Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi vaihtui. Hieman ennen vuodenvaihdetta sain kirjata itselleni uuden ikävuoden. Voin sanoa olevani 60-luvun lapsia, elinhän sentään kokonaista kolme päivää tuota vuosikymmentä. Tänä vuonna tulee siis jo 40 vuotta täyteen.

Tähän vuodenvaihteen aikaan näyttäisi myös osuneen talven alkaminen. Ainakin pakkanen on saapunut ja eilen satoi myös lunta. Nyt on maa valkoinen, vihdoinkin.
Juhlan kunniaksi otin päivällä kuvan tontillamme olevasta vesakosta.

 

Peuroja livenä ja virtuaalisena

Myöhäiseksi jäi tämän kauden peurasaaliin avaus, mutta eilen vihdoin onnistuin. Jokusen tunnin ehdin palella kopissa, pakkasta kun oli ihan riittävästi. Mittaria en katsonut, mutta kuvittelisin elohopean jääneen 10 pakkasasteen alapuolelle. Hämärä alkoi jo laskeutua, kun viisi peuraa hipsi etusektoriini. Tuota porukkaa verotin yhdellä. Olisin voinut toisenkin ampua, muut kun jäivät keskelle peltoa hämmästelemään tapahtunutta. Ajattelin kuitenkin jatkaa metsästystä toisella kerralla. Ei tainnut se yksi peura tajuta seisseensä melkoisen tovin keskellä tähtäinristikkoa. Käytin valtaani tällä kertaa sen osalta elämän puolesta ja jätin sen toistaiseksi juoksentelemaan. Unohdin kyllä kokonaan taas sen yhden psykologin, jonka mielestä me metsästäjät olemme raivohulluja tappajia. Ehkä siis olisi pitänyt ampua ne kaikki peurat samaan kasaan. Virheitä sattuu itsekullekin.

Sain joululahjaksi rakkaalta vaimoltani tietokonepelin: Deer hunter – the 2005 season. Nimensä mukaisesti siinä metsästetään – yllätys yllätys – peuroja. Olen viettänyt sen parissa useammankin tunnin ja saanut saaliiksi melkoisen määrän virtuaalipeuroja. Siinä pelissä viehättää hienosti tehty grafiikka. Varsinkin eläimet on tehty varsin hyvin, ne jopa välillä raaputtavat takajalallaan korvan taustaa, aivan kuin oikeat. Ainoastaan pelin metsäkauris on hieman aneeminen ainakin sarvien osalta. Oikealla kauriilla kun on melkolailla kauniit sarvet. Tosin niiden mallintaminen kunnolla voisi olla valtava haaste – niin ohjelmalle kuin näytönohjaimellekin. Mielenkiintoinen peli kuitenkin on – ainakin näin metsästäjälle.

Vastaa