Maaliskuun idus oli Gaius Julius Caesarin kohtalon päivä. Varoituksista huolimatta hän tänä samaisena päivänä asteli senaatin ja salaliittolaisten eteen yli 2000 vuotta sitten. Joskus sitä tulee ajatelleeksi miten jotkut jäävät elämään historiaan. On vaikea kuvitella ketään tämän päivän poliitikoista muisteltavan edes tuhannen vuoden päästä, saati sitten kahden. Tänä informaatiotulvan aikakautena ei kovin helposti saa sanomaansa esille. Pitää olla todella painavaa sanottavaa, jotta saisi äänensä kuuluviin yli kaiken muun. Itse en usko jääväni aikakirjoihin kovinkaan pitkäksi aikaa, tai sitten pitäisi tehdä jotain todella radikaalia. Minun iässäni Caesarkin oli jo saavuttanut merkittäviä asioita sodan ja politiikan syövereissä. Aleksanteri Suuri ei edes elänyt näin pitkään ja silti valloitti maailman. No, enpä taida edes olla niin kunnianhimoinen, että haluaisin jäädä muisteltavaksi tuhansia vuosia.

Matkailu avartaa, sanotaan. No, mene ja tiedä. Kävin työmatkalla Stavangerissa Norjassa. Norja on mielenkiintoinen maa, joka on rikastunut öljyllään. Siitä huolimatta siellä päättäjät kuulemma mieluummin sijoittavat rahat kuin antavat niitä hyödylliseen käyttöön. Säästävät pahan päivän varalle. Autoilijoilta kerätään tietulleja, kaikissa vastaantulleissa autoissa näkyi olevan tuulilasissa pieni laatikko, jolla seurataan liikennöintiä. Lasku tulee sitten kotiin pari kertaa vuodessa. Aluksi oli kuulemma tarkoitus kerätä kaupungissa autoilevilta ruuhka-aikoina 14 kruunua ja muina aikoina 7 kruunua. Sitten päättäjät ilmoittivat kaksitariffijärjestelmän olevan hankalaa hallinnoida, joten päättivät alkaa kerätä 14 kruunua ajankohdasta riippumatta. Kuullostaa hauskalta.

Kaikki muukin on tavattoman kallista, ainakin näin suomalaiselle. Söin ravintolassa annoksen lohta, ruokajuomana vesi. Lasku oli hieman yli 300 kruunua, eli noin 40 euroa. Vaikka ruoka olikin hyvää, niin Suomessa tuolla hinnalla syö kaksi. Tosin kuullessani öljynporauslautalla työskentelevien tulotasosta, niin eipä tuo ainakaan heille pitäisi juuri missään tuntua. Suomen valtion työntekijän ansioihin kyllä tulisi melkoinen lovi. Onneksi päivärahat on keksitty.

Pitkästä aikaa oli yhdenlainen kokemus istua matkustajakoneessa. Edellisestä kerrasta olikin jo niin pitkä aika, etten enää muistanutkaan mitä ahtaus on. Turun ja Kööpenhaminan välillä oli sentään vielä kohtuulliset tilat verrattuna Kööpenhaminan ja Stavangerin väliä lentävään sillipurkkiin. Lentokoneaterian syöminen on aina yhtä mielenkiintoinen operaatio. Ensinnäkin kaikki on pakattu tiukkaan muoviin. Ihmetyttää, jos vanhukset saavat ne auki. Kun paketit on avattu, niin pitäisi koettaa saada syödyksi muita häiritsemättä. Se on tavattoman vaikeaa, kun ollaan hartiat kiinni naapurissa.

Sokerina pohjalla oli tietysti paluumatkalle osunut koneen lähdön viivästyminen. Stavangerista lähdettiin tunnin verran myöhässä. Tuntui oikein mukavalta, varsinkin kun lentolippujen mukaan vaihtoaika Kööpenhaminassa oli 55 minuuttia. Onneksi lento oli hieman aikataulua nopeampi. Sen verran pitää kuitenkin myöhästymisestä huolimatta lentoa kehua, että lasku oli varmasti yksi tasaisimmista, joita olen kokenut. Pyörien osumista maahan ei juurikaan huomannut ennen jarrutusta.

Kastrupiin päästyämme luonnollisesti juuri tämän lentoyhtiön kone pysäköitiin jonnekin syrjään, josta sitten bussilla mentiin terminaaliin. Bussiin noustuamme oli noin 7 minuuttia aikaa seuraavan koneen lähtöön. Terminaalissa sitten juoksujalkaa toiseen päähän rakennusta. Portilla olikin sitten mukava huomata, että myös Turkuun lähtevä kone on myöhässä, joten eipä olisi niin kovin tarvinnutkaan kiirehtiä. Turun koneen myöhästymiseen olikin oikein hyvä syy. Ohjaajat tulivat paikalle myöhässä. He olivat lähteneet Göteborgista myöhässä teknisen vian vuoksi.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin kuin pääsinkin kotiin, vain tunnin verran myöhässä. Ehti tosin vuorokausi vaihtumaan matkalla lentokentältä kotiin. Aamulla olikin sitten mukavaa , kun sai nukkua oikein pitkään.