Joulua odotellessa

En nähtävästi ole saanut itseäni aktivoitua kirjoittamaan. Pitänee miettiä jonkinlaista uudenvuodenlupausta tai jotain.

Joulu on tulossa nopeammin kuin uskoisikaan. Minulla on vielä yksi työpäivä ennen ansaittua vapaata. Joululomani onkin hieman pidempi, olen viikon lomallakin vuoden vaihtuessa. Olenkin taas loman tarpeessa.

Jouluvalmistelut ovat hyvässä vaiheessa. Jääkaappi on täytetty Jouluksi tarkoitetuilla tarpeilla. Meillä ei syödä ”perinteistä” Jouluruokaa. Kalkkunarulla on, mutta lisukkeet eivät ole standardisuomalaisen jouluapetta. Ei ole kinkkua, rosollia eikä laatikoita. Eikä kyllä tarvitsekaan, sain niitäkin riittävästi taannoin työpaikan pikkujouluissa. Olemme rakkaan vaimoni kanssa kehittäneet itsemme näköisen juhlapöydän Jouluksi ja hyvä niin.

Tarvittavat lahjat on hankittu ja paketoitu. Eilen hain kuusenkin jo autotalliin kuivumaan. Se hyvä puoli on maalla asumisessa, että joulukuusia kasvaa omalla tontilla. Eipä ole monenakaan vuonna tarvinnut kuusta ostaa täällä asuessamme.

Einsteinin mukaan kaikki on suhteellista. Olen samaa mieltä ainakin ajan suhteen. Tuntuu siltä kuin olisi vasta muutama päivä kesästä. Mahtaako johtua iän karttumisesta vai mistä, kun aika tahtoo rientää turhankin nopeasti. Aina joskus muistuu mieleen lapsuuden päivät, jolloin aika riensi vain kesäisin. Syksyllä ja keväällä aika suorastaan mateli. Koulussa Joulun tai kesän odotus oli välillä yhtä tuskaa, tuntui ettei niitä koskaan tule. Nykyisin taas tuntuu ettei Joulun ja Juhannuksen välillä ole montaakaan päivää. Keväällä on tietysti Pääsiäinen, mutta syksyllä ei sitäkään.

Pian pääsee rauhoittumaan.

Oikein Rauhallista Joulua lukijoilleni (molemmille)

Vastaa