Kyytiä talviturkille

Käväisimme rakkaan vaimoni kanssa mökillä Itä-Suomessa. Sää suosi sikäli, että lämmintä ja aurinkoista riitti. Tuuli tosin lievensi auringon lämmittävää vaikutusta hieman. Järvessä vesi oli lähes 15 asteista, joten pitihän sitä saunominen kruunata pikku pulahduksella. Mistään uinnista on kuitenkin aivan turhaa puhua, sen verran lyhyissä erissä kastautumiset tuli suoritettua.  Kuvaannollinen talviturkki tuli ainakin viskattua nurkkaan.

Lämmin sää oli ajanut hyttyset saalistamaan. Tuntui välillä siltä, etten ole milloinkaan aiemmin tuollaista ötökkämäärää vielä kohdannut. Pitää varmaan ryhtyä kesän mittaan taistelutoimiin noita inisijöitä vastaan. Täytyy ryhtyä aseiden hankintaan.

Normaaleista viikonloppurutiineistani poiketen heräsin tänään jo noin 7 aikaan. Söin pikaisen aamupalan ja lähdin metsää katsastamaan (rakas vaimoni ilmaisi jo illalla halunsa aikaiseen kotiinlähtöön, joten aikainen herätys oli edellytys metsäreippailulleni) . Kiinnostaa hieman, miten pari vuotta sitten istutetut kuusentaimet ovat lähteneet alulle. Osa kuusentaimista näytti jälleen jääneen talven uhreiksi, mutta kyllä siellä vielä sitkeitäkin yksilöitä löytyi.

Aikani metsässä hortoiltuani tapasin tiellä naapurin isännän, joka vinkkasi metsästä löytyvän huuhkajan pesän. Lähdin siis sitä etsimään. Hyvistä ohjeista huolimatta jäi pesä löytymättä, minulle asetetun tiukan aikataulun vuoksi. Ehkä ensi kerralla on enemmän aikaa tuon ihmeen etsimiseen.

Lintureissuksi tuo mökkimatka kuitenkin osoittautui, jälleen kerran. Lauantaina kävin hieman veneilemässä ja uistinta liottamassa. Sain jopa hauen, mutta niin pienen laskin takaisin kasvamaan. Viime talvena saivat nuotalla samasta järvestä 17,9 kg (tai sinnepäin) hauen, joten kyllä siellä isojakin on. Mutta niistä linnuistahan minun piti kertoa. Jokunen heinäsorsa näkyi pesäpuuhissa soutumatkan aikana. Sehän nyt ei ole mikään uutinen tietenkään, että heinuri järvessä pesii. Laulujoutsenia on järvellä aiemmin pesinyt, mutta nyt en sellaisia nähnyt. Olivat joko poissa tai sitten piilossa.

Suurempi yllätys oli kuitenkin tänä aamuna laiturilla kävelyretkeltäni palaillessa. Tukkakoskelopariskunta oli päättänyt levähtää laiturilla. Hetken aikaa niitä katseltuani ne ilmeisesti kokivat tulleensa häirityiksi ja päättivät lähteä uimasilleen. Uiskentelivat siitä naapurin suuntaan. Kävelin siis laiturin päähän kiikarin kanssa ihmettelemään niiden menoa. Kun naapurimökin asukkaat ilmestyivät paikalle, niin koskelopariskunta päätti lähteä rauhallisemmille vesille. Ottivat siis pikaisen nousukiidon jälkeen ilmaa siipien alle ja häipyivät horisonttiin. (Siis kuvaannollisesti, eihän se järvi nyt niin suuri ole että siellä horisonttiviiva näkyisi.) Alla olevan kuvan nappasin lintujen uidessa naapurin suuntaan.

 

Koskeloiden lentoa seuratessani tarttui kiikariini pari kuikkaa. Jäin niitä tiirailemaan ja totesin hetken päästä parin lisääntyneen yhdeksäksi. Jokunen niitä on siis jäänyt matkan varrelle, sillä viime kesänä muistelen katselleeni neljäntoista kuikan parvea laiturin päästä. Koska kuikat olivat uimassa kohti, niin en heti malttanut lähteä tavaroita pakkaamaan, vaan jäin kuikkaparvea tutkiskelemaan. Niinhän ne sitten tulivatkin lähes lahdenpohjukkaan saakka, joten pääsin niitä ihmettelemään hieman lähempääkin. Harmittelin taas kerran kameran puuttumista. Tai siis olihan toki digikamera mukana, mutta  siinä ei ole tarpeeksi tehokas suurennos sellaiselle matkalle, kuten valitettavasti näkyy tuosta koskeloista ottamastani kuvasta.

Kunnon kamera on siis ehdottomasti lisättävä suureen toiveiden tynnyriin.

Vastaa