Avainsana: metsästys

Syksyistä puuhastelua

Jälleen kerran on syksy, tuo vuodenajoista mukavin. Luonto herää väriloistoonsa ja tuskaiset hellepäivät ovat historiaa. Olen yleensä ollut lomalla näin syys- ja lokakuun vaihteessa. Niin myös tänä vuonna.

Aloitin lomani viettämällä melkein kokonaisen viikon mökillä. Lähdin matkaan lauantaina. Matkalla kävin Halkivahassa viemässä peuroille porkkanaa. Laitoin porkkanakasan lähettyville myös riistakameran, jotta näkisin millaista asiakaskuntaa porkkanoita käy vähentämässä. Uusi kamerani lähettää kuvia myös sähköpostiin. Tähän iltaan mennessä, eli noin puolitoista viikkoa myöhemmin, kamera on ottanut lähes tuhat kuvaa. Peräkärryyni mahtuu noin puolisen kuutiota porkkanaa, eli noin 300 kg. Tällä hetkellä tuo kasa on jo lähes kokonaan kadonnut. Parhaimmillaan porkkanoilla on ollut juhlimassa viisi peuraa samanaikaisesti. Kohta tässä joutuu taas hankkimaan lisää evästä otuksille.

Halkivahasta suuntasin kohti Kaakkois-Suomea ja saavuin perille pimeän jo saavuttua. Matkalleni olin asettanut kolme tavoitetta: lintujahti, taimikon raivaus sekä edellisessä kirjoituksessani mainitsemani kaatuneen kuusen käsittely. Sunnuntain otin rennosti. Nukuin pitkään, kun kerrankin sain nukkua rauhassa ilman koirien toimittamia herätyksiä. Lämmitin saunan ja käväisin vielä kertaalleen järvessä tänä vuonna. Vesi oli kylmää, joten tyydyin kastelemaan itseäni saunassa tämän jälkeen. Olisi kai siellä järvessä voinut vielä uida, mutta olen mukavuudenhaluinen, enkä ollut hypotermiauinnin tarpeessa.

Maanantaina otin rennosti ja nukuin pitkään. Iltapäivästä kävin Lappeenrannasta hakemassa hieman tarvikkeita. Edellisessä kirjoituksessani kerroin tylsyneestä moottorisahan terästä. Olin onnistunut myös telomaan laipan, joten ostin uuden sellaisen teräketjun kera. Raivaussahaankin ostin yhden terän lisää. Siinäpä sitä olikin aktiviteettia yhdelle lomapäivälle, joten katsoin päivän olevan täynnä.

Tiistaina otin aamupäivän rauhallisesti. Kävin varovasti tutustumassa metsään. Löysin hirvikärpäsen ja punkin. Kumpiakin oli ilahduttavan vähän. Ilmeisesti oli jossain vaiheessa ollut jo pakkasta yöllä ja nuo ikävät seuralaiset olivat kaikonneet odottamaan lämpimämpiä aikoja. Iltapäivällä käynnistelin raivaussahan ja päristelin sen kanssa suunnilleen puolet taimikonhoitoprojektistani.

Keskiviikkona heräsin ennen auringonnousua. Söin aamiaisen ja pukeuduin metsästäjäksi. Auringonnousun aikoihin heitin haulikon olalle ja lähdin metsään kävelemään. Ilma oli varsin suotuisa, joskin hieman lämmin eli noin +4°C. Vähän viileämmällä olisivat linnut ehkä olleet aktiivisempia. Melko hiljaista oli linturintamalla. Puolessa välissä kolmen ja puolen tunnin kävelyäni näin yhden naarasteeren lentämässä. Teeren metsästys päättyi Etelä-Karjalassa 30.9., eikä naarasteereen olisi muutenkaan ollut lupaa, niin seurasin lintua katseella. Aina välillä pysähdyin ja viheltelin pyypilliin. En saanut vastakaikua hiljaiselta metsältä. Vasta kävelyretkeni loppupuolella onnistuin näkemään pyyn. Se lennähti karkottamanani noin parinkymmenen metrin päähän puun oksalle. Katselin sitä siinä aikani. Kaunis lintu. Jos olisin saanut matkallani useamman havainnon, olisi tuo pyy todennäköisesti päättänyt päivänsä hauliparven osuessa. Ajattelin kuitenkin, että parempi pyy oksalla, kuin ei yhtään missään. Jatkoin kävelyäni iloisella mielellä kauniin luonnon keskellä. Iltapäivällä kävin kaupassa täydentämässä eväsvarastoani, joten päivä oli taas täynnä. Saunaa lämmitellessä hämmästelin rapinaa lähistöltä ja näin oravan kiipeävän läheiseen puuhun. Kävin hieman juttelemassa hänelle, mutta kiihtyi mokoma julkeasta käytöksestäni.

Torstaina oli taas uusi päivä. Suurin osa matkan tavoitteista oli saavuttamatta, joten piti ryhtyä työhön. Aamupäivällä tukkoinen olo häiritsi, mutta otin hieman lääkitystä ja rennosti. Iltapäivällä olo normalisoitui ja kävin raivaussahani kanssa taimikolla. Kolmen tunnin heilumisen jälkeen oli terä tylsä, mutta taimikko sen näköinen, että katsoin hyvillä mielin homman hoidetuksi. Totesin kyllä, että aika paljon pitäisi harjoitella, jotta homma alkaisi oikeasti sujua. Melko hidas olen tuossa hommassa. Päätin lähteä saunan lämmitykseen. Saatuani saunanpesään tulen, siirryin sen kaatuneen kuusen kimppuun, joka myös oli asialistallani. Jatkoin siitä, mihin olin edellisellä kerralla jäänyt. Sahailin runkoa pätkiksi ja karsin puuta samalla. Lopetin vasta, kun terä pomppasi pois paikaltaan. Jostain syystä oli laipan vaihdossa joko jäänyt kiinnitysmutterit löysälle tai sitten ne olivat löystyneet. Sivulevy oli raottunut sen verran, että terä pääsi luiskahtamaan pois laipalta. Onneksi jäi vain parin metrin verran latvusta käsittelemättä. Seuraavaksi hain mönkijän peräkärryineen ja ryhdyin siirtämään pätkiä pinoon. Voin kertoa, että vajaan metrin mittaiseksi jättämäni juuripöllit painoivat ihan kohtalaisesti. Kun kuusella on halkaisijaa noin 70 cm, on tuon mittaisessa pätkässä ihan riittävästi punnerrettavaa. Sain kuitenkin kaikki pätkät pinottua ja aurinkokin oli ennättänyt laskea. Hieman alkoi jo hämärtää, kun riisuin kostuneet vaatteeni ja lähdin saunomaan.

Perjantaiaamuna heräsin kuudelta. Oli kotiinpaluupäivä ja olin sopinut yhden tapaamisen Helsinkiin puolenpäivän aikaan. Söin aamupalaa, pakkailin, ajoin parran (koko viikon kasvatettuani sitä) ja pesin hampaat. Sitten olikin jo sen verran valoisaa ulkona, että lähdin katsomaan, että kaikki paikat ovat kunnossa syksyn tuloa varten. Saunan pataa tyhjennellessä kuulin lähistöltä pyyn vihellystä. Kävin hieman viheltelemässä takaisin ja kävimmekin hetken aikaa vuoropuhelua. Lintu ei kuitenkaan tullut näkösälle, vaikka välillä lähestyikin. Siinä se naapurin mökin vieressä jossain oli. Sitten ajattelin taas aikatauluani ja palasin puuhasteluihini. Pääsin lähtemään melko lailla aikataulussani. Sain Helsingissä tehtyä viimeisen haastatteluni opinnäytetyötäni varten ja pääsin illaksi kotiin. Sellainen reissu, sade alkoi paluumatkallani jossain Kouvolan paikkeilla, joten myös säät suosivat syksyistä retkeilyäni.

 

Lomaa odotellessa

Niin se aika kuluu. Kesäloma on elettyä elämää ja taas on arkinen aherrus käynnissä. Loman viimeisen viikon vietin mökillä Lemillä. Rakas vaimoni jäi koiralauman kanssa kotiin, sillä mökillä vallitsevat alkeelliset olot eivät aina ole hänen juttunsa. Minulle puolestaan teki ihan hyvää päästä taas hieman viettämään reipasta leirielämää. Ennakkotietojen mukaisesti saunan kiuas vetelee viimeisiään. Ensimmäisen puolen tunnin aikana tulen sytyttämisestä täytyi pitää ovi auki, sillä savua tuli sisään enemmän kuin piipusta ulos. Kunnolla sytyttyään kiuas alkoi kyllä toimia paremmin, eikä enää savuttanutkaan. Kostuneet puut eivät tietenkään vähentäneet savun muodostusta. Onnistuin lopulta kuitenkin saunomaan joka ilta, mikä oli ihan mukavaa. Järvessäkin oli vesi vielä kohtuullisen lämmintä, tai sitten lämpömittari valehteli. Kyllä siellä uimaan silti pystyi.

Olipa minulla mukanani myös metsästysvälineet, mutta niitä en tarvinnut tällä kerralla. Missään vaiheessa en nähnyt yhtään sorsaa. Lintuja ei muutenkaan juuri näkynyt, räkättirastaita ja siitä pienempiä lukuun ottamatta. Eräänä päivänä saunan kuistilla istuessani yli lensi kuikka. Toisena päivänä uimaan mennessäni haikarapari muutti suuntaa ensin kohti lennettyään. Alkuun ihmettelin, ettei järveltä kuulu edes kuikan ääntelyä, vaikka se on yleensä ollut hyvinkin yleinen havaintoni. Aloitellessani reissuni viimeistä päivää alkoi näyttää tutummalta, kun jonkin matkaa laiturista uiskenteli kuikkaparvi. Laskeskelin 16 lintua olleen tuossa parvessa. Ei kyllä ollut kiikari käsillä, joten parilla saattaa laskelmani heittää.

Muuten mökillä olisi ollut kovinkin rauhallista, mutta jokusen tunnin päristelin moottorisahan kanssa. Kuusi oli päättänyt pudottaa toisen haaransa tielle. Tämänkin olin kuullut ennakolta, joten olin valmistautunut. Lopetin vasta, kun teräketju ei enää purrut puuhun. Eipä ollut sattunut viila mukaan, joten en alkanut terää heti teroitella. Ensi kerraksi täytyy joko hankkia uusi teräketju tai sitten teroitella vanha. Saan sitten ehkä pilkottua kuusen polttopuiksi.

Syksymmällä täytyy kuitenkin ryhtyä jälleen raivaussahahommiin. Sitäkin siellä olisi vielä jäljellä. Onneksi seuraava loma häämöttää jo, vajaan kuukauden kuluttua olen taas hetken aikaa töistä vapaa. Siksi otsikoin tämän jaaritteluni loman odotteluksi.

 

Syksyn odotusta

Tänään oli tarkoitus olla mökillä, mutta aina ei kaikki onnistu niin kuin kuvittelisi. Sorsastuksen aloituspäivänä olen useasti ollut puolenpäivän aikaan rannassa katselemassa, josko joku sorsa ylitse tai ohitse pyyhältäisi. Nyt erinäisistä syistä johtuen en ole vielä lähtenyt liikkeelle. Muutaman päivän sisään todennäköisesti tilanne on toinen ja taas pääsen istuskelemaan saunan kuistilla luontoa hämmästelemässä. Tosin saunan kiukaassa kuulemani mukaan odottaa jonkinlainen yllätys, eikä saunan lämmitys todennäköisesti onnistu. Sen näen sitten.

Metsästys on kuitenkin ollut mielessäni, vaikka en itse sorsa-aloitukseen lähtenytkään. Olen väsäillyt metsästysseuralle kotisivua. Kotisivukone on mielenkiintoinen tuttavuus ja sillä pystyy kohtuullisen helposti tekemään näyttäviäkin juttuja. Ainakin omasta mielestäni, katsotaan mitä seurakaverit ovat mieltä. Tosin hintapolitiikaltaan tämä oma sivustoni on kohtuullisempi. Jos en osaisi tehdä tietokoneella kaikenlaista, niin kotisivukone voisi olla hyvä vaihtoehto. Tässä blogissani käyttämäni WordPress vaatii paljon enemmän säätämistä ja lisäosia.

En olekaan pitkään aikaan ollut kotona tähän aikaan, joten en ole päässyt seuraamaan paikallista metsästystilannetta. Nyt kuitenkin ympäristössä paukkuu, taitaa läheisellä merenlahdella olla sorsilla ilmatorjunta edessään. Eipä sitä viime aikoina ole mökillä tällaista pauketta kuulunutkaan, siellä ilmeisesti ovat vesilinnut harvemmassa kuin tällä puolella Suomea. Pitääpä pian lähteä taas katselemaan.

Ja taas…

Mikähän siinä on, etten saa aikaiseksi jaaritteluja tänne. Ilmeisesti tulee aivan liikaa tehtyä kaikenlaista muuta, joutavaa. Melkein on vuosi vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani, en ilmeisesti ole keksinyt mitään kirjoitettavaa. Aikani on kulunut töitä tehden ja syksyn ja kevään aikana jouduin kirjoittelemaan melko monta opintoihin liittyvää raporttia, joten en ole kirjoitustaitoani kuitenkaan kokonaan unohtanut.

Tämän syksyn metsästystenkin osalta alku on ollut hieman vaikea. Sorsastus ei onnistunut, kun mökkinaapurit olivat paikalla. Lakisääteinen etäisyys naapureihin ei olisi täyttynyt. (Eipä toisaalta niitä sorsiakaan näkynyt, joten melko turhaa olisi kärvistely ollut. Eikä pauketta kuulunut muualtakaan, joten taitavat sorsat olla vähissä tuolla suunnalla.)

Mökiltä piti vielä poistua yllättäen etuajassa, kun rantaan ilmestyi sinilevää. Siellä kun ei muuta vettä ole käytössä kuin tuo järvivesi, niin en uskaltanut ottaa riskejä. Eikä ollut mukana mitään, millä vettä olisi voinut puhdistaa. Olisi tullut melkoinen rupeama olla hikisenä peseytymättä useampi päivä. Vaikka kukapa minua olisi siellä haistellut 😉

Metsästyksen osalta täytyy odotella syksymmälle, kun taas alkaa peurajahti. Hirvijahtiinkin taas ilmoittauduin, vaikka ei meillä juuri lupia olekaan. Ja ehkä lokakuussa on jo sinileväkin väistynyt mökkirannasta, niin voin mennä taas lintujen perään metsään kävelemään.

Syksyllä jatkuvat myös opintoni sekä muutkin harrastukseni, kuten ikonimaalaus. Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen valmistui kevätkurssilla vuoden tuhertamisen jälkeen. Heti perään ryhdyin työstämään Kristuksen kirkastumista. Niitä valmiita pitäisi kuvata, jotta saisin kuvat hämmästeltäväksi tänne tiedon avaruuteen.

Tästä on taas hyvä jatkaa, joskus, toivottavasti hieman aiempaa lyhyemmällä viiveellä…

Hiljaisuutta

Istuin tiistaina aamupäivästä mökillä saunan kuistilla ja kuuntelin, kuinka lehdet putoilivat puusta. Ääni on niin hiljainen, että pieni sateen ropinakin sen peittää. Tarvitaan siis varsin hiljainen ympäristö, jotta lehden irtoamisen oksasta voi kuulla. Sellaisessa hiljaisuudessa mieli lepää, kaukana arjen melskeestä.

Olin herännyt aamulla aikaisin  jo ennen aurinkoa ja lähdin aamun vielä hämärtäessä metsään kävelemään. Ilma oli varsin kostea ja kolea, ajoittain sataa ripsautti hieman. Metsässä oli hiljaista, vain tiaiset visertelivät puiden oksilla hypellessään. Silloin tällöin tikka ilmoitti kimeällä äänellään olevansa myös liikkeellä. Hiljaisuus oli niin vallitsevaa, että lähes säikähdin, kun jänis säntäsi juoksuun puun juurelta. Taisi olla vanha ja kokenut otus, kun malttoi odottaa, että olin päässyt siitä ohi, ennen kuin otti spurttinsa. Sen verran oli risukkoa välissä, etten ottanut haulikkoa edes selästäni. Muutenkin ovat melko vähiin käyneet metsäjänikset alueella, joten annoin pupun juosta pois.

Kävelin syvemmälle metsään ja tutulla paikalla aloin vihellellä pyypilliini. Tiii-tiii-ti-ti-ti. Metsän hiljaisuus jatkui, en saanut kutsulleni vastakaikua. Ei kuulunut pyyn vastausta, eikä lentoon pyrähdyksiä. Jatkoin matkaani ja aina silloin tällöin yritin pyille viheltää, mutta edellenkään ei kuulunut minkäänlaista vastausta. Ajattelin, etteivät linnutkaan ole aivan tyhmiä ja ne pitävät sadetta jossain tiheikössä. Jatkoin matkaani ja sain lenkilleni pituutta lähes 9 kilometriä. Onneksi vaatteeni olivat sateenpitäviä, sillä olin melko märkä päästessäni takaisin mökille.

Keskiviikkoaamuna lähdin jälleen kävelylle, nyt hieman eri reittiä kulkemaan. Sää oli melko lailla samanlainen kuin edellisenäkin päivänä, satoi ehkä kuitenkin vielä enemmän. Vajaan 8 kilometrin lenkin aikana en havainnut muita riistaeläimiä, kuin yhden kohtuullisen kaukaa lentäneen naarasteeren. Sellaisen jahtaamiseen ei ollut lupaa, joten seurasin vain katseellani tuota lentoa.

Sää ei suosinut metsästysretkeäni tänä syksynä. Ajattelin, että onneksi tänä päivänä kokemuskin riittää, saalis on vain bonusta. Jos eläminen olisi kiinni metsästyksestä, niin voisi ajoittain olla melkoinen nälkä. Metsän hiljaisuus ei ruoki ketään, mutta arjen murheet siellä unohtuvat.

Syksyisenä aamuna

Herään kuudelta, ennen auringon nousua. Keitän Trangialla aamiaiseksi kaurapuuroa. Syötyäni pukeudun maastopukuun ja vedän päähäni samanvärisen lippalakin. Virittelen kiikarit valjaisiin ja menen mökistä ulos. Ulkona haistelen hetken raikasta syysilmaa. Yö on ollut kylmä, auton lasit ovat pienessä huurteessa. Katsahdan järvelle ja huomaan joutsenparin ilmestyneen lahdenpohjukkaan yön aikana. Olinkin kuulevinani ne jossain vaiheessa yöllä unen läpi. Myös yksinäinen sorsa uiskentelee rantakaislikossa. Tänään en kuitenkaan ole siitä sen enempää kiinnostunut.

Heitän haulikon olalleni ja lähden kävelemään kohti naapuria. Olimme sopineet tapaavamme seitsemältä. Kävellessäni huomaan tehneeni sukkien kanssa virheen, ne hiertävät hieman. Tästä huolimatta jatkan matkaani. Kauempana järvestä maa on hienoisen kuuran peittämä. Ilmassa on kuitenkin tuttuja syksyn tuoksuja, maahan varisseiden lehtien ja ruohon alkaessa lahota.

Pääsen naapuriin ja keskustelemme isännän kanssa hetkisen. Koira on saanut jalkansa kipeäksi edellisen päivän jänisjahdistamme, joten päätämme jättää jänikset rauhaan. Lähden yksinäni tutkailemaan metsän lintutilannetta, varmistettuani naapurilta metsästysalueemme takarajan. Päätän lähteä kohti erästä peltoa. Siitä huolimatta, että siellä oli muutama päivä aiemmin nähty emokarhu kolmen pennun kanssa. Edellisen päivän keskustelujen perusteella uskon karhujen jo poistuneen alueelta.

Kävelen rauhallisesti metsäautotietä valitsemallani reitillä. Aina välillä pysähdyn katselemaan ympärilleni ja kuullostelemaan. Punatulkut ja tiaiset hyppelevät iloisina oksalta toiselle. Nouseva aurinko valaisee usvaisen metsän oranssinsävyisellä säteilyllään. Muutaman kilometrin takaa kuuluu vaimeasti liikenteen ääni, jossain toisaalla ajaa traktori.

Saan kohteekseni valitsemani pellon näkyviin saapuessani kuusikon laitaan. Pysähdyn katselemaan pellon suuntaan koivuvoittoisen vesakon läpi. Olen hetken aikaa kuulevinani jostain kaukaa teeren kukerrusta, mutta sitten toinen ääni pyrkii tietoisuuteeni huomattavasti lähempää. Tuohan oli selvä pyyn vihellys. Kuuntelen tarkemmin ja kuulen sen uudelleen, tiii-tiii-tititi. Koetan tähystellä äänen suuntaan, mutta en näe lintua. Vaihdan hieman paikkaa, mutta vieläkään en saa viheltelijää näkyviini.

Tässä vaiheessa alkaa hieman harmittaa pyypillin jättäminen mökin kaappiin. Sitä olin edellisiltana kokeillut, enkä saanut siitä kunnollista ääntä aikaiseksi, joten mokoma joutikin jäädä. Mietiskelin kuitenkin vaihtoehtojani ja päätän kokeeksi viheltää ilman pilliä. Hämmästyksekseni pyy vastaa heti vihellykseeni, joten vihellän uudelleen. Nyt kuulen jo toisenkin pyyn jostain läheltä. Siirryn hieman parempaan paikkaan ja jatkan viheltelyä. Pyyt tuntuvat reagoivan hyvin viheltelyyni. Jonkin ajan kuluttua kuulen mielestäni ainakin kuuden tai seitsemän koiraspyyn vihellykset, yksi on siirtynyt jo taaksenikin. Joku lintu lennähtää puun oksalle, mutta ei näytä pyyltä. Kiikarilla varmistan linnun arvelujeni mukaiseksi närheksi.

Tiheästä kuusikosta lennähtää pyy nuoren koivun oksalle. Sieltä se koettaa tähystellä vierasta viheltäjää. Matkaa on kuitenkin liiaksi haulikolle, joten en ammu, vaan mietiskelen miten siirtyisin lähemmäksi. Lintu pyrähtää kuitenkin lentoon kiertäen minut melko kaukaa. Se tekee puolikkaan ympyrän laskeutuen nuoreen tiheään kuuseen, nyt kuitenkin jo aiempaa lähempänä. En näe sitä enää, mutta pidän puuta silmällä. Yllättäen lintu lennähtääkin kuusesta viereiseen koivuun. Nyt näen sen esteettömästi. Haulikko haukahtaa ja lintu putoaa maahan. Käyn noutamassa saaliini arvellen muiden lintujen poistuneen paikalta. Hämmästykseni on kuitenkin suuri, sillä melko pian jo kuulen toisen pyyn viheltävän kuusikossa.

Vähän aikaa käyn vuoropuhelua pyyn kanssa, mutta sitten alkaa kylmä voittaa. En ole pukeutunut riittävän lämpimästi pitkää seisoskelua varten, vaan hieman liikkuvampaa jahtia silmällä pitäen. Vaikka olisinkin toivonut pienelle saaliilleni kaverin, päätän lähteä kävelemään mökille päin. Matkalla käyn vielä toisella alueella, jossa tiedän pyitä olevan. Täälläkin ryhdyn viheltelemään ja saan melko pian vastauksen kuusikon kätköistä. En kuitenkaan saa yhtään lintua näkyviini. Suunikin alkaa kuivua, eikä vihellys enää onnistu kovin hyvin. Päätän tällä kertaa tyytyä tähän yhteen pieneen lintuun, ensimmäiseen metsäkanasaaliiseeni. Lähden tallustelemaan mökin suuntaan.

Mökillä ripustan saaliini seinustalle roikkumaan ja ryhdyn pakkailemaan varusteitani kotimatkaa varten. Tämänkertainen syysjahtini on päättynyt. Huomaan sukkavalintani olleen todella huono, iso rakko on hiertynyt toiseen kantapäähän. En olisi tuolla rakolla pystynytkään enää pariin päivään kunnolla metsässä kävelemään. Mielenkiintoista on kuitenkin se, etten tuollaista kunnolla huomannut ennen metsästä paluuta.

Päivän kiertyessä puoleen, saan työnnettyä täyteen pakatun auton keulan mökkipolulta tielle. Matkaan kohti kotia, jossa rakas vaimoni odottaa koirien kera. Illalla kotiin päästyäni otan aamuisen saaliini käsittelyyn ja paistan pyyn rintapalat paistinpannulla. Koirat saavat pienet makupalat linnun koipilihoista. Rintapalat maistellaan ruisleivän päällä. Varsin hyvänmakuinenhan tuo oli, pieni metsäkanamme pyy.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi on jo pitkällä, enkä ole saanut tänne vielä kirjoitettua. Täytyy siis tehdä se heti, jotta vielä tammikuussa ehtii. Tässä vaiheessa iltaa tyydyn kuitenkin ajankohtaisten asioiden tiedottamiseen tänne tiedon valtatielle.

Peuranmetsästyskausi päättyy tänään. Sain onneksi oman kiintiöni täyteen jo pari viikkoa sitten. Tänään oli jäljellä enää loppujen lihojen pakkausta ja pakastamista. Käytin sanaa onneksi, sillä nyt tuntuu taas olevan jonkin sortin räkätauti olevan tuloillaan. Ainakin nenä vuotaa lahjakkaasti. Piti vielä mennä tekemään lumitöitä, kun en ole aiemmin viitsinyt. Nyt oli lunta niin paljon, ettei huomenna olisi ollut autolla asiaa autokatoksen ulkopuolelle, ellen olisi hieman töitä tehnyt. Vaikka ei silti, kyllä minusta on mukavaa kun vaihteeksi on lunta, yleensä kun täälläpäin sitä on melko vähän.

Koirulaisemme jaksavat viihdyttää meitä. Tosin aina joskus voisi olla mukavaa, elleivät ne jatkuvasti haluaisi olla sylissä. Varsinkin, kun ne yleensä tulevat syliin samanaikaisesti. Tällä hetkellä pienet karvakorvat näyttävät olevan sohvalla. Ovat vaihteeksi repineet tuohenpalan puukorista takan vierestä. Koirulaisissa on yksi mielenkiintoinen piirre, ne eivät syö puruluuta samaan aikaan. Jos niille antaa molemmille oman, niin hetken kuluttua toinen on joko ottanut molemmat tai sitten toinen on hylännyt omansa ja tuijottaa toisen syömistä kateellisena. Normaalista poiketen ne tällä hetkellä näyttävät toimivan toisin. Niisku nakertaa puruluuta ja Nuppu pureskelee tuohen palasta, tosin välillä tuijottaen Niiskun tikun suuntaan.

Laitanpa tähän vielä yhden kuvan, jossa nuo karvakorvat ovat kerrankin rauhallisina.

Vielä kerran vuonna 2009

Tämä alkaa olla viimeinen mahdollisuus kirjoittaa tätä blogia tänä vuonna. Käytetään siis tilaisuus hyväksi. Flunssakin alkaa olla paremmalla puolella. Täytyy kuitenkin koputella puuta, ettei tulisi jokin ikävä jälkitauti. Niistäkin kun on kokemusta.

Kovasti odottelin syntymäpäivänä, josko edes neljänkympin kriisi tulisi. En nimittäin juurikaan muista kohdanneeni aikaisempia kriisejä, vaikka ne niin muotia ovatkin. Tai sitten kriisini ovat olleet niin nopeita, ettei niitä edes huomaa. Nyt siis täytyy taas odottaa kymmenen vuotta, josko edes viidenkympin villitys kohtaisi. Ei kai niitä kaikkia sentään voi menettää? Vai onkohan niissä edes mitään menetettävää?

Syntymäpäivänäni kirjoitin miten ikävästi ajoitettu flunssani on. Ikäväksi ajoituksen tekee myös se, etten tietenkään voi lähteä peuraa kytistelemään sairaana. Jos olisin peurakopissa sairaana, niin parin aivastuksen jälkeen ei varmasti peurojen näkemisestä olisi pienintäkään toivoa. Enkä muutenkaan usko, että flunssa paranisi pakkasessa istumalla, vaikkei aivastusta tulisikaan. Tuskin edes jaksaisin peuraa metsästä pois raahata, jos sellaisen sattuisin saamaan. Onneksi ensi viikko on vielä lomaa, niin ehkä silloin jo voimat ovat palautuneet tuonkin jalon harrastuksen jatkamiseen.

Kuluneen vuoden aikana ovat muutkin harrastukset jatkuneet liki ennallaan. Opiskelu on ehkä hieman hitaanlaista, mutta jotain olen sentään saanut aikaiseksi senkin osalta. Puutöissä olen näpräillyt jotain joutavia pikkuhommia, lähinnä jatkanut joitakin keskeneräisiä projekteja.

Ikonimaalaus on kuitenkin saanut enemmän aikaani kuluneen vuoden aikana. Aloitimmehan rakkaan vaimoni kanssa kolmannet ikonimme. Tällä kerralla yritän saada aikaiseksi Kristus Kaikkivaltiaan. Nyt olen tekemässä aikaisempaa suurempaa kuvaa, noin 30×40 cm, siis lähes kaksi kertaa edellistä suurempaa. On mielenkiintoista huomata, miten erilaista sellaista on työstää. Tietyssä mielessä suuren tekeminen on helpompaa ja toisaalta taas vaikeampaa. Yksityiskohdat ovat tietenkin suurempia, joten niiden maalaaminen on sinänsä helpompaa. Pieneen on kuitenkin helpompaa ”hukata” virheitä. Suuren kuvan virheet kun näkyvät kauemmas 😉 Tavoitteena tietenkin on, ettei niitä virheitä tulisi, tai ainakin niiden saaminen niin näkymättömiksi, etteivät ne haittaa.

Toivon mukaan ensi vuosikymmenelläkin voin hyvillä mielin jatkaa näitä mukavia harrastuksiani.

Oikein hyvää vuotta 2010 kaikille lukijoilleni!

Marraskuu loppuu

Tänään marraskuun viimeisenä päivänä totesin, etten ole kuluvan kuukauden aikaan vielä kertaakaan tänne blogiini kirjoittanut. Lienee siis aika korjata tilanne, vielä kun ehtii.

Marraskuun aikana saimme hirvijahtimme päätökseen. Itse en päässyt hirveä ampumaan tänä syksynä, mutta pääasia on tietenkin koko porukan tulos. Peurapukin ammuin kuitenkin, vaikka seurassamme olikin suositeltu naaraiden ampumista. Peurapukista oli kannustukseksi määrätty sarvimaksu. Kävi kuitenkin niin, että katseltuani kymmenisen minuuttia peurapukin sarvien esittelyä ja kyljen tarjoamista, en enää voinut mieltäni malttaa. Niin kohtasi peura kohtalonsa ja päätyi pakastimeeni. Sarvet saanen seinälle joskus kevään kuluessa.

Yksi syy kirjoittamattomuuteeni on pieni koirulaisemme. Se on keksinyt varmaan mielestään hauskan leikin ja herättää minut aina jossain vaiheessa aamuyön kuluessa. En siis ole montaakaan yötä saanut rauhassa nukkua. Olen siis kärsinyt jonkinasteisesta univajeesta ja kroonisesta väsymyksestä. Toivon kovasti, että karvakorva ryhtyy kunnolla nukkumaan, kunhan siltä tulevana perjantaina poistetaan maitohampaat. Raukkaparalla kun on tällä hetkellä kaksiriviset hampaat. Varsin yleinen rotuominaisuus kuulemma. Eläinlääkärireissu on siis edessä.

Tämän enempää en taida kirjoittaa ennen joulukuuta. Yritän päästä hieman normaalia aiemmin nukkumaan, jotta univelkani hieman lyhenisi. Toivottavasti onnistun.

Syystoimintaa

Syksy on jälleen pitkällä. Pikapuoliin saadaan varmaan luntakin ihmeteltäväksi, ainakin rakas vaimoni jo eilen mainitsi lumisateessa koiran kanssa seisseensä. Olen taas ollut pitkään kirjoittamatta tänne. Osasyynä lienee tiivis harrastustoimintani: tiistaisin puutöitä, perjantaisin ikonimaalausta ja viikonloppuisin metsästystä. Suurin tekijä on silti varmaankin laiskuus. En ole jaksanut kirjoittaa, vaikka olen netissäkin jonkin verran roikkunut. Yksi syy väsymykseeni voi tietenkin olla Nuppu-tyttösemme, joka iloisesti herättää minut vähintään yhden kerran yön aikana. Lepo ei siis ole ollut aivan täydellistä koirulaisen saavuttua taloon.

Kolme viikkoa sitten aloitimme jälleen hirvenmetsästyksen. Ensimmäisenä viikonloppuna jouduin antamaan periksi ja jättäydyin sunnuntaina pois lievän flunssan nujertamana. En yksinkertaisesti jaksanut rymytä metsässä, niin kuin olisi pitänyt. Toisena viikonloppuna sitten olinkin molempina päivinä metsässä. Kolmas viikonloppu jäi väliin työni vuoksi. Tänä viikonloppuna emme metsään hirviä tavoittelemaan lähteneet, sillä viime viikonloppuna eivät olleet saaneet hirvikontaktia kumpanakaan päivänä. Päällikkömme ilmoitti, että odottelemme lumen tuloa, jotta hirven jäljillä on parempi pysyä. Kahtena ensimmäisenä viikonloppuna saimme kuitenkin saaliiksi kaksi kolmasosaa lupiemme mukaisesta määrästä, joten ilman saalista ei ole koko alkukautta viettää.

Peuranmetsästyksenkin aloitin omalta osaltani vasta toisena hirvenmetsästysviikonloppuna, eli 17.10. Päätin kokeilla onneani lapsuudenkotini tontilta ja suunnittelin meneväni sinne kyttäilemään pellon kulmaan. Jätin autoni harjulle ajotien päähän, kuten tavallista. Varustauduin rauhallisesti auton luona ja lähdin pikkuhiljaa kävelemään mäkeä alas. Pihaa lähestyessäni huomasin talon vieressä olevalla pellolla peuralehmän ja kaksi vasaa ruohoa syömässä. Jatkoin lähestymistä varovasti kunnes pääsin ulkorakennuksen kulmalle. Siinä vaiheessa peurat olivat yhtä lukuunottamatta siirtyneet talon kulman taakse katveeseen. Paikalle jäänyt oli vasa, mikä sopi metsästyssuunnitelmiini. Otin kiväärille tuen ulkorakennuksen kulmasta ja tähtäilin peuraa hetkisen. Kun se sitten kääntyi sopivaan kulmaan laukaisin aseeni. Peuran käyttäytymisen perusteella päättelin osuneeni, mutta silti se loikki paikalta ja katosi talon taakse.

Annoin tilanteen rauhoittua hetken ja lähdin varovasti saaliini perään. Päästyäni talon kulman takaa kurkistelemaan pellolla hämmästyin suuresti. Minua ihmetteli pellolta peuralehmä ja kaksi vasaa, kaikki pystyssä ja tarkkaavaisina. Siinä vaiheessa tuli jo mieleeni, etten ehkä osunutkaan niin hyvin kuin kuvittelin. Ajattelin etten tietenkään voisi ampua toista kertaa, ellen tietäisi kumpaa yritin ensimmäisellä kerralla. Pian kuitenkin huomasin toisen vasan lähellä vielä yhden peuran. Tämä neljäs tapaus makasi kyljellään ja osoittautuikin saaliikseni. En siis ampunut ohi. Tarkempi tutkimus hetkeä myöhemmin osoitti, että olin osunut juuri siihen mihin tarkoitinkin.

Mielenkiintoinen asia, joka minun pitää vielä tänä syksynä selvittää on tuon jäljelle jääneen peurakolmikon koostumus. Käyttämässäni riistakamerassa kun en ollut kolmen vasan porukkaa nähnyt. Ampumani otus kyllä oli kameran muistikortille tallentunut pari päivää ennen matkansa päätä. Samassa kuvassa kuitenkin peuralehmä esiintyi vain kahden, ei kolmen vasan kanssa.

Alla olevasta kuvasta näkyy ampumani otus pellon kulmalla muutamaa päivää ennen kohtaamistamme.