Kategoria: Vanhat jutut

EggBlog-pohjalla kirjoitetut jutut

Glada vappen

Tänään on taas se päivä vuodesta kun monia opiskelijoita väsyttää aamulla. On koittanut akateemisen Wapun viimeinen päivä. Monella opiskelupaikkakunnalla nautitaan silliaamiaista ja kuohuviinipulloja poksautellaan. Fukseja kastetaan oikeiksi opiskelijoiksi. Itse en lähtenyt juhlahumua seuraamaan, ei oikein jaksa enää näin vanhana. Ja mukavaahan se onkin herätä aamulla ilman minkäänlaista päänsärkyä tai muita ongelmia.

Tänään on kalenterin mukaan myös helatorstai. Työnantajat ovat varmaankin mielissään tällaisten palkallisten vapaapäivien yhdistämisestä, työntekijöitä taas harmittaa – yksi ”ylimääräinen” työpäivä tänä vuonna. Koska on myös karkausvuosi niin tämä vuosi on työntekijöille erityisen pitkä. Tai saattaahan se olla niinkin, että tuntipalkkaa saavat työntekijät hyötyvät, kun taas me kuukausipalkkalaiset ”kärsimme”. Asioilla on aina kaksi puolta.

Tänään helatorstaina kirkoissamme muistellaan Kristuksen taivaaseenastumista. Pääsiäisaika siis alkaa olla lopuillaan. Eräillä keskustelupalstoilla pohditaan kovasti Suomen ortodoksisen kirkon kalenterikäytäntöä. Meillä kun noudatetaan pääsiäisenvietossa gregoriaanista ajankohtaa, kun taas suurin osa muista ortodoksisista kirkoista noudattaa juliaanista. Käytännössä tämä tarkoittaa suurta eroa varsinkin tänä vuonna. Juliaanisen kalenterin mukaan pääsiäistä vietettiin viime viikonloppuna eli lähes kuukautta meitä myöhemmin. Muilla pääsiäisen vietto on vasta alkanut kun se meillä jo loppuu. Minulla ei ole kovinkaan vahvaa mielipidettä siitä mikä on paras ratkaisu tällaiseen ongelmaan. Uskon kuitenkin piispojen miettineen asiaa paljonkin aikanaan, kun päätös kalenteriasiasta on tehty. En tiedä onko kirkkoamme painostettu valtiovallan puolesta vai ei, kuten jotkut väittävät, mutta ainakin nyt saan automaattisesti vapaapäivät pääsiäispyhiksi. Jos noudattaisimme juliaanista kalenteria niin todennäköisesti pitäisi pyhäpäivien vapaat sopia itse. Puhumattakaan siitä, että olisi neljän päivän vapaa ilman sen suurempaa merkitystä luterilaisten pääsiäisen vieton aikaan.

Pikku hiljaa…

Olin tänään ensimmäistä päivää töissä pariksi viikoksi venähtäneen sairausloman päätteeksi. Vielä silloin tällöin jouduin vaihtamaan asentoa työtuolilla istuessa. Lääkäri sanoi perjantaina, että saattaa kestää parikin viikkoa ennen kuin tuollaisen kiusan jälkeen imusolmuke rauhoittuu täysin. Turvotuksesta on jäljellä pieni patti, joka toivottavasti tuosta vielä tokenee. Positiivista on lääkekuurin loppuunsaaminen ja kivun poistuminen sekä röntgenlääkärin lausunto, ettei siellä mitään suurempaa kiusaa ole näkyvissä.

Sairastaessa ei tullut mieleenkään ryhtyä vaihtamaan autoihin kesärenkaita, vaikka jo västäräkit ja jossain päin Suomea pääskysetkin osoittavat kevään olevan pitkällä. Tänään siis otin härkää sarvista ja vuorotellen ajoin autot talliin tuota puolivuosittaista rupeamaa varten. Nyt on sitten sekin homma tehtynä.

Eilen netissä surffaillessani löysin kiintoisan tietokonepelin. Latasin demoversion pelistä nimeltä Deer Hunter 2005 Season. Tällaiselle metsästysuraansa aloittelevalle peuran kyttääjälle on ihan mukavaa vaihtelua lähteä virtuaalipeuraa jahtaamaan. Tosin kokeilu lipsahti hieman pitkäksi, kuten minulle niin usein käy tietokoneen ääressä. Tuo peli  vaikutti grafiikaltaan yllättävän realistiselta. Aloittaessani helposta tasosta pääsin kyllä melko lähelle ennen peurojen pakenemista. Voi olla, että vaikeustasoa nostamalla alkaa käyttäytyminenkin herkistyä. Pitää jossain vaiheessa kokeilla alkavatko ne pomppiakin oikean peuran tavoin, vai juoksevatko pienin loikin, kuten eilisessä testissäni. Oikean peuran ampuminen vauhtiin ei onnistu yhtä helposti kuin noiden virtuaaliotusten. Kyllä se oikeasti niin korkeita pomppuja ottaa välillä.

Ammuttuani kolme oliota, jotka näytönohjain muodosti erehdyttävästi peurannäköisiksi, en voinut enää itseäni hillitä. Nälkähän siinä tuli virtuaalimetsässä tallustellessa. Oli siis pakko kaivaa pakastimesta ihan oikea peuranpaisti, josta sitten syntyikin taas kerran maistuva käriste. Ja jälleen tuli todettua, että kyllä se peura on niin hyvää, että kannattaa vaikka hetken aikaa palella kyttäyskopissa. Viime kauden kyttäykseni eivät kylläkään paljoa paleltaneet. Tammikuussa ammuin yhden peuran vihertävälle pellolle. Niin että sellainen talvi tällä kertaa. Nähtäväksi jää millaiseksi ensi syksy ja talvi muodostuvat.

Mutta ensin kyllä tulee kesä (toivottavasti) ja kaikkea kivaa, kuten hyttyset, kärpäset ja paarmat.

Kiusallinen vaiva

Varsin kivuliaita vaivoja ihmisten kiusaksi keksitään. Tänään näyttäisi olevan muutamaan päivään ensimmäinen päivä, kun voin istua tietokoneen ääressä yli puoli tuntia. Tai siis ylipäätään istua. Nivustaipeessa olevan imusolmukkeen ärtyminen ja turpoaminen aiheutti niin tuskaisen olon, että tällainen normaali suomalainen lääkäreitä välttelemään pyrkivä mieskin hakeutui tutkittavaksi. Vaikka toisaalta ehkä moni muukin olisi lääkäriin hakeutunut kävelyn tuodessa kyyneleet silmiin.

Parissa päivässä antibiootit laskivat kuumeen ja lievensivät kipua, mutta turvotus tuntui vain lisääntyvän, joten ystävällinen lääkäri vaihtoi antibiootit astetta kovempiin. Nyt alkaakin jo taas näkyä valoa tunnelin päässä. Kävely alkaa sujua ilman suurempia tuskia, enää istuminen tuo mieleen parin päivän takaiset tuskat. Istuessa pitää asentoa vaihdella välillä, muuten tuo kipu taas yltyy. Kun maanantai-iltana iskenyt suurin kipuaalto oli valloillaan, jopa maatessa tuntui kipua. Ihme, että pystyin tuona yönä yhtään nukkumaan. Tiistaipäivä menikin sitten lääkärikäynnin jälkeen nukkumiseksi. Vasta keskiviikkona alkoi tuntua sellaiselta, ettei koko aikaa tarvitse sängyn pohjalla viettää.

Koska ajatus ei ole kulkenut opiskeluillekaan suotuisalla tavalla, niin olen lukenut taas kaikkea muuta makoillessani. Sain vihdoinkin päätökseen sen jo aiemmin mainitsemani munkki Serafimin Vapaus-teoksen. Varsin mielenkiintoinen kirja, josta heräsi kysymys vapauden tosiolemuksesta. Mitä vapaus merkitsee ja miten se ilmenee? Vapaus ei olekaan niin yksinkertainen asia, kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Voin olla näennäisesti vapaa, mutta kuitenkin ajatteluani ja tekojani ohjaa joku muu. Eli siis vaikka kuvittelen tekeväni itsenäisiä päätöksiä, niin taustalla vaikuttaa kuitenkin vaikkapa koulutukseni tuomat rajat. Olen vapaa tekemään mitä tahansa, mutta olenko? En minä tiedä, pää sekoaa vähemmästäkin tällaisella teknokraatilla, kun sekoitetaan filosofialla. Lue itse tuo kirja ja mieti sitten kuinka vapaa lopulta olet.

Lisäksi luin pari Juha Vuorisen kirjaa: Veljekset Vaselin ja Kristianin nuoruusvuodet. Vuorisen huumori on jotenkin hillitöntä. Vaikka seassa on runsaasti alapäähuumoriakin, niin silti kokonaisuudessaan nuo kirjat saavat tällaisen keski-ikäistyvän raavaan miehen hihittelemään. En ole lukenut Vuorisen Juoppohullun päiväkirjoja, mutta tuon nuoruusvuosikuvauksen perusteella saatan niihinkin vielä tarttua jonain päivänä. Vuorisella tuntuu olevan hyvä huumoritaju ja mielikuvitus. Molemmat seikkoja joille annan kirjoissa arvoa. Tähän kun lisätään lennokas ja suomenkieltä syvällisesti hyödyntävä kirjoitustyyli, niin olen myyty.

Tähän kun vielä lisätään Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylä, niin voin taas todeta sairasvuoteessa luetun kirjallisuutta lähes laidasta laitaan. Turusen kuvaus pienestä pohjoiskarjalaisesta kylästä on mukaansatempaava. Ainoastaan murteeseen tottumattomuus hidasti lukemistani jonkin verran. Siihen kun pääsin sisälle, niin taas alkoi sujua. Olen toki nähnyt tuon elokuvanakin, mutta kirja on aina(kin yleensä) antoisampi. Kylän viimeisiä häitä on tullut juhlimaan joukko omalaatuista sakkia. Nykypäivän kaupungistuminen ja kiireinen elämäntapa saa kylähullut näyttämään hullunkurisilta. Kuitenkin jos alettaisiin missä tahansa taajamassa raaputtaa pintaa syvemmältä, niin todennäköisesti sieltä löytyisi ihan samanlaisia ihmisiä, joille voimme vapautuneesti naurahdella tuossa Turusen romaanissa. Olemme kuitenkin kaikki yksilöitä ja meistä löytyy samoja piirteitä kuin Turusen ehkä kärjistetyissä henkilöissä. Tavallaan tuli myös lapsuus mieleen tuota lukiessa. Ei sillä, että olisin tuolta päin kotoisin, mutta osattiin meillä Hämeessäkin. Muistan elävästi kuinka me nassikat ihmettelimme kyläpahasemme seurojentalolla juhlissa nurkan takana käyviä äijiä. Pullot kallistuivat sielläkin ja sattuipa muutama tappelukin, jollaista Turusen kirjassa Valkeantalon Jalmari ja Mölyvaaran Ierikka häissäkin odottelivat. Ja tulihan se.

Pontikanjuonnista mieleen tuli myös lapsen viattomuus. Olin jo aikuinen kun vasta ymmärsin, mitä kyläkauppiaamme tarkoitti tokaisullaan eräälle syrjäkulman herrasmiehelle tämän ostaessa kymmenen kiloa sokeria ja kilon hiivaa. ”Meinaat ruveta leipomaan, vai?”

Kevättä ilmassa

Sään vaihtelu tuntuu kertovan kevään koittaneen. Eilisen auringonpaisteen jälkeen en olisi välttämättä kaivannut tällaista sadesäätä, vähempikin olisi riittänyt. Vaikka ehkä toisaalta luonto puhkeaa paremmin kevätloistoonsa veden voimalla. Onhan se mukavaa tarkkailla kuinka puut ja pensaat alkavat työntää lehtiään aluksi varovasti pienille hiirenkorville. Aivan kuin kokeillakseen, että joko uskaltaa näyttää vihreää, vai onko vielä liian kylmä. Monta vuotta sitten istutetut krookukset ovat jo aloittaneet kukkimisensa. Tai siis ne kaksi, jotka ovat näyttäytyneet. Voi olla ettei pihamme maaperä ole aivan suotuisa tuollaisille kukille.

Linnut ovat jo aloittaneet kevättoimensa. Perjantaina aamulla töihin lähtiessäni peippo tervehti laulullaan heti kun sain ulko-oven auki. Talitiaiset ovat laulelleet jo pidempään. Pihassa olevaan linnunpönttöön on tehty jo varauksia. Ainakin talitiainen ja sinitiainen ovat olleet kovasti kiinnostuneita. En ole vielä niin paljon kuitenkaan sitä touhua tarkkaillut, että tietäisin kumpi sinne lopulta päätyi. Vielä jää nähtäväksi tuleeko tänä vuonna kirjosieppo valtaamaan tiaiselta pesäpaikan. Joskus aiemmin on näinkin käynyt. Ehkä pitäisi viritellä useampia pönttöjä tontille, niin kiistat jäisivät vähemmälle. Ehkä.

Pitänee vaihtaa autoonkin kesärenkaat pikapuoliin. Sellaisella tempulla ehkä saisi vielä kerran lumen tulemaan tänä keväänä.

Kovan päivän ilta

Nyt on henkisesti takki tyhjä hetkisen aikaa. Tänään kävin Porissa opintoihin liittyvässä teollisuustalouden seminaarissa. Koska olen aakkosjärjestyksessä melko korkealla, niin jouduin heti ensimmäisellä kerralla kovan paikan eteen: aiheanalyysini käsiteltiin. Aina on mielenkiintoista kuunnella, mitä mieltä muut ovat kätteni jäljestä. Palautteesta on hyvä ottaa opiksi. Tänäänkin huomasin olleeni väärässä ainakin yhdessä asiassa, seikka jollaista ei usein tapahdu ;). Vakavasti puhuen sain sen käsityksen, että tästä on hyvä jatkaa, pienin muutoksin. Nyt voisi sanoa, että kevään seminaari-istuntojen osalta pahin on takana. Suurin työ on tosin vielä edessä, kun pitäisi kesän kuluessa vääntää itse seminaaritutkimus. Pitänee aloitella hyvissä ajoin, kerrankin. Muuten tulee elo-syyskuussa suuri hämmästys ja paniikki, kun huomaa ettei ole mitään paperilla ja viikko aikaa jättää työ ihmeteltäväksi.

Vaikka tänäänkin olisi paljonkin tekemistä, niin tämänpäiväisen seminaarisession jälkeen en oikein jaksa mitään. Käyn aina hieman ylikierroksilla esiintymisen vuoksi ja varsinkin silloin kun pitää oikein perustella tekemisiäni. Tai ainakin kun pitää koettaa esittää kovinkin fiksua ja tietäväistä.

Aion siis ottaa rennosti ja unohtaa opiskelut tältä päivältä. Voisinkin ehkä taas syventyä hetkiseksi munkki Serafimin Vapaus -kirjaan. Olen sitä jo pikkuhiljaa lueskellut, kun aikaa on muista hommista jäänyt. Vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta filosofiselta pohdinnalta.

Tai ehkä ensin hieman surffailen tiedon valtameressä. Mitä vain, jotta saan taas henkisen takkini täyteen.

Makkaratehtailua

Tänään nousin sairasvuoteeltani ja raahauduin taas vaihteeksi työpaikalle. Aina sairausloman jälkeen ilmeisesti tulee mentyä niin pian taas töihin, että tuntuu raskaalta kiipeillä sellainen määrä portaita. En voi väittää työtehon olleen tänään vielä huipussaan. Täytyy tosin myöntää, että olen joskus palannut töihin liiankin aikaisin. Jokusen kerran se onkin sitten kostautunut ikävän jälkitaudin merkeissä. Toivottavasti tällä kerralla ei sellaista tule.

Työpaikalla kuulin kuitenkin mukavia uutisia. Hyvä ystäväni ja työtoverini ilmoitti, että hänen maanantaina Yläneelle kuljettamansa peuranlihakuorma on onnistuneesti saatu muuntumaan makkaraksi. Kolmen miehen kimppa tuotti noin 70 kg valmista peuramakkaraa. Minun osuuteni tuosta oli pienin, parikymmentä kiloa. Työpäivän jälkeen sitten hajaannuimme hetkeksi, kaveri lähti noutamaan makkarat ja minä suuntasin kohti Halikkoa vakuumipussien perässä. Kummankin saatua tehtävänsä hoidettua hakeuduimme kaverini kotiin vakuumikoneen ääreen. Varsin hieno keksintö sellainen aparaatti.

Pystytimme pikaisesti makkaranpakkauslinjan: minä pussitin ja kaveri käytti konetta, ja toki pussitti myös, koska minä jäin välillä jälkeen erotellessani pätkiä toisistaan. Sarjatuotannonomaisesti saimme alle kahdessa tunnissa pakattua kummankin makkaraosuudet, yhteensä noin 45 kg. Työtä hidasti hieman liian pieniksi  osoittautuneet  vakuumipussit. Neljän grillimittaisen pätkän tunkeminen tuollaiseen pussiin osoittautui ahtamiseksi. Hieman suuremmilla pusseilla olisi saatu aikaan näyttävämpiä paketteja. Tasaisempia paketteja olisi myös mukavampi tunkea jääkaappiin ja pakastimeen. Ensi kerralla tiedämme tilanteen ja ehkä osaamme varautua työhön paremmin.

Pakkausrupeaman aikana saimme suunnatonta itsehillintää osoitettua niin paljon, että vain yhden makkaran maistelimme kokeeksi. Hyväähän se oli. Kotiin tuomisena olikin sitten melkoinen makkaravuori. Nyt on pakastin ihmeissään, kun se yrittää saada makkaraa jäätymään. Osan sentään jätin vielä jääkaappiinkin, ettei pakastin joudu liian koville. Todennäköisesti osa ei edes pääse pakkaseen saakka, vaan joutuu parempiin suihin jo viikonlopun aikana. Tässä varmaankin joutuu aloittamaan grillikauden tänä vuonna tavallistakin aiemmin.

Summa summarum, eipä tarvinne tulevana kesänä paljoakaan grillimakkaroita ostella.

Flunssa iski

Niin siinä vain pääsi käymään, että flunssa iski kyntensä minuunkin. Ajatus pätkii ja väsyttää, hyvä kun jaksaa hetkeksi istahtaa tietokoneen ääreen sähköpostia lukemaan. Ja nyt siis kirjoitan tätäkin. Vielä maanantaiaamuna tuntui olo terveeltä, tai siis kuvittelin sen olevan normaalia maanantaiväsymystä. Maanantai-iltana sitten alkoikin tulla mielenkiintoisia oireita. Oli kylmä ja kuuma samaan aikaan. Se on melko veikeä tunne. Eilen alkoi sitten vielä kurkkukin muistutella olemassaolostaan. Toivonpa, ettei tämä äidy kovin pitkäaikaiseksi vaivaksi. Olisi paljon muutakin tekemistä kuin lojua sängyssä näin kauniina kevätpäivänä.

Kristus nousi kuolleista

– Totisesti nousi.

Tämä ortodoksien pääsiäistervehdys kaikuu useaan otteeseen pääsiäisyöpalveluksessa. Samasta palveluksesta jää päähän soimaan pääsiäistropari: ”Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.”

Kävimme rakkaan vaimoni kanssa pääsiäisyöpalveluksessa Turussa. Sain jopa kunnian kantaa lippua ristisaatossa. Kaikkineen palvelus kesti lähes neljä tuntia. Täytyy kuitenkin todeta, ettei aika tule pitkäksi, sillä varsinkin Turun kirkkokuoro on aivan loistava. Kyllä muutkin palveluksen toimittajat suoriutuivat urakasta erinomaisesti, mutta tuo kuoro kuullostaa lähes taivaalliselta.

Kyllä ortodoksinen Jumalanpalvelus on aivan jotain muuta kuin evankelis-luterilainen vastineensa. Muistan pääsääntöisesti pitkästyneeni ja joskus jopa ahdistuneeni Suomen valtakirkon palveluksissa, silloin harvoin kun niihin joutui. Sen sijaan ortodoksiseen palvelukseen menen mielelläni, siellä sielu saa levätä. Siitä huolimatta, että palvelukset kestävät pidempään ja niissä seistään koko palveluksen ajan.

Olen siis iloinen löydettyäni henkisen kodin.

Hyvää pääsiäistä.

Suuri Perjantai

Pääsiäinen on meille ortodokseille, kuten tietysti pitäisi olla kaikille kristityille, kirkkovuoden suurin juhla. Pääsiäisessä kiteytyy kristinuskon suurin lupaus – kuoleman kukistaminen. Tänään Suurena Perjantaina muistelemme Jeesuksen kärsimystä ja ristiinnaulitsemista. Kirkkokin on puettu suruasuun. Suuri suru vaihtuu sunnuntaina suureen iloon, kun aletaan ylistää Kristuksen ylösnousemusta ja kuoleman tappiota.

Pääsiäiseen valmistaudutaan paastoamalla 40 päivää. Itselläni tämä suuri paasto ei ole toteutunut kaikkia paastosääntöjä noudattaen. Vain osittain olenkin siis onnistunut paastokilvoituksessani. Syyllisyydentunne on vain kasvanut pääsiäisen lähestyessä, vaikka myös sääntöjen noudattaminen on lisääntynyt. Katumus helpottaa hieman oloa, mutta jäljelle jää ajatus – ensi vuonna paremmin.

Maaliskuun idus

Maaliskuun idus oli Gaius Julius Caesarin kohtalon päivä. Varoituksista huolimatta hän tänä samaisena päivänä asteli senaatin ja salaliittolaisten eteen yli 2000 vuotta sitten. Joskus sitä tulee ajatelleeksi miten jotkut jäävät elämään historiaan. On vaikea kuvitella ketään tämän päivän poliitikoista muisteltavan edes tuhannen vuoden päästä, saati sitten kahden. Tänä informaatiotulvan aikakautena ei kovin helposti saa sanomaansa esille. Pitää olla todella painavaa sanottavaa, jotta saisi äänensä kuuluviin yli kaiken muun. Itse en usko jääväni aikakirjoihin kovinkaan pitkäksi aikaa, tai sitten pitäisi tehdä jotain todella radikaalia. Minun iässäni Caesarkin oli jo saavuttanut merkittäviä asioita sodan ja politiikan syövereissä. Aleksanteri Suuri ei edes elänyt näin pitkään ja silti valloitti maailman. No, enpä taida edes olla niin kunnianhimoinen, että haluaisin jäädä muisteltavaksi tuhansia vuosia.

Matkailu avartaa, sanotaan. No, mene ja tiedä. Kävin työmatkalla Stavangerissa Norjassa. Norja on mielenkiintoinen maa, joka on rikastunut öljyllään. Siitä huolimatta siellä päättäjät kuulemma mieluummin sijoittavat rahat kuin antavat niitä hyödylliseen käyttöön. Säästävät pahan päivän varalle. Autoilijoilta kerätään tietulleja, kaikissa vastaantulleissa autoissa näkyi olevan tuulilasissa pieni laatikko, jolla seurataan liikennöintiä. Lasku tulee sitten kotiin pari kertaa vuodessa. Aluksi oli kuulemma tarkoitus kerätä kaupungissa autoilevilta ruuhka-aikoina 14 kruunua ja muina aikoina 7 kruunua. Sitten päättäjät ilmoittivat kaksitariffijärjestelmän olevan hankalaa hallinnoida, joten päättivät alkaa kerätä 14 kruunua ajankohdasta riippumatta. Kuullostaa hauskalta.

Kaikki muukin on tavattoman kallista, ainakin näin suomalaiselle. Söin ravintolassa annoksen lohta, ruokajuomana vesi. Lasku oli hieman yli 300 kruunua, eli noin 40 euroa. Vaikka ruoka olikin hyvää, niin Suomessa tuolla hinnalla syö kaksi. Tosin kuullessani öljynporauslautalla työskentelevien tulotasosta, niin eipä tuo ainakaan heille pitäisi juuri missään tuntua. Suomen valtion työntekijän ansioihin kyllä tulisi melkoinen lovi. Onneksi päivärahat on keksitty.

Pitkästä aikaa oli yhdenlainen kokemus istua matkustajakoneessa. Edellisestä kerrasta olikin jo niin pitkä aika, etten enää muistanutkaan mitä ahtaus on. Turun ja Kööpenhaminan välillä oli sentään vielä kohtuulliset tilat verrattuna Kööpenhaminan ja Stavangerin väliä lentävään sillipurkkiin. Lentokoneaterian syöminen on aina yhtä mielenkiintoinen operaatio. Ensinnäkin kaikki on pakattu tiukkaan muoviin. Ihmetyttää, jos vanhukset saavat ne auki. Kun paketit on avattu, niin pitäisi koettaa saada syödyksi muita häiritsemättä. Se on tavattoman vaikeaa, kun ollaan hartiat kiinni naapurissa.

Sokerina pohjalla oli tietysti paluumatkalle osunut koneen lähdön viivästyminen. Stavangerista lähdettiin tunnin verran myöhässä. Tuntui oikein mukavalta, varsinkin kun lentolippujen mukaan vaihtoaika Kööpenhaminassa oli 55 minuuttia. Onneksi lento oli hieman aikataulua nopeampi. Sen verran pitää kuitenkin myöhästymisestä huolimatta lentoa kehua, että lasku oli varmasti yksi tasaisimmista, joita olen kokenut. Pyörien osumista maahan ei juurikaan huomannut ennen jarrutusta.

Kastrupiin päästyämme luonnollisesti juuri tämän lentoyhtiön kone pysäköitiin jonnekin syrjään, josta sitten bussilla mentiin terminaaliin. Bussiin noustuamme oli noin 7 minuuttia aikaa seuraavan koneen lähtöön. Terminaalissa sitten juoksujalkaa toiseen päähän rakennusta. Portilla olikin sitten mukava huomata, että myös Turkuun lähtevä kone on myöhässä, joten eipä olisi niin kovin tarvinnutkaan kiirehtiä. Turun koneen myöhästymiseen olikin oikein hyvä syy. Ohjaajat tulivat paikalle myöhässä. He olivat lähteneet Göteborgista myöhässä teknisen vian vuoksi.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin kuin pääsinkin kotiin, vain tunnin verran myöhässä. Ehti tosin vuorokausi vaihtumaan matkalla lentokentältä kotiin. Aamulla olikin sitten mukavaa , kun sai nukkua oikein pitkään.