Avainsana: jaarittelua

Kovan päivän ilta

Nyt on henkisesti takki tyhjä hetkisen aikaa. Tänään kävin Porissa opintoihin liittyvässä teollisuustalouden seminaarissa. Koska olen aakkosjärjestyksessä melko korkealla, niin jouduin heti ensimmäisellä kerralla kovan paikan eteen: aiheanalyysini käsiteltiin. Aina on mielenkiintoista kuunnella, mitä mieltä muut ovat kätteni jäljestä. Palautteesta on hyvä ottaa opiksi. Tänäänkin huomasin olleeni väärässä ainakin yhdessä asiassa, seikka jollaista ei usein tapahdu ;). Vakavasti puhuen sain sen käsityksen, että tästä on hyvä jatkaa, pienin muutoksin. Nyt voisi sanoa, että kevään seminaari-istuntojen osalta pahin on takana. Suurin työ on tosin vielä edessä, kun pitäisi kesän kuluessa vääntää itse seminaaritutkimus. Pitänee aloitella hyvissä ajoin, kerrankin. Muuten tulee elo-syyskuussa suuri hämmästys ja paniikki, kun huomaa ettei ole mitään paperilla ja viikko aikaa jättää työ ihmeteltäväksi.

Vaikka tänäänkin olisi paljonkin tekemistä, niin tämänpäiväisen seminaarisession jälkeen en oikein jaksa mitään. Käyn aina hieman ylikierroksilla esiintymisen vuoksi ja varsinkin silloin kun pitää oikein perustella tekemisiäni. Tai ainakin kun pitää koettaa esittää kovinkin fiksua ja tietäväistä.

Aion siis ottaa rennosti ja unohtaa opiskelut tältä päivältä. Voisinkin ehkä taas syventyä hetkiseksi munkki Serafimin Vapaus -kirjaan. Olen sitä jo pikkuhiljaa lueskellut, kun aikaa on muista hommista jäänyt. Vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta filosofiselta pohdinnalta.

Tai ehkä ensin hieman surffailen tiedon valtameressä. Mitä vain, jotta saan taas henkisen takkini täyteen.

Maaliskuun idus

Maaliskuun idus oli Gaius Julius Caesarin kohtalon päivä. Varoituksista huolimatta hän tänä samaisena päivänä asteli senaatin ja salaliittolaisten eteen yli 2000 vuotta sitten. Joskus sitä tulee ajatelleeksi miten jotkut jäävät elämään historiaan. On vaikea kuvitella ketään tämän päivän poliitikoista muisteltavan edes tuhannen vuoden päästä, saati sitten kahden. Tänä informaatiotulvan aikakautena ei kovin helposti saa sanomaansa esille. Pitää olla todella painavaa sanottavaa, jotta saisi äänensä kuuluviin yli kaiken muun. Itse en usko jääväni aikakirjoihin kovinkaan pitkäksi aikaa, tai sitten pitäisi tehdä jotain todella radikaalia. Minun iässäni Caesarkin oli jo saavuttanut merkittäviä asioita sodan ja politiikan syövereissä. Aleksanteri Suuri ei edes elänyt näin pitkään ja silti valloitti maailman. No, enpä taida edes olla niin kunnianhimoinen, että haluaisin jäädä muisteltavaksi tuhansia vuosia.

Matkailu avartaa, sanotaan. No, mene ja tiedä. Kävin työmatkalla Stavangerissa Norjassa. Norja on mielenkiintoinen maa, joka on rikastunut öljyllään. Siitä huolimatta siellä päättäjät kuulemma mieluummin sijoittavat rahat kuin antavat niitä hyödylliseen käyttöön. Säästävät pahan päivän varalle. Autoilijoilta kerätään tietulleja, kaikissa vastaantulleissa autoissa näkyi olevan tuulilasissa pieni laatikko, jolla seurataan liikennöintiä. Lasku tulee sitten kotiin pari kertaa vuodessa. Aluksi oli kuulemma tarkoitus kerätä kaupungissa autoilevilta ruuhka-aikoina 14 kruunua ja muina aikoina 7 kruunua. Sitten päättäjät ilmoittivat kaksitariffijärjestelmän olevan hankalaa hallinnoida, joten päättivät alkaa kerätä 14 kruunua ajankohdasta riippumatta. Kuullostaa hauskalta.

Kaikki muukin on tavattoman kallista, ainakin näin suomalaiselle. Söin ravintolassa annoksen lohta, ruokajuomana vesi. Lasku oli hieman yli 300 kruunua, eli noin 40 euroa. Vaikka ruoka olikin hyvää, niin Suomessa tuolla hinnalla syö kaksi. Tosin kuullessani öljynporauslautalla työskentelevien tulotasosta, niin eipä tuo ainakaan heille pitäisi juuri missään tuntua. Suomen valtion työntekijän ansioihin kyllä tulisi melkoinen lovi. Onneksi päivärahat on keksitty.

Pitkästä aikaa oli yhdenlainen kokemus istua matkustajakoneessa. Edellisestä kerrasta olikin jo niin pitkä aika, etten enää muistanutkaan mitä ahtaus on. Turun ja Kööpenhaminan välillä oli sentään vielä kohtuulliset tilat verrattuna Kööpenhaminan ja Stavangerin väliä lentävään sillipurkkiin. Lentokoneaterian syöminen on aina yhtä mielenkiintoinen operaatio. Ensinnäkin kaikki on pakattu tiukkaan muoviin. Ihmetyttää, jos vanhukset saavat ne auki. Kun paketit on avattu, niin pitäisi koettaa saada syödyksi muita häiritsemättä. Se on tavattoman vaikeaa, kun ollaan hartiat kiinni naapurissa.

Sokerina pohjalla oli tietysti paluumatkalle osunut koneen lähdön viivästyminen. Stavangerista lähdettiin tunnin verran myöhässä. Tuntui oikein mukavalta, varsinkin kun lentolippujen mukaan vaihtoaika Kööpenhaminassa oli 55 minuuttia. Onneksi lento oli hieman aikataulua nopeampi. Sen verran pitää kuitenkin myöhästymisestä huolimatta lentoa kehua, että lasku oli varmasti yksi tasaisimmista, joita olen kokenut. Pyörien osumista maahan ei juurikaan huomannut ennen jarrutusta.

Kastrupiin päästyämme luonnollisesti juuri tämän lentoyhtiön kone pysäköitiin jonnekin syrjään, josta sitten bussilla mentiin terminaaliin. Bussiin noustuamme oli noin 7 minuuttia aikaa seuraavan koneen lähtöön. Terminaalissa sitten juoksujalkaa toiseen päähän rakennusta. Portilla olikin sitten mukava huomata, että myös Turkuun lähtevä kone on myöhässä, joten eipä olisi niin kovin tarvinnutkaan kiirehtiä. Turun koneen myöhästymiseen olikin oikein hyvä syy. Ohjaajat tulivat paikalle myöhässä. He olivat lähteneet Göteborgista myöhässä teknisen vian vuoksi.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin kuin pääsinkin kotiin, vain tunnin verran myöhässä. Ehti tosin vuorokausi vaihtumaan matkalla lentokentältä kotiin. Aamulla olikin sitten mukavaa , kun sai nukkua oikein pitkään.

Pieniä iloja

Olen viime aikoina kuunnellut kuunnelmasarjaa Knalli ja sateenvarjo. Yle 1 lähettää lauantaisin uusintana tuota hupaisaa englantilaisperäistä poliittista satiiria, joka on myös internetissä kuunneltavissa. Sarja on tuttu jo lapsuudestani (ensimmäiset osat on tehty jo vuonna 1979), mutta silloin en vielä osannut antaa sarjalle sille nykyisin antamaani arvoa. Liekö syynä se, että nykyisin olen virkamies itsekin.

Kuuntelemani jaksot ovat 80-luvun alkupuolelta, paitsi ne neljä aivan uutta, jotka lähetettiin vuoden vaihteen paikkeilla. Sarja on tehty melko ajattomaksi, ei juurikaan voi kuvitella miksei tapahtumat voisi sijoittua nykyaikaankin. Mukavaa kuunneltavaa, kun ministeriön erikoisosastolla sattuu ja tapahtuu.

Tosin on ehkä harkitsematonta kuunnella tuollaista autoa ajaessa. Olin lähellä ajaa ojaan hekotellessani seuraavanlaista dialogia. Kyseisessä kohtauksessa kaivetaan esiin kuoppaa täytettäessä hautautuneeksi oletettua ministeriön virkamiestä.

– Kysymys on ihmishengestä, ensiluokkaisen virkamiehen ja hyödyllisen kansalaisen

 

– Mitä, joko niitä on kaksi?

Talvi yllättää

Lumi tulikin tänä vuonna tänne eteläiseen Suomeen hieman jälkijättöisesti. Juuri kun sitä  jo odotti kevätauringon lämmittävää tulemista, satoikin lähes kymmenen senttiä lunta. Ei siinä mitään, lumi on ihan mukavaa. Täälläpäin ei juurikaan talven aikana ole niin paljoa lunta, että pääsisi hiihtämään. Ehkä juuri sen vuoksi minulla ei ole suksiakaan. Voisi kylläkin olla mukavaa käydä jossain välissä taas hieman lumilaudalla laskemassa. Viime talvena kävin yhtenä päivänä Himoksella työporukan kanssa. Tänä talvena ei ole tullut lähdettyä, eipä tosin ole luntakaan ollut vielä kunnolla.

Ostin lumilaudan vuonna 1990. Silloin oli hankittuna kausikortti Himokselle, se kun oli lähellä silloista opinahjoani. Lähes joka arkipäivä tuli kaverin kanssa vietettyä mäessä. Sitten eräänä iltana saimme hauskan ajatuksen ja vuokrasimme kimpassa laudan, meillä kun oli ulkoisesti samankokoiset monot. Siihen aikaan ei tainnut vielä ollakaan näitä nykyisin suosittuja pehmeitä siteitä, vaan käytettiin tavalliseen laskettelumonoon sopivia.

Ensimmäisen kerran kaaduin hississä. Lastenrinteessä luonnollisesti. Siitä se sitten lähti, jotenkin vain tuli pakkomielle tuon välineen opetteluun. Seuraavana päivänä oli paikat kipeinä, ahteri varsinkin. Siispä oli aivan pakko mennä kauppaan ja ostaa oma lauta. Sama lauta minulla on vieläkin käytössä. Kovia siteitä ei enää juurikaan rinteessä näe. Suurin osa harrastaa kaikenlaista hyppelyä ja siinä pehmeät siteet ovatkin paremmat. Itse kun pidän vauhdin hurmasta, niin sopii paremmin tyyliin tuollainen pujottelumalli. Yllättävää kyllä, en ole saanut kuin yhden luun rikottua lautaillessani. Peukalosta irtosi pieni siru kaatumisen seurauksena. Muutaman vuoden se vaivasi, mutta en silti lopettanut laudalla huruttelua. Taisinpa pari kertaa käydä mäessä käsi paketissakin, lautaillessa kun ei käsissä tarvitse mitään sauvoja kanniskella.

Kovin montaa kertaa en ole mäessä ollut suksilla laudan hankkimisen jälkeen. Epäilenpä pysyväni nykyisin jopa paremmin laudan kuin suksien päällä

Vielä yksi pieni ilonaiheeni tänään: olen saanut suoritetuksi kaikki opintoihini pakollisena liittyvät matematiikan opinnot. Operaatiotutkimuskin, josta olen aiemmin kirjoittanut, on siis läpäisty. Voin siis siirtää aivoni matemaattisten ongelmien jälkeiseen aikaan. Saa nähdä mitä vielä on edessä.

Ylimääräinen päivä

Tänään on karkauspäivä. Tällä päivällä on pitkät perinteet. Julius Caesar määräsi Rooman valtakunnassa käyttöönotettavaksi uuden ajanlaskujärjestelmän. Näin siirryttiin kuuvuosista aurinkovuosiin. Tässä juliaanisessa kalenterissa oli 365 päivää vuodessa ja neljän vuoden välein yksi ylimääräinen päivä. Jotta asia ei olisi niin yksinkertainen, niin maapallon ja auringon suhde ei ole näin yksioikoinen. Tällä laskutavalla syntyy kahdeksan päivän virhe tuhannessa vuodessa. 1500-luvulla Rooman piispa Gregorius XIII huolestui pääsiäisen siirtymisestä niin paljon, että asetti työryhmän pohtimaan kalenteriasiaa. Tuloksena oli siirtyminen gregoriaaniseen kalenteriin, jossa virhettä pienennettiin yhteen päivään 3000 vuoden jaksossa. Tämän tavan mukaisesti vuosi 2000 oli karkausvuosi, mutta seuraava tasavuosisata 2100 ei sellainen ole (ei ole jaollinen 400:lla).

Alunperin karkauspäivä oli helmikuun 24. Tämä taas johtui vanhasta roomalaisesta kalenterista, jossa helmikuussa oli vain 23 päivää. Vuonna 2000 Suomessa karkauspäivä siirrettiin helmikuun viimeiseen, eli tähän päivään.

Karkauspäivänä ei kukaan vietä nimipäiväänsä. Kuitenkin ortodoksinen kirkko muistelee tänäänkin pyhää. Pyhittäjä Kassius Roomalaista muistellaan siis vain neljän vuoden välein, eikä joka vuosi niinkuin muita pyhiä.

Iloitkaamme tästäkin ylimääräisestä päivästä, ikävuosien kertyminen kun lasketaan täysinä vuosina eikä päivinä. Minullekin on kertynyt jo 10 ylimääräistä päivää.

Maanantaiväsymystä

Aina maanantaisin väsyttää. Luulisi, että viikonloppuna saisi levättyä, mutta ei. Jostain käsittämättömästä syystä sitä tulee valvottua myöhään, eikä sitten myöhään nukkuminen onnistukaan. Lisäksi vielä tulee valvomisen vaikutus näkyviin myös maanantaiaamun herätyksessä, kun ei sunnuntai-iltana uni tulekaan niin aikaisin kuin oli tarkoitus. Tämä siis aiempien öiden valvomisen vuoksi.

Kävin tänään TYKSissä tutkittavana. Katsotaan löytyykö miehestä vikaa, joka selittäisi jatkuvasti tukossa olevan nenän. Ainakaan toistaiseksi ei ole mitään ihmeitä löytynyt. Kohta on varmaankin tehty jo kaikki Prick-testit, jotka maailmasta löytyy. Olen ilmeisesti allerginen vain histamiinille (se on se aine, jota tuossa testissä käytetään kontrollina, eli siitä pitääkin paukama tulla).

Jos joutuisin suunnittelemaan uusia kidutustapoja, niin koin tänään yhden hyvän. Nenän limakalvoilta otettiin näytteet sellaisella pienellä piippurassia tai pulloharjaa muistuttavalla tikulla. Se ei varsinaisesti sattunut, mutta tuntui äärimmäisen epämiellyttävältä. Keksin samalla selityksen sille, miksi niissä näytteenottotuoleissa on niin korkea selkänoja ;). Ei nimittäin onnistunut pään pakeneminen, hyvästä yrityksestä huolimatta. Ja sitten se näyte otettiin vielä molemmilta puolilta. Ei ollut kivaa, kyyneleet valuivat jälkeenpäin. Tosin näytteenottaja sanoi sen johtuvan kyynelkanavan ärsyttämisestä toimenpiteessä.

Nyt lienee aika vetäytyä yöpuulle, muuten pitää seuraavaksi kirjoittaa tiistaiväsymyksestäkin.

Ja taas…

Joskus on ilahduttavaa huomata, miten vähän sitä itse asiassa tietää. Olin siis taas Porissa tutustumassa niihin riivattuihin matriiseihin. Jos viimeksi kuvittelin olevani ulkona aiheesta, niin olin väärässä. Nyt tuntui siltä, ettei näitä ole tarkoitettu ihmisille ollenkaan. Kyllä helpottaa, jos pääsen kurssista läpi.

Pitkillä ajomatkoilla on aikaa ajatella. Yleensä ajatukseni seilaavat siellä ja täällä, joskus jopa itse ajamisessakin. Viime aikoina Poriin matkatessani olen jostain syystä ajatellut matemaattisia. Kotia kohti kulkiessani ajatukset usein viivähtävät juuri päättyneessä harjoituskokeessa. Jostain kumman syystä tuollaisessa kokeessa ajatukset aukeavat joko aivan viime minuuteilla tai sitten, kuten tänään, kokeen päätyttyä autolle kävellessä. Yleensä tuo ajatusteni aukeaminen merkitsee syvää tuntemusta siitä, miten päin mäntyä sitä taas tuli niitä asioita paperille kirjoitettua. Ilmeisesti jossain koetilan ympäristössä vaanii jokin musta aukko, joka imee opiskelijaraukan hyvät ajatukset jättäen jälkeen vain sellaisen tyhjän tunteen, ettei tiedä mistään mitään. (Vai pitäisiköhän vain laskea enemmän)


Tänään on ystävänpäivä (melkein siis voi jo sanoa, että oli). Kuten niin moni muu, tämäkin päivä on Suomessa  kaupallisesti tuotteistettu. Harva ystävänpäiväkortin tai muun viestin lähettäjä tai saaja muistelee pyhää Valentinusta, joka tänä päivänä vuonna 269 koki marttyyrikuoleman. Katolinen maailma pitää Valentinusta rakastavaisten suojeluspyhimyksenä.

Kaupallista tai ei – Hyvää ystävänpäivää kaikille ystävilleni!

Lauantai-illan mietteitä

Näin lauantai-iltani iloksi aloin mietiskellä suomenkieltä ja etenkin sen omituisuuksia ja vaikeuksia. Aluksi täytyy antaa täysi tunnustus Mikael Agricolalle. Mies otti kovan urakan aloittaessaan piirtää paperille tämän kovapäisen kansan puheita.

Joskus kauan aikaa sitten intouduimme naureskelemaan erästä työkalumainosta juuri kielellisestä näkökulmasta tarkasteltuna. Kaikki varmaankin tietävät, että levysirkkelillä leikataan levyjä. Samalla logiikalla pohdittuna pöytäsirkkelin tai rakennussirkkelin hankkiminen on arveluttavaa. Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä oikea rakennussirkkeli. Voisikohan sellaisella leikellä vain puurakenteisia vai onnistuisko myös kivirakennusten paloittelu? Käsisahan jättäisin kyllä amputointeja tekevän kirurgin käytettäväksi.

Mielestäni omaan kohtuullisen kielikorvan (taas tuli mielikuva ;). Kielikorvalla tarkoitan sitä, että huomaan tekstistä kirjoitusvirheitä. Kieliopista en enää juurikaan muista mitään, joten en tiedä miksi joku asia on väärin kirjoitettu, tiedän vain niin olevan. En tietenkään tarkoita olevani mikään asiantuntija kirjoitusvirheidenkään osalta, olenhan teknokraatti enkä mikään humanisti (anteeksi vain rakas vaimoni, oli pakko).

Sanomalehtiä lukiessa monesti huomaa, miten pieni virhe saattaa muuttaa koko asian. Eräässä Helsingin Sanomien pienessä uutisessa kirjoitettiin työnantajaansa huijanneesta miehestä. Takerruin kuitenkin uutisessa siihen pieneen virkkeeseen, jossa todettiin miehen työskennelleen sahalla pyöräkuormaajana. Oletan hänen kuitenkin kuljettaneen moista konetta, tai sitten todellakin haluaisin nähdä sen miehen.

Väsyneenä lukiessani saatan joskus ihmetellä jotain sanaa, yleensä ihan perussellaista. Tulee mietittyä sanan merkitystä ja etymologiaa. Toisinaan taas pohdin millaista kieltä Suomessa on puhuttu tuhat vuotta sitten. Mahtaisinko ymmärtää sellaista vai kuullostaisiko se samalta kuin vironkieli – kuullostaa tutulta, mutta en ymmärrä.