Hiljaisuutta

Istuin tiistaina aamupäivästä mökillä saunan kuistilla ja kuuntelin, kuinka lehdet putoilivat puusta. Ääni on niin hiljainen, että pieni sateen ropinakin sen peittää. Tarvitaan siis varsin hiljainen ympäristö, jotta lehden irtoamisen oksasta voi kuulla. Sellaisessa hiljaisuudessa mieli lepää, kaukana arjen melskeestä.

Olin herännyt aamulla aikaisin  jo ennen aurinkoa ja lähdin aamun vielä hämärtäessä metsään kävelemään. Ilma oli varsin kostea ja kolea, ajoittain sataa ripsautti hieman. Metsässä oli hiljaista, vain tiaiset visertelivät puiden oksilla hypellessään. Silloin tällöin tikka ilmoitti kimeällä äänellään olevansa myös liikkeellä. Hiljaisuus oli niin vallitsevaa, että lähes säikähdin, kun jänis säntäsi juoksuun puun juurelta. Taisi olla vanha ja kokenut otus, kun malttoi odottaa, että olin päässyt siitä ohi, ennen kuin otti spurttinsa. Sen verran oli risukkoa välissä, etten ottanut haulikkoa edes selästäni. Muutenkin ovat melko vähiin käyneet metsäjänikset alueella, joten annoin pupun juosta pois.

Kävelin syvemmälle metsään ja tutulla paikalla aloin vihellellä pyypilliini. Tiii-tiii-ti-ti-ti. Metsän hiljaisuus jatkui, en saanut kutsulleni vastakaikua. Ei kuulunut pyyn vastausta, eikä lentoon pyrähdyksiä. Jatkoin matkaani ja aina silloin tällöin yritin pyille viheltää, mutta edellenkään ei kuulunut minkäänlaista vastausta. Ajattelin, etteivät linnutkaan ole aivan tyhmiä ja ne pitävät sadetta jossain tiheikössä. Jatkoin matkaani ja sain lenkilleni pituutta lähes 9 kilometriä. Onneksi vaatteeni olivat sateenpitäviä, sillä olin melko märkä päästessäni takaisin mökille.

Keskiviikkoaamuna lähdin jälleen kävelylle, nyt hieman eri reittiä kulkemaan. Sää oli melko lailla samanlainen kuin edellisenäkin päivänä, satoi ehkä kuitenkin vielä enemmän. Vajaan 8 kilometrin lenkin aikana en havainnut muita riistaeläimiä, kuin yhden kohtuullisen kaukaa lentäneen naarasteeren. Sellaisen jahtaamiseen ei ollut lupaa, joten seurasin vain katseellani tuota lentoa.

Sää ei suosinut metsästysretkeäni tänä syksynä. Ajattelin, että onneksi tänä päivänä kokemuskin riittää, saalis on vain bonusta. Jos eläminen olisi kiinni metsästyksestä, niin voisi ajoittain olla melkoinen nälkä. Metsän hiljaisuus ei ruoki ketään, mutta arjen murheet siellä unohtuvat.

Vastaa