etteivät muut kuin minä pääse käsiksi tietoihin (pl. mahdolliset tietomurrot, joille en voi mitään). Tietokantaan on rajoitettu pääsyoikeus ja siinä on salasanasuojaus. Minä en käytä tietoja muuhun kuin jäsenten asiallisuuden tarkkailuun, en siis myy sähköpostiosoitetta spämmääjille. En myöskään kirjoittele turhia sähköpostiviestejä itse, saatan kuitenkin testata sähköpostiosoitteen toiminnan. Huomaa myös, että pääsen näkemään tietokannassa olevan salasanan selväkielisenä, joten älä käytä maailman tärkeintä salasanaasi. Lupaan kuitenkin kaikesta huolimatta, etten käytä salasanaasi väärin. Antamaasi sähköpostiin voidaan lähettää salasana, jos se on unohtunut.
2. Tämä on yksityinen sivusto, joten minä päätän kenellä on oikeus tänne kirjoitella. Halutessani voin siis poistaa tai stilisoida juttusi.
3. Törkeiden juttujen kirjoittaminen on kielletty. Jos haluaisin tänne törkeitä juttuja, niin kirjoittaisin niitä itse. Törkeät jutut poistetaan tai stilisoidaan ja kirjoittaja mahdollisesti potkitaan pois.
4. Kritisoida saa, haukkua ei. Varsinaisen haukkumisen tulkitsen törkeäksi jutuksi (ks. kohta 3).
5. Minä päätän millainen juttu luokitellaan törkeäksi.
6. Törkeän jutun uudelleenkirjoitus poistamisen jälkeen aiheuttaa poispotkimisen, sori vaan.
7. Saatan käyttää törkeästi mielivaltaa tänne kirjoitettuihin juttuihin ja mahdollisesti jäseneksi yrittäviin. Vrt. kohdat 2 ja 5.
8. En (todennäköisesti) vastaa kysymyksiin työstäni tällä sivustolla. Yrittää saa (vrt. kohta 5).
9. Utelut salaiseksi luokitelluista asioista: vrt. kohta 5.
10. Valitusoikeutta kohtien 2-9 mukaisesta kohtelusta ei ole, paitsi minulla. Pui nyrkkiä taskussa ja kestä se kuin mies (ei ole tarkoitus olla seksisti, vaan tämähän on se vanha sanonta). Toinen vaihtoehto on lähettää minulle sähköpostia ja anella armoa. Sellainen saattaa jopa huvittaa minua ja jos minua huvittaa kovasti, saatan antaa armon käydä oikeudesta ja palauttaa kirjoitusoikeutesi. Varo kuitenkin tulevia juttujasi siinä tapauksessa, sillä joudut tarkkailuun.