Rajoittamista

Tässä taannoin saimme rakkaan vaimoni kanssa ajatuksen sallia koirulaisillemme hieman vapautta. Liika vapaus sai kuitenkin noiden ovelien pikku otusten päättelemään reviiriinsä kuuluvan myös naapurin piha-alueen. Vapautta piti siis alkaa rajoittaa. Niinpä tässä taannoin tiemme vei rautakauppaan tarvikehankintoihin. Toissa viikonloppuna otin ensimmäiset askeleet rajoittamisen tielle. Sekoittelin muutaman säkillisen valmisbetonia veden kanssa ja kippasin seoksen pihalle kaivamaani kuoppaan. Sekaan pari pätkää harjaterästä ja pari tolpanjalkaa. Sitten vain odottelemaan betonin kovettumista. Muutama sateinen päivä helpotti, ei tarvinnut valuani kastella erikseen.
Viime perjantaina vietin muutaman tunnin ulkona käytellen rautakankea ja lekaa. 30 kestopuutolppaa löysi paikkansa nurmikkomme ympäriltä. Tolppiin naputtelin kiinni aitaverkkoa ja niin alkoi aitaus hahmottua. Lauantaina satoi, eikä minua huvittanut tällä kertaa kastua, joten käytin sunnuntaipäiväni aitauksen viimeistelyyn. Porttia varten tolpat betonirakennelmani tolpanjalkoihin kiinni. Seuraavaksi portin saranoiden virittely kohdilleen ja vielä lopuksi portille lukitussysteemi. Kun vielä lopuksi naputtelin aitaverkon portintolppiin olikin urakkani ohi ja käyttövalmis aitaus valmis. Tosin jätin pari pikkuhommaa vielä myöhäisempään ajankohtaan: aitatolppien tasamittaisiksi pätkiminen ja parin mahdollisen karkuaukon paikkaaminen. Epätasaiseen maastoon kun on vaikea laittaa suoraa aitaa siten, ettei ovela koirulainen sieltä ensin päätään ja sitten loppuosiaan toiselle puolelle ujuttaisi. Tosin eivät ole ainakaan vielä huomanneet moista mahdollisuutta juoksennellessaan.

Aitauksen koeajo tapahtui hieman keskeneräisenä jo lauantaina. Silloin piti vain huolehtia siitä, etteivät karvakorvat livahda portista ulos, portissa kun ei ollut vielä valmiina kuin reunatolpat. Hihnasta vapauduttuaaan karvakorvat säntäsivät vanhasta tottumuksesta heti kohti tontin rajaa ja naapuria, mutta huomasivat esteen kuitenkin ajoissa ja laukkasuunta vaihtui aidansuuntaiseksi. Kaikesta päätellen kuitenkin tällainen rajoitettukin vapaus pikkukoirille kelpasi. Ainakin vauhtia riitti.

Tänään kävelylenkin päätteeksi jälleen kerran päästin koirat irti aitauksessa ja pienen harjoittelukierroksen jälkeen vauhti kasvoi jälleen hurjaksi. Niisku pitkine jalkoineen on kiistaton pihan nopeuskuningatar, mutta hyvänä kakkosena kirmasi Nuppu, joka hieman kurveja oikoen koetti pysytellä kaverin vauhdissa.

On varsin virkistävää seurata, miten pienet koirat kokevat vauhdin hurmaa juostessaan varmasti kovempaa kuin koskaan aiemmin. Toinen mielenkiintoinen piirre on tietysti se, miten väsymys valtaa pienet koirat. Silloin ne käpertyvät pedilleen kerälle kylki kyljessä ja pieni tuhina alkaa kuulua. Uniset päät nousevat seuraamaan, jos sattuu vierestä poistumaan. Uni karisee kuitenkin nopeasti, jos tuulikaapin ovi avataan. Silloin alta aikayksikön pari vilkasta karvakasaa jalkojen juurella pyörimässä. Oven avautuminenhan saattaa tarkoittaa uusintakierrosta rajoitetussa vapaudessa.

Vastaa