Vietimmerakkaan vaimoni kanssa eilen kulttuuripitoisen keskiviikkoillan käväisemällä Turun kaupunginteatterin Sopukassa näytelmää katsomassa. Mika Myllyahon kirjoittamaPaniikki antoi enemmän kuin etukäteen kuvittelinkaan. Tosin lukaisin näytelmän esittelyn vain pikaisesti lippuja varatessani jokunen viikko sitten, joten kovin syvällistä ennakkoluuloa minulla ei ollut.
Paniikki käsittelee hauskasti ja elävästi kolmen miehen ongelmia ja suhtautumista niihin. Miehet ovat periaatteessa kovin erilaisia: Max – graafinen suunnittelija, Leo – insinööri ja Joni – television törkyohjelman juontaja. Joni ja Max ovat veljeksiä ja Leo on heidän lapsuudenkaverinsa, koulussa ja partiossa on tehty yhteistä historiaa. Koko näytelmä sijoittuu Maxin asuntoon.
Alussa Leo ilmestyy Maxin oven taakse aamuyöllä hirvittävässä kaatokännissä. Max yrittää saada miehen poistumaan, jotta saisi nukuttua. Leo kuitenkin nukahtaa lattialle, mikä saa Maxin luovuttamaan. Aamulla Leo saa krapulassa kerrottua olleensa lähdössä työmatkalle Berliiniin, kun lentoasemalla tuli ”pakokauhu”. Hän siis hakeutui baarin kautta Maxin luokse. Kotiinkaan ei voinut mennä puolison, Marin, kehotettua miestä hieman miettimään elämäänsä. Leo on siis henkilökohtaisessa kriisissä, jossa Max ja osaltaan Jonikin suostuvat auttamaan. Tämän ongelmavyyhdin purkamisen aikana selviää, ettei Leo ehkä olekaan kolmikosta ainoa, jolla on ongelmia.
Vakavasta aiheestaan huolimatta piti välillä kuivailla silmiä. Nauratti nimittäin ajoittain aivan tosissaan. Minusta näyttelijät onnistuivat todella hyvin. Ei tullut tunnetta näyttelijöistä, vaan että todellakin ihan oikeat Joni, Leo ja Max olivat edessämme.
Pidän Sopukan kaltaisesta pienestä ja intiimistä näyttämöstä. Lavastaja joutuu koville pienessä tilassa. Hyvin pienellä rekvisiitalla oli kuitenkin onnistuttu luomaan elävä huone, keittokomero ja näytelmälle tärkeäksi osoittautunut kylpyhuone. Kylpyhuoneen seinänä käytetty lasi toimi hyvin, välillä se oli peili ja kylpyhuoneen ollessa valaistu se oli ikkuna. Myös suuri taulutelevisio oli merkityksellinen osa lavastusta. Viherkasvi, pari tuolia, sohva, pari suurta tyynyä ja pieni baarikeittiö täydensivät huoneen. Hyvällä valaistuksella tällainen kokoonpano saatiin ilmeikkääksi ja monipuoliseksi.
Minimalistisella kalustuksella saadaan huomio kiinnittymään enemmän näyttelijöihin. Viime vuonna Tampereella katsomassamme Fundamentalisti-näytelmässä kalustukseen kuului tuoli, sohva ja puhujalava. Ja uskomatonta kyllä – se toimi hienosti kahden näyttelijän esityksessä. Toki valaistuksen onnistuminen osaltaan toi silloinkin lisää ulottuvuutta.
Ensi vuonna Turun ohjelmistoon tulee saman kirjoittajan ”tunne-trilogian” toinen osa,Kaaos, joka kertoo kolmen naisen elosta. Saattaa siis tulla eteen toinenkin kulttuuri-ilta ennen kesän saapumista.