Avainsana: koirat

by Janne

Tuusulassa sataa – lunta

Ei kommentteja

Onpas vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta. Vaihdoin webhotellia, joten tämäkin sivusto tuli siirrettyä uudelle alustalle. Siitäpä virisi ajatus taas kerran avautua täälläkin. Tai ainakin jaaritella jotain olemattomia.

Edellisen postauksen jälkeen on asuinpaikka vaihtunut. Omakotitalo Mynämäellä vaihtui omakotitaloon Tuusulassa. Santahaminan saarella asuminen jäi lopulta muutamaan kuukauteen. Työmatka lyheni, mikä ei välttämättä ole kovin tyypillistä pääkaupunkiseudulla.

Viimeksi kirjoittaessani Santahaminassa satoi, joten ajattelin jatkaa sadeteemalla. Tänään ei sada, mutta pihalla on lunta ihan omiksi tarpeiksi. Tai vaikka muillekin jaettavaksi. Enimmillään tuossa Helsinki-Vantaan lentokentällä on virallinen lumimäärä ollut 67 cm tänä talvena. Meilläkin pihassa varmaan samaa luokkaa. Lumitöitä olen päässyt tekemään. Lumilinko on täälläkin osoittautunut erinomaiseksi apuvälineeksi. Onneksi on pihassa tilaa heittää lunta. Kolalla tuon pihan puhtaana pitäminen olisi pitkällinen ja hikoiluttava operaatio. En kuitenkaan valita, kyllähän talvella saa lunta olla.

Karvakamuosastollakin on muutoksia tapahtunut. Nuppu ja Laku ovat siirtyneet sateenkaarisillan toiselle puolelle jo aikaa sitten. Hippu täytti vuodenvaihteessa 12 vuotta ja selvisi pari vuotta sitten kohtutulehduksestakin. Tällä hetkellä meillä on pirteä seniori. Juniorikoiran paikan otti jokunen vuosi sitten venäjältä kotoisin oleva rescuetapaus Bruno. Tämä vilkastus täyttää kohta 6. Bruno on Lakua pienempi, säkäkorkeus noin 67 cm. Eli sopivassa kohdassa lumeen täällä upotessaan näkyisi vain pää ja varmaan hännänpää.

Muuten elämä kulkee raiteillaan. Kello raksuttaa vääjäämättömästi ja ikää kertyy. Aika on selvästi suhteellista, kun aina vaan tuntuu kiihtyvän sen kuluminen. Saa nähdä kuinka pitkä on seuraava kirjoitustaukoni, joten seuraavaan kertaan.

by Janne

Lisää koiruuksia

Ei kommentteja

Huomasin, etten ole täällä kertonut koiralaumamme muutoksista. Nupun ja Hipun lisäksi viime vuoden syyskuussa meille kotiutui uusi tulokas Laku. Laku on vilkas poika, sekoitus tanskandoggia, labradorinnoutajaa, bullmastiffia ja bokseria. Tämä 5.7.2013 syntynyt ”pikkukoiramme” näyttää jäävän säkäkorkeudeltaan 65 sentin paikkeille. Pituutta lapaluista hännän juureen on metrin verran. Viimeksi puntari näytti 45 kilogrammaa, mutta painoa todennäköisesti tulee vielä hieman lisää, kunhan poika aikuistuu.

Nuppu (5v, noin 4 kg) pitää poikaa kurissa, mutta Hipulla (2,5v, noin 3,3 kg) vielä riittää leikkienergiaa. Joskus tosin pitää mennä väliin, kun pikkukoira ei ymmärrä kokoeroa itsensä ja Hipun välillä. Lakun pää on lähes Hipun kokoinen.

Ruokaa kuluu jonkin verran enemmän kuin kahdella oikeasti pienellä koiralla. Ennen Lakun tuloa 3 kg:n nappulapussi saattoi kestää lähes kaksi kuukautta. Nyt menee 15 kg helposti kuukaudessa, mutta onneksi kaikille kelpaavat samat nappulat. Ja tietysti pehmeämmät ruuat lisäksi.

Sängyssä on välillä ahdasta, mutta muuten pikkukoira on löytänyt paikkansa laumastamme.

Laku metsätiellä
Laku metsätiellä
by Janne

Koiruuksia

Ei kommentteja

Kirjoitustaukoni aikana taloutemme koirayhteisössä tapahtui muutos tänä keväänä, kun Niisku jouduttiin nukuttamaan pois välilevytyrän aiheuttaman halvaantumisen vuoksi. Leikkauksella olisi ehkä voitu tunto palauttaa takajalkoihin. Kolmevuotias Niisku ei olisi kuitenkaan enää koskaan juossut tai hyppinyt, joten teimme tuon raskaan päätöksen. Se kun oli kovin aktiivinen ennen äkillistä sairastumistaan ja tuntui nauttivan korkeista hypyistään.

Niisku 1.4.2009 – 16.4.2012

Kovinkaan kauan ei Nupun tarvinnut olla ainoa taloutemme koiruus, vaan iloksemme ilmaantui Hippu. Hippu on chihuahuan ja venäjäntoyn sekoitus, pieni ja vilkas tyttö.

Hippu 28.12.2011 –

Nuppu tottui uuteen tulokkaaseen melko nopeasti, vaikka se aluksi olikin hieman epäluuloinen.

Toissapäivästä saakka Nuppu on ilahduttanut meitä valeraskaudellaan (taas kerran). Se pitää yhtä vinkuvaa palloa pentunaan, ja raahaa sitä ympäriinsä vinkuen ja ”pentuaan” vinguttaen. Tilansa vuoksi se ei juurikaan syö, mitä taas pieni Hippu-tyttösemme hyödynsi syömällä eilen molempien ruoka-annokset. Tämä taas johti siihen, että pieni koira ryhtyi oksentamaan aamuyöstä oikein urakalla. Laskeskelin noin tusinan verran koiranoksennuksia siivonneeni neljän ja puoli viiden välillä aamulla. Pieni raukka oli kovin masentuneen oloinen, kun taas pääsimme nukkumaan. Aamulla se kuitenkin oli jo taas pirteämpi ja söikin hieman.

Toivottavasti ensi yönä saamme nukkua rauhassa iloisten koirien ympäröimänä.

by Janne

Rajoittamista

Ei kommentteja

Tässä taannoin saimme rakkaan vaimoni kanssa ajatuksen sallia koirulaisillemme hieman vapautta. Liika vapaus sai kuitenkin noiden ovelien pikku otusten päättelemään reviiriinsä kuuluvan myös naapurin piha-alueen. Vapautta piti siis alkaa rajoittaa. Niinpä tässä taannoin tiemme vei rautakauppaan tarvikehankintoihin. Toissa viikonloppuna otin ensimmäiset askeleet rajoittamisen tielle. Sekoittelin muutaman säkillisen valmisbetonia veden kanssa ja kippasin seoksen pihalle kaivamaani kuoppaan. Sekaan pari pätkää harjaterästä ja pari tolpanjalkaa. Sitten vain odottelemaan betonin kovettumista. Muutama sateinen päivä helpotti, ei tarvinnut valuani kastella erikseen.
Viime perjantaina vietin muutaman tunnin ulkona käytellen rautakankea ja lekaa. 30 kestopuutolppaa löysi paikkansa nurmikkomme ympäriltä. Tolppiin naputtelin kiinni aitaverkkoa ja niin alkoi aitaus hahmottua. Lauantaina satoi, eikä minua huvittanut tällä kertaa kastua, joten käytin sunnuntaipäiväni aitauksen viimeistelyyn. Porttia varten tolpat betonirakennelmani tolpanjalkoihin kiinni. Seuraavaksi portin saranoiden virittely kohdilleen ja vielä lopuksi portille lukitussysteemi. Kun vielä lopuksi naputtelin aitaverkon portintolppiin olikin urakkani ohi ja käyttövalmis aitaus valmis. Tosin jätin pari pikkuhommaa vielä myöhäisempään ajankohtaan: aitatolppien tasamittaisiksi pätkiminen ja parin mahdollisen karkuaukon paikkaaminen. Epätasaiseen maastoon kun on vaikea laittaa suoraa aitaa siten, ettei ovela koirulainen sieltä ensin päätään ja sitten loppuosiaan toiselle puolelle ujuttaisi. Tosin eivät ole ainakaan vielä huomanneet moista mahdollisuutta juoksennellessaan.

Aitauksen koeajo tapahtui hieman keskeneräisenä jo lauantaina. Silloin piti vain huolehtia siitä, etteivät karvakorvat livahda portista ulos, portissa kun ei ollut vielä valmiina kuin reunatolpat. Hihnasta vapauduttuaaan karvakorvat säntäsivät vanhasta tottumuksesta heti kohti tontin rajaa ja naapuria, mutta huomasivat esteen kuitenkin ajoissa ja laukkasuunta vaihtui aidansuuntaiseksi. Kaikesta päätellen kuitenkin tällainen rajoitettukin vapaus pikkukoirille kelpasi. Ainakin vauhtia riitti.

Tänään kävelylenkin päätteeksi jälleen kerran päästin koirat irti aitauksessa ja pienen harjoittelukierroksen jälkeen vauhti kasvoi jälleen hurjaksi. Niisku pitkine jalkoineen on kiistaton pihan nopeuskuningatar, mutta hyvänä kakkosena kirmasi Nuppu, joka hieman kurveja oikoen koetti pysytellä kaverin vauhdissa.

On varsin virkistävää seurata, miten pienet koirat kokevat vauhdin hurmaa juostessaan varmasti kovempaa kuin koskaan aiemmin. Toinen mielenkiintoinen piirre on tietysti se, miten väsymys valtaa pienet koirat. Silloin ne käpertyvät pedilleen kerälle kylki kyljessä ja pieni tuhina alkaa kuulua. Uniset päät nousevat seuraamaan, jos sattuu vierestä poistumaan. Uni karisee kuitenkin nopeasti, jos tuulikaapin ovi avataan. Silloin alta aikayksikön pari vilkasta karvakasaa jalkojen juurella pyörimässä. Oven avautuminenhan saattaa tarkoittaa uusintakierrosta rajoitetussa vapaudessa.

by Janne

Uusi vuosi, vanhat kujeet

1 kommentti

Vuosi on jo pitkällä, enkä ole saanut tänne vielä kirjoitettua. Täytyy siis tehdä se heti, jotta vielä tammikuussa ehtii. Tässä vaiheessa iltaa tyydyn kuitenkin ajankohtaisten asioiden tiedottamiseen tänne tiedon valtatielle.

Peuranmetsästyskausi päättyy tänään. Sain onneksi oman kiintiöni täyteen jo pari viikkoa sitten. Tänään oli jäljellä enää loppujen lihojen pakkausta ja pakastamista. Käytin sanaa onneksi, sillä nyt tuntuu taas olevan jonkin sortin räkätauti olevan tuloillaan. Ainakin nenä vuotaa lahjakkaasti. Piti vielä mennä tekemään lumitöitä, kun en ole aiemmin viitsinyt. Nyt oli lunta niin paljon, ettei huomenna olisi ollut autolla asiaa autokatoksen ulkopuolelle, ellen olisi hieman töitä tehnyt. Vaikka ei silti, kyllä minusta on mukavaa kun vaihteeksi on lunta, yleensä kun täälläpäin sitä on melko vähän.

Koirulaisemme jaksavat viihdyttää meitä. Tosin aina joskus voisi olla mukavaa, elleivät ne jatkuvasti haluaisi olla sylissä. Varsinkin, kun ne yleensä tulevat syliin samanaikaisesti. Tällä hetkellä pienet karvakorvat näyttävät olevan sohvalla. Ovat vaihteeksi repineet tuohenpalan puukorista takan vierestä. Koirulaisissa on yksi mielenkiintoinen piirre, ne eivät syö puruluuta samaan aikaan. Jos niille antaa molemmille oman, niin hetken kuluttua toinen on joko ottanut molemmat tai sitten toinen on hylännyt omansa ja tuijottaa toisen syömistä kateellisena. Normaalista poiketen ne tällä hetkellä näyttävät toimivan toisin. Niisku nakertaa puruluuta ja Nuppu pureskelee tuohen palasta, tosin välillä tuijottaen Niiskun tikun suuntaan.

Laitanpa tähän vielä yhden kuvan, jossa nuo karvakorvat ovat kerrankin rauhallisina.

by Janne

Juhlaa juhlien keskellä

Ei kommentteja

Tänään, joulun ja uuden vuoden välillä, vietän syntymäpäivääni, kuten monesti ennenkin. Tällä kertaa vuorossa on 40. kyseisenlainen tapaus. Ehdin syntyä 60-luvulle, tosin vain parin päivän marginaalilla. Rakkaalle vaimolleni monesti sanonkin olevani 60-lukulainen, kun taas hän on 70-luvun tuote. Ihminen saa iloa joskus pienistä asioista 🙂

Tämän kertainen syntymäpäivä ei ole kuitenkaan pelkkää juhlaa, sillä varsin huonosti ajoitettu flunssa häiritsee juhlatunnelmaa. Pariin päivään en ole juuri muuta tehnyt kuin nukkunut, niistänyt ja aivastellut.  Huonoa ajoituksessa ei ole vain syntymäpäiväni, vaan myös se, että olen lomalla. Menee siis lomakin hukkaan. Myös kulttuurin harrastaminen kärsii, sillä huomenna olisi pitänyt mennä teatteriin. Nyt jää sekin elämys väliin, tai toivottavasti vain siirtyy hieman.

Karvakorvien vuosi

Perheemme lisääntyi viime viikolla yhdellä korvaparilla, kun karvainen ystävämme sai samankaltaisen kaverin. Nyt meillä siis vipeltää kaksi chihuahuaa yhden asemesta. Näyttää siltä, että ratkaisu oli oikea, sillä ihmisellä ei riitä aika sellaiseen määrään leikkiä kuin nuo kaksi karvaista ystäväämme harrastavat. Niillä on koko ajan jokin viritys menossa. Positiivista on myös toki se, että koirulaiset ovat lämmittäneet ajoittain minua sairasvuoteella maatessani. Ne kun tulevat aivan kiinni nukkuessaan.

Tämän enempää en taida tällä kertaa kirjoitella, vaan painun hetkeksi takaisin peiton alle.

by Janne

Marraskuu loppuu

Ei kommentteja

Tänään marraskuun viimeisenä päivänä totesin, etten ole kuluvan kuukauden aikaan vielä kertaakaan tänne blogiini kirjoittanut. Lienee siis aika korjata tilanne, vielä kun ehtii.

Marraskuun aikana saimme hirvijahtimme päätökseen. Itse en päässyt hirveä ampumaan tänä syksynä, mutta pääasia on tietenkin koko porukan tulos. Peurapukin ammuin kuitenkin, vaikka seurassamme olikin suositeltu naaraiden ampumista. Peurapukista oli kannustukseksi määrätty sarvimaksu. Kävi kuitenkin niin, että katseltuani kymmenisen minuuttia peurapukin sarvien esittelyä ja kyljen tarjoamista, en enää voinut mieltäni malttaa. Niin kohtasi peura kohtalonsa ja päätyi pakastimeeni. Sarvet saanen seinälle joskus kevään kuluessa.

Yksi syy kirjoittamattomuuteeni on pieni koirulaisemme. Se on keksinyt varmaan mielestään hauskan leikin ja herättää minut aina jossain vaiheessa aamuyön kuluessa. En siis ole montaakaan yötä saanut rauhassa nukkua. Olen siis kärsinyt jonkinasteisesta univajeesta ja kroonisesta väsymyksestä. Toivon kovasti, että karvakorva ryhtyy kunnolla nukkumaan, kunhan siltä tulevana perjantaina poistetaan maitohampaat. Raukkaparalla kun on tällä hetkellä kaksiriviset hampaat. Varsin yleinen rotuominaisuus kuulemma. Eläinlääkärireissu on siis edessä.

Tämän enempää en taida kirjoittaa ennen joulukuuta. Yritän päästä hieman normaalia aiemmin nukkumaan, jotta univelkani hieman lyhenisi. Toivottavasti onnistun.

by Janne

Reipasta lomailua

Ei kommentteja

Palailimme tänään muutaman päivän mökkireissulta. Tiistaina lähdimme sopivaan aikaan, jotta oli vielä sopivasti aikaa lämmitellä saunaa mökin lisäksi. Järven veteen paiskattu lämpömittari kertoi koruttomasti veden olevan juuri ja juuri kymmenen asteen paremmalla puolella. En kuitenkaan enää uskaltautunut uimasilleni tällä reissulla. Jo käsien huljuttelu järvessä sai aikaan riittävän vilutuksen. Olen joskus vuosia sitten läpikäynyt hypotermiauinnin, jota en ehdoin tahdoin halua uusia. Silloin tosin mereen hakattiin avanto, jossa tämä harrastus tapahtui, veden lämpötilaksi mitattiin +0,5 astetta. Viiden minuutin uinti tuollaisessa jäähilevedessä oli aivan riittävä lievän hypotermian saavuttamiseen. Kiipeäminen vedestä ylös ei ollut aivan itsestäänselvä niillä koppurakäsillä.

Tarkoituksenani oli mökillä mennä sinne metsään raivaussahan kanssa riehumaan, nyt kun se saha taas toimi. Ja olinhan siellä lopulta muutaman tunnin. Amatööri kun olen, niin taisi pari kuusentaintakin mennä nurin, vaikka niitä oli tarkoitus esiin sieltä viidakosta kaivella. Aina välillä aurinko sai aikaan visiirissäni hetkellisen heijastuksen, jolloin en nähnyt mitä terä leikkasi. Jos en tarpeeksi nopeasti pysäyttänyt liikettäni, pääsi vahinko tapahtumaan. Täytyy keväällä tarkastella, teinkö liian suuria aukkoja taimikkoon ja tarpeen mukaan lisätä muutama taimi sinne.

Tähän aikaan vuodessa mökillä käydessäni eräs matkan tavoitteista on metsästys. Torstaiaamuna lähdimme naapurin isännän kanssa beaglea ulkoiluttamaan. Tai oikeastaan meillä oli kaksi koiraa käytössä, sillä metsästyskaverini veli oli myös koirineen mukana. Koiratkin olivat sisarukset. Tarkoituksemme oli jänöjussia tavoitella. Koirat saivatkin haukut aikaiseksi, mutta meidän eteemme pitkäkorvat eivät uskaltautuneet. Muutama kilometri tuli metsässä tallusteltua koiran haukun perässä, veljesten pohtiessa mihin koira jäniksen ajaisi. Toinen koirista tosin sai eteensä melko suoraan juoksevan otuksen ja palasikin kotiin vasta puolisen tuntia meidän jälkeemme. Oli juossut itsensä melko lailla puhki.

Tänäkin vuonna olisi seuran päätöksen mukaan ollut mahdollista ampua joko urosteeri tai -metso. Metsässä kulkiessamme ei kuitenkaan näitä mustia lintuja näkynyt ensimmäistäkään, vaikka niitä kuulemma aikanaan on vastaavilla reissuilla vähän väliä ohi suhahtanut. Minulla oli etukäteen mielessäni käydä jänisjahdin jälkeen käydä vielä kokeilemassa löytäisinkö jotain lintuja haulikkoni eteen. Tämän metsäkävelyn jälkeen muutin mieltäni. Tänä syksynä saavat metsäkanat jäädä minun puolestani kantaa kasvattamaan, jos niitä siis vielä on muuten jäljellä. En edes yhtään pyyn pyrähdystä nähnyt koko reissun aikana, joten en niitäkään lähtenyt pillittelemään niin kuin tarkoitukseni oli. Niiden saalismäärää ei seurassa ollut rajoitettu, kuten suurempien lintujen.

Saalista ei siis tullut tällä metsästysrupeamalla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jo kävely syksyisessä metsässä on jotain kokemuksen arvoista. Minulle ei ole metsästyksen ensimmäinen tavoite hyvä saalis, vaan mukava elämys. Torstainen kävely utuisessa metsässä koirien louskuttaessa lähistöllä täytti tämän tarpeen. Jos olisin saanut jäniksen saaliiksi, olisi se tietenkin ollut mukava bonus, mutta hyvä näinkin. Viime syksyn jänisjahtimme jälkeen koin vain hieman tämänkertaista suuremman elämyksen. Silloin pääsin teertä latvassa katselemaan. Siitä olen kuitenkin jo aiemminkinkertonut, joten ei siitä sen enempää.

Uusin perheenjäsenemme ei varmaankaan viihtyisi kovin hyvin metsäkoirana. Ainakin se siihen malliin nyrpisteli aina joutuessaan mökin lämmöstä ulos. Tosin se sitten ulkoilmaan päädyttyään viihtyi yllättävän hyvin heinikossa ja pudonneiden lehtien seassa. Välillä se oli vaikea saada palaamaan sisälle. Muutenkin se tuntui ajoittain jopa pitävän vaihtelusta. Vikkelänä otuksena se ehti käväistä jopa avotakan tuhkakasassa pyörähtämässä. Tokihan siitä sitten turkki hieman tahriintui. Päätimme kuitenkin karujen olojen vuoksi jättää pesemisen kotioloihin. Niinpä olikin pienellä ystävällämme hämmentävä hetki, kun pesuhuoneessa sai päälleen lämpimän vesisuihkun ja hieman pesuainetta. Pari kertaa se yritti livistää otteestani, mutta saimmepas sen pestyä. Ilmeestä päätellen ei peseytyminen ole kuulunut koiraneitimme normaalirutiineihin aiemmassakaan elämässä. Pesun päätteeksi se sai pari kertaa ravistella itseään ennen kuin kiedoin sen pyyhkeeseen ja kuivailin sitä hieman lisää.

Koiraparka oli hieman hämmentyneen oloinen vielä kuivauksen jälkeenkin. Raukka oli ennen pesua joutunut kokemaan pari muutakin kurjaa juttua. Se nimittäin onnistui keräämään pari punkkia pöyhiessään heinikossa mökillä. Jouduin siis nuo ikävät vieraat poistamaan. Ei sekään ollut kovin helppoa, sillä koira ei tahtonut pysyä paikallaan. Matkustaminenkaan ei vaikuttanut aivan koirulaisemme mielihommalta. Tänä aamuna piti jopa hieman huijata, jotta saimme sen kyytiin. Piti mennä takaisin mökkiin sisään ja siellä ottaa syliin ja sitten sisälle autoon. Pääosan matkasta se sitten hieman murjotti, mutta kotiin päästyämme oli taas vauhti palannut normaaliksi. Tosin hieman ennen kotiinpaluutamme sataneet rakeet olivat jälleen uusi elämys pikkuiselle. Siksipä se taas välttelee ulkona käymistä.

by Janne

Kaikenlaisia koiruuksia

Ei kommentteja

Toissa viikon torstaina kävimme noutamassa pienen koiran taloutemme lisäkkeeksi. Nuppu-nimeä vielä opetteleva chihuahuatyttö on melko vilkas tapaus. Nyt puolentoista viikon jälkeen alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että ainakin sisäsiisteyskasvatus on tuottanut tulosta. Kunhan vain muistamme otuksen ajoissa viedä pihalle. Ei se vielä itse ilmaise tarvettaan ulkoiluun. Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Ehkä vielä jonain päivänä voimme palauttaa matotkin lattialle, pesulan kautta luonnollisesti.

Muuten tuo pieni suden sukulainen on melko hauska pakkaus. Vauhtia riittää niin sisällä, kuin ulkonakin. Sinänsä positiivista, että pysyy pienet lihakset kunnossa. Tänään huomasimme pienen yöperhosen lennähtäneen sisään. Koira alkoi sitä jahdata, tosin hieman epäsusimaisesti aina välillä perääntyen, kun perhonen nousi siivilleen. Tuota jahtausta oli hauskaa katsella.

Olihan sekin mukavaa, kun koiran ensimmäisenä iltana luonamme nukkumaan mennessä se käpertyi kainalooni. Siinä se nukkui aivan rauhallisena aamuun saakka. Oli raukkaparka varmasti matkasta väsynyt. Se kun ei malttanut matkan aikana nukkua, vaikka selvästi silmät lupsahtelivat välillä kiinni. Ensimmäisen yön jälkeenkin se nukkuu yöt varsin rauhallisesti. Joitakin pieniä välikohtauksia on joskus harvoin, mutta eiköhän se vielä opi.

Tähän mennessä uskoisin saavuttaneeni laumanjohtajan statuksen pienen koiran ajatuksissa. Toki sille vielä pitää kaikenlaista opettaakin. Nuppu on nyt siinä iässä, että maitohampaat alkavat vaihtua ihan oikeisiin koiran hampaisiin. Se tietenkin aiheuttaa kutinaa ikenissä ja siis tarvetta nakerrella kaikenlaista. Alkuun nakerruslistalla olivat myös sormeni ja ajoittain myös nenäni. Tuota ikävää tapaa olen saanut koiran vähentämään. Nykyisellään se pääsääntöisesti vain nuolee kättä. Vain joskus riehaantuessaan pieni hammas sormeen tarttuu ja silloin se saa muistutuksen asiasta. Se oli taloomme tullessaan jo viiden kuukauden ikäinen, joten oppiminen ei ole aivan yhtä nopeaa kuin pienemmällä pennulla. Chihuahuat ovat älykkäitä koiria, joilla on vahva oma tahto. Senkin vuoksi Nupun kouluttaminen on hieman haasteellisempaa, kuin joidenkin suurempien koirien. Toisaalta taas tarkoituksenamme ei ole käyttää Nuppua näyttelyissä, eikä aloittaa agility-harrastustakaan. Koulutuksen tarkoituksena on siis yhteisten pelisääntöjen opettelu enemmänkin kuin robottimainen käskyjen totteleminen.

Kirjoituksestani voi saada negatiivisen kuvan yhteiselostamme, mutta totuus on toisenlainen. Nuppu tuottaa juuri sellaista iloa, kuin sitä hankkiessa oli tarkoituskin. Hieman varuillaan sen kanssa pitää olla siksi, kun se on niin kovin pieni. Se kun katsoo suurilla ruskeilla silmillään sen näköisenä, ettei koskaan ole saanut ruokaa tai huomiota, niin äkkiseltään voisi heltyä. Täytyy kuitenkin muistaa katseen takana piilevän manipulointiin taipuvaisen otuksen, joka kuitenkin on koira eikä ihminen. Uskon meillä kuitenkin olevan hauskoja hetkiä edessä pienen sylikoiramme kanssa.