21.2.1808 venäläiset sotajoukot ylittivät valtakunnan rajan Kaakkois-Suomessa. Tästä ilman sodanjulistusta tapahtuneesta hyökkäyksestä on tänään kulunut 200 vuotta. Historiankirjat kutsuvat alkanutta tapahtumaketjua Suomen sodaksi. Joidenkin historiantutkijoiden mukaan nimitys on harhaanjohtava, Suomihan oli osa Ruotsin valtakuntaa eikä mitään muuta.
Suomen sota alkoi tavallaan jo paljon aikaisemmin, kun kahden suurvallan keisarit tapasivat Tilsitissä edellisenä vuonna. Napoleon ja Aleksanteri I sopivat keskinäisestä rauhasta neuvotellessaan myös Ruotsin Ranskalle aiheuttaman kiusan poistamisesta. Ruotsi kun ei piitannut Ranskan toiveista saada Britannia kauppasaartoon. Venäjä sai siis tehtäväkseen kannustaa Ruotsia samaan rintamaan muiden suurvaltojen kanssa.
Sotatoimet edistyivät hyvin tai huonosti, riippuen siitä kummalta puolelta katsotaan. Venäläiset valtasivat Suomen eteläosat noin kuukaudessa. Viapori piti pintansa, kunnes sen komentaja vara-amiraali C.O. Cronstedt päätti luovuttaa ja antautui Suomenlahden jäiden lähtiessä toukokuussa. Jotkut pitävät tuota antautumista maanpetturuutena. Valloittamattomana pidetyn linnoituksen antautuminen on varmasti vaikuttanut puolustajien taistelumoraaliin.
Vastarinnasta huolimatta Suomi valloitettiin ja pian Venäjä ilmoittikin, että Suomi liitetään osaksi suurta Venäjänmaata. Seurauksia sodasta oli paljon: Ruotsi ei enää kuulunut suurvaltojen joukkoon, Suomi sai autonomian ja kansallinen itsetunto koki heräämisen. Ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme tule, sanottiin. Ruotsissa valta vaihtui: kuningas Kustaa IV Aadolf syrjäytettiin sotilasvallankaappauksella ja pian uusi hallitsijasuku löytyi (yllättäen) Napoleonin lähipiiristä. Bernadottein aikakausi alkoi Svean- ja Götanmaan kuninkaana ja Skoonen herrana. Eipä tarvinnut enää Moran kivillä kuningasta huudella (vaikkakin sellainen tapa oli tainnut unohtua jo 1500-luvulla, kivienkin kerrotaan tuhoutuneen vuonna 1515).
Sodista seuraa aina jälkipuintia. Ruotsin valmistautumista Venäjän hyökkäykseen on pidetty puutteellisena, vaikka Tilsitin sopimus olikin tiedossa. Osa ylijohdosta asetettiin maanpetturuudesta syytteeseen, mutta loppujen lopuksi (ilmeisesti Aleksanteri I:n painostuksesta) ketään ei teloitettu. Osa suomalaissyntyisistä ylemmistä upseereista vaihtoi univormun väriä ja jatkoi uraansa uuden lipun alla.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten Suomi olisi kehittynyt toisenlaisen lopputuloksen jälkeen. Laulettaisiinko täällä silti Maamme-laulua vai olisiko Du Gamla, du fria suuremmassa suosiossa. Olisiko Stalinin valtausyritys tapahtunut ja miten sitten olisi käynyt.
Sanotaan, että historia toistaa itseään. Puolustusmäärärahoja oli pienennetty ennen Suomen sotaa, kuten tehtiin 1930-luvulla. Venäjä hyökkäsi Suomen alueelle ilman sodanjulistusta 21.2.1808, 30.9.1939 ja 25.6.1941. (Tosin viimeksimainittuna ajankohtana ei muutenkaan oltu kovin syvässä rauhantilassa). Ja harvemmin ne venäläiset aiemminkaan vaivautuivat etukäteen ilmoittelemaan, kun miehissä lähtivät Suomessa käymään.
Vilpittömästi toivon, ettei historian toistuminen jatku edelleen, onhan puolustusvoimiemme määrärahaleikkauksia seurattu jo jonkin aikaa.