Ilman sarvia ja hampaita

Vääntelen taas suomenkieltä mieleni mukaisesti. Otsikossani esiintyvä tokaisu yleensä tarkoittaa aivan jotain muuta kuin nyt aion kirjoittaa.

Siis: ilman sarvia ja hampaita metsästäjän seinä näyttää tyhjältä. Sain siis vihdoin ja viimein sarvet seinälle. Hirvensarvien taustalevyyn upposi enemmän aikaa kuin kuvittelinkaan. Siinäpä olikin sitten hyvä kohde testailla uutta digikameraa. Vanhan, mutta uskollisen Panasonicin kaveriksi hankittiin uusi Olympuksen digipokkari. Uusi kamera on kooltaan puolet vanhasta, mutta siinä on silti huimasti enemmän pikseleitä ja muitakin ominaisuuksia. Sen kanssa voisi vaikka sukeltaa, niin ainakin lupaavat.

Tässä pieni näyte uuden kameran otoksista:

16.11.2008 kaatamani hirven sarvet vihdoin seinällä. Tämähän oli se metsästysurani ensimmäinen hirvi.


Pikkupeuran sarvien taustalevyyn laitoin hieman väriä ja sarvet hirvensarvien viereen seinälle. Nämä sarvet ovat vierailleet sivuillani jo aiemminkin. Tämä peura oli ensimmäinen sarvipäinen peurani sekä ensimmäinen lapsuuteni maisemista saamani.

Joku voisi sanoa, toki ilman sarvia ja hampaita, nähneensä isompiakin sarvia seinällä, eikä ihan väärässä olisikaan. Nämä minulla kuitenkin on ja ne nyt ovat seinälle päätyneet. Aika näyttää millaisia sarvia ja hampaita seinälle vielä ilmestyy.

Vastaa