Kirjoittajalta Janne

A-tarina

Aluksen ahterista aukeaa avoin aava auringonnousun aikaan. Ahmin aamiaiseni antaumuksella. Aikuiset allit aloittavat ansiokkaan aamulaulunsa. Analysoin ampiaisen ankaraa aherrusta ateriointini aikana. Aavistamaton aalto ahdistaa ankkurin aluksen alle. Alus asettuu aikanaan asiallisesti aallonharjalle. Antaudun ajattelemaan aamuruskoa.

Pronssia vai posliinia

20 vuotta sitten 4.7. oli lauantai. Tuon päivän aamuna olin melko lailla hermostunut. Jo aamusta pukeuduin parhaaseen univormuuni. Vastavalmistuneen vääpelin arvomerkki hohti kultaisena mustan hihan reunassa. Arvomerkin lisäksi käsipuolessani hohti helmen lailla kaunis morsiameni, josta muutaman tunnin kuluttua tulisi vaimoni.

Lappeenrannan kirkkoon oli kerääntynyt ystäviä ja sukulaisia todistamaan kahden nuoren yhteisen taipaleen aloitusta. Nuorena miehenä olin melko ujo, joten huomion keskipisteessä oleminen sai sormusvalan sanatkin hieman unohtumaan. Rakas morsiameni pelasti tilanteen ja sain valani vannottua. Papin kysyessä vahvistimme tahtovamme toisemme ja saimme siunauksen yhteiselle elollemme.

Kirkollisen tilaisuuden jälkeen jatkoimme Lappeenrannan kasinolle syömään. Kakku leikattiin perinteiseen sotilastapaan miekalla. Perinne on myös miekan puhdistus tulella ennen kakunleikkausta. Tarina kertoo, että liekkien korkeus kertoo kuinka villiä poikamieselämää sulhanen on viettänyt. Ja kyllä siinä varmaan vinha perä on, sillä minun kohdallani liekkejä tuskin näkyi 😉

Kahvien ja kakun jälkeen järkytimme sukulaiseni poistumalla paikalta tanssimatta. Tanssimme kyllä jonkin aikaa majoituspaikkamme hotelli Lappeen yökerhossa myöhemmin samana iltana, mutta emme itse häätilaisuudessa.

Liittomme vahvistettiin vielä muutama vuosi sitten. Kun olimme molemmat vaihtaneet kirkkokuntaa ja liittyneet Turun ortodoksiseen seurakuntaan, halusimme myös ortodoksisen siunauksen avioliitollemme. Kirkossa oli erään liturgian jälkeen vain muutama seurakuntalainen todistamassa tätä tilaisuutta. Halusimme sen itsellemme, joten emme markkinoineet sitä etukäteen kenellekään.

Näin kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen hämmästelen eniten sitä, miten nopeasti aika on kulunut. Ja tietenkin sitä, miten rakas vaimoni on minua kestänyt kaikki nämä vuodet 😉

Otsikko juontaa juurensa siitä, että halusin tietää miten kutsutaan tätä 20-vuotishääpäivää. Erinäisistä nettilähteistä löytyi molemmat. Vietämme tänään siis pronssi- tai posliinihääpäivää. Nimeä tärkeämpää on kuitenkin viettää tätä päivää rakkaan ihmisen seurassa.

Koiruuksia

Kirjoitustaukoni aikana taloutemme koirayhteisössä tapahtui muutos tänä keväänä, kun Niisku jouduttiin nukuttamaan pois välilevytyrän aiheuttaman halvaantumisen vuoksi. Leikkauksella olisi ehkä voitu tunto palauttaa takajalkoihin. Kolmevuotias Niisku ei olisi kuitenkaan enää koskaan juossut tai hyppinyt, joten teimme tuon raskaan päätöksen. Se kun oli kovin aktiivinen ennen äkillistä sairastumistaan ja tuntui nauttivan korkeista hypyistään.

Niisku 1.4.2009 – 16.4.2012

Kovinkaan kauan ei Nupun tarvinnut olla ainoa taloutemme koiruus, vaan iloksemme ilmaantui Hippu. Hippu on chihuahuan ja venäjäntoyn sekoitus, pieni ja vilkas tyttö.

Hippu 28.12.2011 –

Nuppu tottui uuteen tulokkaaseen melko nopeasti, vaikka se aluksi olikin hieman epäluuloinen.

Toissapäivästä saakka Nuppu on ilahduttanut meitä valeraskaudellaan (taas kerran). Se pitää yhtä vinkuvaa palloa pentunaan, ja raahaa sitä ympäriinsä vinkuen ja ”pentuaan” vinguttaen. Tilansa vuoksi se ei juurikaan syö, mitä taas pieni Hippu-tyttösemme hyödynsi syömällä eilen molempien ruoka-annokset. Tämä taas johti siihen, että pieni koira ryhtyi oksentamaan aamuyöstä oikein urakalla. Laskeskelin noin tusinan verran koiranoksennuksia siivonneeni neljän ja puoli viiden välillä aamulla. Pieni raukka oli kovin masentuneen oloinen, kun taas pääsimme nukkumaan. Aamulla se kuitenkin oli jo taas pirteämpi ja söikin hieman.

Toivottavasti ensi yönä saamme nukkua rauhassa iloisten koirien ympäröimänä.

Uusi alku

Puolitoista vuotta on kulunut edelllisestä kirjoituksestani. Paljon on ehtinyt tapahtua tuossa ajassa. Tähän blogiini suurin muutos on kuitenkin julkaisualustan vaihtuminen. EggBlog vaihtui WordPressiin. Vanha alusta ei ollut sinänsä huono, mutta sitä ei juurikaan enää päivitetä, joten turvallisuusriskit kasvavat. Kerranhan siellä jo hakkeri kävikin. WordPress on ainakin jatkuvassa päivitysprosessissa. Tietysti hakkerit pääsevät tännekin, ellen pidä huolta ohjelmiston päivityksistä ajoissa.

Pari päivää vietin siirtämällä vanhalla alustalla julkaistut viestit tähän uuteen. Nyt kuitenkin kaikki vanhatkin kirjoitukseni löytyvät samasta paikasta. Niissä luonnollisesti vilahtelee tuon vanhan alustan nimi siellä täällä, mutta ei kai se häiritse liikaa.

Katsotaan taas, miten jaksan tätä uutta alkua pitää yllä.

Hakkeri kylässä

Pikku sivustollamme oli käynyt kutsumattomia vieraita jättäen pienen pienen koodinpätkän jälkeensä. Tämän koodinpätkän vuoksi Firefox-selaimeni kieltäytyi avaamasta sivuani, vaan ilmoitti sivuni olevan haittaohjelman levittäjä. Internet Explorer puolestaan kyllä avasi sivuni, mutta virustorjuntaohjelmani ilmoitti hyökkäysyrityksestä. Jouduin siis tutkimaan hieman paria asiaa: ensinnäkin ohjelmakoodia ja mitä sieltä pitäisi etsiä.

Ja löytyihän sieltä; tuo pieni kiusallinen rivi, joka ohjasi sivullani kävijät myös toiseen osoitteeseen, josta ilmeisesti olisi saanut jonkin vielä kiusallisemman vaivan ilman virustorjuntaohjelman suojaa. Hieman toista tuntia jouduin työskentelemään jonkun pahantahtoisen ilkiön mahdollisesti jollain automaatilla koodiin työntämien rivien vuoksi. Kaikenlaista kiusaa ihmiset toisilleen keksivät.

Tällä hetkellä sivusto pitäisi taas olla puhdas, mutta herää kysymys kuinka kauan? Nähtävästi pitää ryhtyä entistä tiiviimmin seurailemaan koodiin tulevia muutoksia. Lisäksi taas tulee mieleeni varmuuskopioiden ottaminen. Ja kuten yleensä, aina hieman liian myöhään.

Toivon vilpittömästi, ettei kukaan sivullani ystävällismielisessä tarkoituksessa vierailleista saanut tartuntaa koneelleen tuon vihamielisen hyökkäyksen vuoksi. Mikäli olet muutaman päivän sisällä käynyt vierailulla täällä, eikä virustorjuntaa ollut käytössä, niin suosittelen sellaisen pikaista asentamista ja tietokoneesi skannausta mahdollisen kiusantekijän varalta.

Syksyisenä aamuna

Herään kuudelta, ennen auringon nousua. Keitän Trangialla aamiaiseksi kaurapuuroa. Syötyäni pukeudun maastopukuun ja vedän päähäni samanvärisen lippalakin. Virittelen kiikarit valjaisiin ja menen mökistä ulos. Ulkona haistelen hetken raikasta syysilmaa. Yö on ollut kylmä, auton lasit ovat pienessä huurteessa. Katsahdan järvelle ja huomaan joutsenparin ilmestyneen lahdenpohjukkaan yön aikana. Olinkin kuulevinani ne jossain vaiheessa yöllä unen läpi. Myös yksinäinen sorsa uiskentelee rantakaislikossa. Tänään en kuitenkaan ole siitä sen enempää kiinnostunut.

Heitän haulikon olalleni ja lähden kävelemään kohti naapuria. Olimme sopineet tapaavamme seitsemältä. Kävellessäni huomaan tehneeni sukkien kanssa virheen, ne hiertävät hieman. Tästä huolimatta jatkan matkaani. Kauempana järvestä maa on hienoisen kuuran peittämä. Ilmassa on kuitenkin tuttuja syksyn tuoksuja, maahan varisseiden lehtien ja ruohon alkaessa lahota.

Pääsen naapuriin ja keskustelemme isännän kanssa hetkisen. Koira on saanut jalkansa kipeäksi edellisen päivän jänisjahdistamme, joten päätämme jättää jänikset rauhaan. Lähden yksinäni tutkailemaan metsän lintutilannetta, varmistettuani naapurilta metsästysalueemme takarajan. Päätän lähteä kohti erästä peltoa. Siitä huolimatta, että siellä oli muutama päivä aiemmin nähty emokarhu kolmen pennun kanssa. Edellisen päivän keskustelujen perusteella uskon karhujen jo poistuneen alueelta.

Kävelen rauhallisesti metsäautotietä valitsemallani reitillä. Aina välillä pysähdyn katselemaan ympärilleni ja kuullostelemaan. Punatulkut ja tiaiset hyppelevät iloisina oksalta toiselle. Nouseva aurinko valaisee usvaisen metsän oranssinsävyisellä säteilyllään. Muutaman kilometrin takaa kuuluu vaimeasti liikenteen ääni, jossain toisaalla ajaa traktori.

Saan kohteekseni valitsemani pellon näkyviin saapuessani kuusikon laitaan. Pysähdyn katselemaan pellon suuntaan koivuvoittoisen vesakon läpi. Olen hetken aikaa kuulevinani jostain kaukaa teeren kukerrusta, mutta sitten toinen ääni pyrkii tietoisuuteeni huomattavasti lähempää. Tuohan oli selvä pyyn vihellys. Kuuntelen tarkemmin ja kuulen sen uudelleen, tiii-tiii-tititi. Koetan tähystellä äänen suuntaan, mutta en näe lintua. Vaihdan hieman paikkaa, mutta vieläkään en saa viheltelijää näkyviini.

Tässä vaiheessa alkaa hieman harmittaa pyypillin jättäminen mökin kaappiin. Sitä olin edellisiltana kokeillut, enkä saanut siitä kunnollista ääntä aikaiseksi, joten mokoma joutikin jäädä. Mietiskelin kuitenkin vaihtoehtojani ja päätän kokeeksi viheltää ilman pilliä. Hämmästyksekseni pyy vastaa heti vihellykseeni, joten vihellän uudelleen. Nyt kuulen jo toisenkin pyyn jostain läheltä. Siirryn hieman parempaan paikkaan ja jatkan viheltelyä. Pyyt tuntuvat reagoivan hyvin viheltelyyni. Jonkin ajan kuluttua kuulen mielestäni ainakin kuuden tai seitsemän koiraspyyn vihellykset, yksi on siirtynyt jo taaksenikin. Joku lintu lennähtää puun oksalle, mutta ei näytä pyyltä. Kiikarilla varmistan linnun arvelujeni mukaiseksi närheksi.

Tiheästä kuusikosta lennähtää pyy nuoren koivun oksalle. Sieltä se koettaa tähystellä vierasta viheltäjää. Matkaa on kuitenkin liiaksi haulikolle, joten en ammu, vaan mietiskelen miten siirtyisin lähemmäksi. Lintu pyrähtää kuitenkin lentoon kiertäen minut melko kaukaa. Se tekee puolikkaan ympyrän laskeutuen nuoreen tiheään kuuseen, nyt kuitenkin jo aiempaa lähempänä. En näe sitä enää, mutta pidän puuta silmällä. Yllättäen lintu lennähtääkin kuusesta viereiseen koivuun. Nyt näen sen esteettömästi. Haulikko haukahtaa ja lintu putoaa maahan. Käyn noutamassa saaliini arvellen muiden lintujen poistuneen paikalta. Hämmästykseni on kuitenkin suuri, sillä melko pian jo kuulen toisen pyyn viheltävän kuusikossa.

Vähän aikaa käyn vuoropuhelua pyyn kanssa, mutta sitten alkaa kylmä voittaa. En ole pukeutunut riittävän lämpimästi pitkää seisoskelua varten, vaan hieman liikkuvampaa jahtia silmällä pitäen. Vaikka olisinkin toivonut pienelle saaliilleni kaverin, päätän lähteä kävelemään mökille päin. Matkalla käyn vielä toisella alueella, jossa tiedän pyitä olevan. Täälläkin ryhdyn viheltelemään ja saan melko pian vastauksen kuusikon kätköistä. En kuitenkaan saa yhtään lintua näkyviini. Suunikin alkaa kuivua, eikä vihellys enää onnistu kovin hyvin. Päätän tällä kertaa tyytyä tähän yhteen pieneen lintuun, ensimmäiseen metsäkanasaaliiseeni. Lähden tallustelemaan mökin suuntaan.

Mökillä ripustan saaliini seinustalle roikkumaan ja ryhdyn pakkailemaan varusteitani kotimatkaa varten. Tämänkertainen syysjahtini on päättynyt. Huomaan sukkavalintani olleen todella huono, iso rakko on hiertynyt toiseen kantapäähän. En olisi tuolla rakolla pystynytkään enää pariin päivään kunnolla metsässä kävelemään. Mielenkiintoista on kuitenkin se, etten tuollaista kunnolla huomannut ennen metsästä paluuta.

Päivän kiertyessä puoleen, saan työnnettyä täyteen pakatun auton keulan mökkipolulta tielle. Matkaan kohti kotia, jossa rakas vaimoni odottaa koirien kera. Illalla kotiin päästyäni otan aamuisen saaliini käsittelyyn ja paistan pyyn rintapalat paistinpannulla. Koirat saavat pienet makupalat linnun koipilihoista. Rintapalat maistellaan ruisleivän päällä. Varsin hyvänmakuinenhan tuo oli, pieni metsäkanamme pyy.

Kesäistä jupinaa

Juhannus on juhlittu ja päivät ovat alkaneet lyhentyä, jälleen kerran. Juhannuksen juhlinta ei meillä ollut kovinkaan merkittävä tapahtuma. Sain kuitenkin grillikauden avattua. Peuran ulkofileen pätkä muuttui pakasteesta suussa sulavaksi loikoiltuaan hetken ajan grillin lämmössä.

Ikonimaalauskurssia lukuunottamatta tämä alkukesä on mennyt melko tavanomaisesti. Enimmäkseen olen töiden jälkeen ollut aivan pihalla koirulaisten kanssa. Koirat juoksentelevat ympäri aitausta samalla kun minä ruokin hyttysiä. Keinuun tekaisin pienen ilmeenkohotuksen vaihtamalla siihen uuden katoksen. Nyt on hyvä istuskella ja ihmetellä koirien vauhtia.

Kesäkuun toisella viikolla vietimme jälleen rakkaan vaimoni kanssa aikaa Kylä-Klemelän taidekoululla Raision työväenopiston ikonimaalauksen kesäkurssilla. Sain viimeisteltyä viime syksynä aloittamani Kristus Kaikkivaltias ikonin. Siinä olikin melko suuri työ, onhan lautakin kutakuinkin A3-kokoa, eli 40×30 cm. Uusina asioina tuossa kokeilin kultauksen alle kaivertamista. Aika hyvin onnistuin mielestäni saamaan haluamani kuvion esille. Seuraavaksi pitää tuo ikoni vielä öljytä, niin kestää sitten paremmin aikaa.

Ehdinpä jopa aloittaa uuden maalaustyönkin. Seuraavana työn alla on Mirhantuojanaiset, eli yksi pääsiäisikonimalleista. Rakas vaimoni on kovasti otettu mallikuvani pastellisävyisistä väreistä. Toivottavasti pääsen syksyllä jälleen jatkamaan tuota maalaustyötä.

Laitetaanpa tähän lopuksi vielä kuva Kristus-ikonistani, valitettavasti kuvaus ei ole kovin hyvin onnistunut:

 

Rajoittamista

Tässä taannoin saimme rakkaan vaimoni kanssa ajatuksen sallia koirulaisillemme hieman vapautta. Liika vapaus sai kuitenkin noiden ovelien pikku otusten päättelemään reviiriinsä kuuluvan myös naapurin piha-alueen. Vapautta piti siis alkaa rajoittaa. Niinpä tässä taannoin tiemme vei rautakauppaan tarvikehankintoihin. Toissa viikonloppuna otin ensimmäiset askeleet rajoittamisen tielle. Sekoittelin muutaman säkillisen valmisbetonia veden kanssa ja kippasin seoksen pihalle kaivamaani kuoppaan. Sekaan pari pätkää harjaterästä ja pari tolpanjalkaa. Sitten vain odottelemaan betonin kovettumista. Muutama sateinen päivä helpotti, ei tarvinnut valuani kastella erikseen.
Viime perjantaina vietin muutaman tunnin ulkona käytellen rautakankea ja lekaa. 30 kestopuutolppaa löysi paikkansa nurmikkomme ympäriltä. Tolppiin naputtelin kiinni aitaverkkoa ja niin alkoi aitaus hahmottua. Lauantaina satoi, eikä minua huvittanut tällä kertaa kastua, joten käytin sunnuntaipäiväni aitauksen viimeistelyyn. Porttia varten tolpat betonirakennelmani tolpanjalkoihin kiinni. Seuraavaksi portin saranoiden virittely kohdilleen ja vielä lopuksi portille lukitussysteemi. Kun vielä lopuksi naputtelin aitaverkon portintolppiin olikin urakkani ohi ja käyttövalmis aitaus valmis. Tosin jätin pari pikkuhommaa vielä myöhäisempään ajankohtaan: aitatolppien tasamittaisiksi pätkiminen ja parin mahdollisen karkuaukon paikkaaminen. Epätasaiseen maastoon kun on vaikea laittaa suoraa aitaa siten, ettei ovela koirulainen sieltä ensin päätään ja sitten loppuosiaan toiselle puolelle ujuttaisi. Tosin eivät ole ainakaan vielä huomanneet moista mahdollisuutta juoksennellessaan.

Aitauksen koeajo tapahtui hieman keskeneräisenä jo lauantaina. Silloin piti vain huolehtia siitä, etteivät karvakorvat livahda portista ulos, portissa kun ei ollut vielä valmiina kuin reunatolpat. Hihnasta vapauduttuaaan karvakorvat säntäsivät vanhasta tottumuksesta heti kohti tontin rajaa ja naapuria, mutta huomasivat esteen kuitenkin ajoissa ja laukkasuunta vaihtui aidansuuntaiseksi. Kaikesta päätellen kuitenkin tällainen rajoitettukin vapaus pikkukoirille kelpasi. Ainakin vauhtia riitti.

Tänään kävelylenkin päätteeksi jälleen kerran päästin koirat irti aitauksessa ja pienen harjoittelukierroksen jälkeen vauhti kasvoi jälleen hurjaksi. Niisku pitkine jalkoineen on kiistaton pihan nopeuskuningatar, mutta hyvänä kakkosena kirmasi Nuppu, joka hieman kurveja oikoen koetti pysytellä kaverin vauhdissa.

On varsin virkistävää seurata, miten pienet koirat kokevat vauhdin hurmaa juostessaan varmasti kovempaa kuin koskaan aiemmin. Toinen mielenkiintoinen piirre on tietysti se, miten väsymys valtaa pienet koirat. Silloin ne käpertyvät pedilleen kerälle kylki kyljessä ja pieni tuhina alkaa kuulua. Uniset päät nousevat seuraamaan, jos sattuu vierestä poistumaan. Uni karisee kuitenkin nopeasti, jos tuulikaapin ovi avataan. Silloin alta aikayksikön pari vilkasta karvakasaa jalkojen juurella pyörimässä. Oven avautuminenhan saattaa tarkoittaa uusintakierrosta rajoitetussa vapaudessa.

Hauskaa Wappua!

Tänään monet suomalaiset, etenkin opiskelijat juhlivat vappua. Huomenna vapun päivänä siis monellekin kelpaa silliaamiainen yrityksenä olon parannukseen.

Itse en ajatellut tänäkään vuonna kovin tätä juhlaa mitenkään yltöpäisesti viettää. Ehkä kuitenkin pitäisi huomenissa vaikkapa ottaa lasi tai pari kuohuviiniä. Ja tiedä hänestä vaikka tänäänkin intoutuisin jonkinlaisen pikku snapsin kumoamaan. Huomenna voisin kuitenkin taas hieman peuraa paistella ja sillehän toki sopisi punaviini seuralaiseksi. Joten siitähän se taas lähtee, vapun vietto.
Miten tahansa juhlitkin, tai vaikka et juhlisikaan, niin oikein hauskaa vappua!