Tekijä: Janne

Tuusulassa sataa – lunta

Onpas vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta. Vaihdoin webhotellia, joten tämäkin sivusto tuli siirrettyä uudelle alustalle. Siitäpä virisi ajatus taas kerran avautua täälläkin. Tai ainakin jaaritella jotain olemattomia.

Edellisen postauksen jälkeen on asuinpaikka vaihtunut. Omakotitalo Mynämäellä vaihtui omakotitaloon Tuusulassa. Santahaminan saarella asuminen jäi lopulta muutamaan kuukauteen. Työmatka lyheni, mikä ei välttämättä ole kovin tyypillistä pääkaupunkiseudulla.

Viimeksi kirjoittaessani Santahaminassa satoi, joten ajattelin jatkaa sadeteemalla. Tänään ei sada, mutta pihalla on lunta ihan omiksi tarpeiksi. Tai vaikka muillekin jaettavaksi. Enimmillään tuossa Helsinki-Vantaan lentokentällä on virallinen lumimäärä ollut 67 cm tänä talvena. Meilläkin pihassa varmaan samaa luokkaa. Lumitöitä olen päässyt tekemään. Lumilinko on täälläkin osoittautunut erinomaiseksi apuvälineeksi. Onneksi on pihassa tilaa heittää lunta. Kolalla tuon pihan puhtaana pitäminen olisi pitkällinen ja hikoiluttava operaatio. En kuitenkaan valita, kyllähän talvella saa lunta olla.

Karvakamuosastollakin on muutoksia tapahtunut. Nuppu ja Laku ovat siirtyneet sateenkaarisillan toiselle puolelle jo aikaa sitten. Hippu täytti vuodenvaihteessa 12 vuotta ja selvisi pari vuotta sitten kohtutulehduksestakin. Tällä hetkellä meillä on pirteä seniori. Juniorikoiran paikan otti jokunen vuosi sitten venäjältä kotoisin oleva rescuetapaus Bruno. Tämä vilkastus täyttää kohta 6. Bruno on Lakua pienempi, säkäkorkeus noin 67 cm. Eli sopivassa kohdassa lumeen täällä upotessaan näkyisi vain pää ja varmaan hännänpää.

Muuten elämä kulkee raiteillaan. Kello raksuttaa vääjäämättömästi ja ikää kertyy. Aika on selvästi suhteellista, kun aina vaan tuntuu kiihtyvän sen kuluminen. Saa nähdä kuinka pitkä on seuraava kirjoitustaukoni, joten seuraavaan kertaan.

Santahaminassa sataa

Kaksi kuukautta olemme asustelleet helsinkiläisinä Santahaminan saarella. Santahaminassa on puolensa, hyvät ja vähemmän hyvät. Ympäristö on rauhallinen, jos ei satu olemaan pienimuotoinen sota käynnissä. Varusmiehet harjoittelevat joskus yllättäväänkin aikaan. Eräänäkin sunnuntaiaamuna vein koirat ulos joskus seitsemän aikaan ja ulko-ovesta päästyämme hämmästelin millainen tulitaistelu saaren eteläpuolella oli käynnissä. Asuinrakennus on sikäli hyvin rakennettu, ettei ammunta kuulu häiritsevästi sisälle saakka. Alkuun koirat kyllä höristelivät korviaan, mutta kaipa ne hieman ovat tottuneet.

Koirien kannalta Santahaminassa on paljonkin hyviä puolia. Melko lähellä asuinrakennustamme on koirapuisto, jossa karvakamut voivat toteuttaa itseään. Lakun kanssa olemme välillä tehneet lenkkejä myös tieverkoston ulkopuolella. Kallioilla ja metsässä kävely on ihan mukavaa vaihtelua ja Lakullekin vaihtelevaa liikuntaa.

Aina välillä harmittaa kaivella henkilökorttia esille, kun on tulossa kotiin. Etenkin sen kerran, kun unohdin korttini työhuoneeseeni Malmilla. Muutaman minuutin selvittelyn jälkeen saivat vahvistuksen, että todellakin asun saarella ja pääsin kotiin. Toinen ajoittainen harmituksen aihe on asunto neljännessä kerroksessa, eikä talossa ole hissiä. Normaalioloissa se ei minua haittaa, mutta kun alas päästyä huomaa jonkin jutun unohtuneen kotiin, niin silloin harmittaa. Eniten kuitenkin harmittaa suihkukoppi. Postimerkin kokoisessa kopissa suihkuttelu ei varsinaisesti ole nautinto. Peseytyessä täytyy kääntyillä sopivaan asentoon ja toki välillä tulee samalla säädettyä veden lämpötilaa hanan vipuun osuessa. Vielä kun kylpyhuoneessa on pyykinpesukone ja kuivausrumpu, niin suihkukoppiin täytyy ahtautua sivuttain.

Meille Santahamina on paras ja oikeastaan ainoa vaihtoehto, kunnes talo Mynämäellä on myyty. Helsingin hintatasoon nähden edullinen vuokra helpottaa. Enkä edes ajatellut vaihtoehtoa, että olisin alkanut ajaa kahdensadan kilometrin työmatkaa aamuin illoin, kun sain siirron Turusta Helsinkiin toukokuun alussa. Jos ja kun talokauppa etenee, ryhdymme etsimään toisenlaista kotia jostain lähialueelta. Siihen asti olemme saarella puomien suojassa.

Kokonaisuutena Santahamina on jopa yllättänyt positiivisesti. Siitä huolimatta odotan aikaa, kun pääsen muuttamaan täältä pois.

Nyt sade vaikuttaa tauonneen ja on aika viedä koirat ulkoilemaan.

Syksyistä puuhastelua

Jälleen kerran on syksy, tuo vuodenajoista mukavin. Luonto herää väriloistoonsa ja tuskaiset hellepäivät ovat historiaa. Olen yleensä ollut lomalla näin syys- ja lokakuun vaihteessa. Niin myös tänä vuonna.

Aloitin lomani viettämällä melkein kokonaisen viikon mökillä. Lähdin matkaan lauantaina. Matkalla kävin Halkivahassa viemässä peuroille porkkanaa. Laitoin porkkanakasan lähettyville myös riistakameran, jotta näkisin millaista asiakaskuntaa porkkanoita käy vähentämässä. Uusi kamerani lähettää kuvia myös sähköpostiin. Tähän iltaan mennessä, eli noin puolitoista viikkoa myöhemmin, kamera on ottanut lähes tuhat kuvaa. Peräkärryyni mahtuu noin puolisen kuutiota porkkanaa, eli noin 300 kg. Tällä hetkellä tuo kasa on jo lähes kokonaan kadonnut. Parhaimmillaan porkkanoilla on ollut juhlimassa viisi peuraa samanaikaisesti. Kohta tässä joutuu taas hankkimaan lisää evästä otuksille.

Halkivahasta suuntasin kohti Kaakkois-Suomea ja saavuin perille pimeän jo saavuttua. Matkalleni olin asettanut kolme tavoitetta: lintujahti, taimikon raivaus sekä edellisessä kirjoituksessani mainitsemani kaatuneen kuusen käsittely. Sunnuntain otin rennosti. Nukuin pitkään, kun kerrankin sain nukkua rauhassa ilman koirien toimittamia herätyksiä. Lämmitin saunan ja käväisin vielä kertaalleen järvessä tänä vuonna. Vesi oli kylmää, joten tyydyin kastelemaan itseäni saunassa tämän jälkeen. Olisi kai siellä järvessä voinut vielä uida, mutta olen mukavuudenhaluinen, enkä ollut hypotermiauinnin tarpeessa.

Maanantaina otin rennosti ja nukuin pitkään. Iltapäivästä kävin Lappeenrannasta hakemassa hieman tarvikkeita. Edellisessä kirjoituksessani kerroin tylsyneestä moottorisahan terästä. Olin onnistunut myös telomaan laipan, joten ostin uuden sellaisen teräketjun kera. Raivaussahaankin ostin yhden terän lisää. Siinäpä sitä olikin aktiviteettia yhdelle lomapäivälle, joten katsoin päivän olevan täynnä.

Tiistaina otin aamupäivän rauhallisesti. Kävin varovasti tutustumassa metsään. Löysin hirvikärpäsen ja punkin. Kumpiakin oli ilahduttavan vähän. Ilmeisesti oli jossain vaiheessa ollut jo pakkasta yöllä ja nuo ikävät seuralaiset olivat kaikonneet odottamaan lämpimämpiä aikoja. Iltapäivällä käynnistelin raivaussahan ja päristelin sen kanssa suunnilleen puolet taimikonhoitoprojektistani.

Keskiviikkona heräsin ennen auringonnousua. Söin aamiaisen ja pukeuduin metsästäjäksi. Auringonnousun aikoihin heitin haulikon olalle ja lähdin metsään kävelemään. Ilma oli varsin suotuisa, joskin hieman lämmin eli noin +4°C. Vähän viileämmällä olisivat linnut ehkä olleet aktiivisempia. Melko hiljaista oli linturintamalla. Puolessa välissä kolmen ja puolen tunnin kävelyäni näin yhden naarasteeren lentämässä. Teeren metsästys päättyi Etelä-Karjalassa 30.9., eikä naarasteereen olisi muutenkaan ollut lupaa, niin seurasin lintua katseella. Aina välillä pysähdyin ja viheltelin pyypilliin. En saanut vastakaikua hiljaiselta metsältä. Vasta kävelyretkeni loppupuolella onnistuin näkemään pyyn. Se lennähti karkottamanani noin parinkymmenen metrin päähän puun oksalle. Katselin sitä siinä aikani. Kaunis lintu. Jos olisin saanut matkallani useamman havainnon, olisi tuo pyy todennäköisesti päättänyt päivänsä hauliparven osuessa. Ajattelin kuitenkin, että parempi pyy oksalla, kuin ei yhtään missään. Jatkoin kävelyäni iloisella mielellä kauniin luonnon keskellä. Iltapäivällä kävin kaupassa täydentämässä eväsvarastoani, joten päivä oli taas täynnä. Saunaa lämmitellessä hämmästelin rapinaa lähistöltä ja näin oravan kiipeävän läheiseen puuhun. Kävin hieman juttelemassa hänelle, mutta kiihtyi mokoma julkeasta käytöksestäni.

Torstaina oli taas uusi päivä. Suurin osa matkan tavoitteista oli saavuttamatta, joten piti ryhtyä työhön. Aamupäivällä tukkoinen olo häiritsi, mutta otin hieman lääkitystä ja rennosti. Iltapäivällä olo normalisoitui ja kävin raivaussahani kanssa taimikolla. Kolmen tunnin heilumisen jälkeen oli terä tylsä, mutta taimikko sen näköinen, että katsoin hyvillä mielin homman hoidetuksi. Totesin kyllä, että aika paljon pitäisi harjoitella, jotta homma alkaisi oikeasti sujua. Melko hidas olen tuossa hommassa. Päätin lähteä saunan lämmitykseen. Saatuani saunanpesään tulen, siirryin sen kaatuneen kuusen kimppuun, joka myös oli asialistallani. Jatkoin siitä, mihin olin edellisellä kerralla jäänyt. Sahailin runkoa pätkiksi ja karsin puuta samalla. Lopetin vasta, kun terä pomppasi pois paikaltaan. Jostain syystä oli laipan vaihdossa joko jäänyt kiinnitysmutterit löysälle tai sitten ne olivat löystyneet. Sivulevy oli raottunut sen verran, että terä pääsi luiskahtamaan pois laipalta. Onneksi jäi vain parin metrin verran latvusta käsittelemättä. Seuraavaksi hain mönkijän peräkärryineen ja ryhdyin siirtämään pätkiä pinoon. Voin kertoa, että vajaan metrin mittaiseksi jättämäni juuripöllit painoivat ihan kohtalaisesti. Kun kuusella on halkaisijaa noin 70 cm, on tuon mittaisessa pätkässä ihan riittävästi punnerrettavaa. Sain kuitenkin kaikki pätkät pinottua ja aurinkokin oli ennättänyt laskea. Hieman alkoi jo hämärtää, kun riisuin kostuneet vaatteeni ja lähdin saunomaan.

Perjantaiaamuna heräsin kuudelta. Oli kotiinpaluupäivä ja olin sopinut yhden tapaamisen Helsinkiin puolenpäivän aikaan. Söin aamupalaa, pakkailin, ajoin parran (koko viikon kasvatettuani sitä) ja pesin hampaat. Sitten olikin jo sen verran valoisaa ulkona, että lähdin katsomaan, että kaikki paikat ovat kunnossa syksyn tuloa varten. Saunan pataa tyhjennellessä kuulin lähistöltä pyyn vihellystä. Kävin hieman viheltelemässä takaisin ja kävimmekin hetken aikaa vuoropuhelua. Lintu ei kuitenkaan tullut näkösälle, vaikka välillä lähestyikin. Siinä se naapurin mökin vieressä jossain oli. Sitten ajattelin taas aikatauluani ja palasin puuhasteluihini. Pääsin lähtemään melko lailla aikataulussani. Sain Helsingissä tehtyä viimeisen haastatteluni opinnäytetyötäni varten ja pääsin illaksi kotiin. Sellainen reissu, sade alkoi paluumatkallani jossain Kouvolan paikkeilla, joten myös säät suosivat syksyistä retkeilyäni.

 

Lomaa odotellessa

Niin se aika kuluu. Kesäloma on elettyä elämää ja taas on arkinen aherrus käynnissä. Loman viimeisen viikon vietin mökillä Lemillä. Rakas vaimoni jäi koiralauman kanssa kotiin, sillä mökillä vallitsevat alkeelliset olot eivät aina ole hänen juttunsa. Minulle puolestaan teki ihan hyvää päästä taas hieman viettämään reipasta leirielämää. Ennakkotietojen mukaisesti saunan kiuas vetelee viimeisiään. Ensimmäisen puolen tunnin aikana tulen sytyttämisestä täytyi pitää ovi auki, sillä savua tuli sisään enemmän kuin piipusta ulos. Kunnolla sytyttyään kiuas alkoi kyllä toimia paremmin, eikä enää savuttanutkaan. Kostuneet puut eivät tietenkään vähentäneet savun muodostusta. Onnistuin lopulta kuitenkin saunomaan joka ilta, mikä oli ihan mukavaa. Järvessäkin oli vesi vielä kohtuullisen lämmintä, tai sitten lämpömittari valehteli. Kyllä siellä uimaan silti pystyi.

Olipa minulla mukanani myös metsästysvälineet, mutta niitä en tarvinnut tällä kerralla. Missään vaiheessa en nähnyt yhtään sorsaa. Lintuja ei muutenkaan juuri näkynyt, räkättirastaita ja siitä pienempiä lukuun ottamatta. Eräänä päivänä saunan kuistilla istuessani yli lensi kuikka. Toisena päivänä uimaan mennessäni haikarapari muutti suuntaa ensin kohti lennettyään. Alkuun ihmettelin, ettei järveltä kuulu edes kuikan ääntelyä, vaikka se on yleensä ollut hyvinkin yleinen havaintoni. Aloitellessani reissuni viimeistä päivää alkoi näyttää tutummalta, kun jonkin matkaa laiturista uiskenteli kuikkaparvi. Laskeskelin 16 lintua olleen tuossa parvessa. Ei kyllä ollut kiikari käsillä, joten parilla saattaa laskelmani heittää.

Muuten mökillä olisi ollut kovinkin rauhallista, mutta jokusen tunnin päristelin moottorisahan kanssa. Kuusi oli päättänyt pudottaa toisen haaransa tielle. Tämänkin olin kuullut ennakolta, joten olin valmistautunut. Lopetin vasta, kun teräketju ei enää purrut puuhun. Eipä ollut sattunut viila mukaan, joten en alkanut terää heti teroitella. Ensi kerraksi täytyy joko hankkia uusi teräketju tai sitten teroitella vanha. Saan sitten ehkä pilkottua kuusen polttopuiksi.

Syksymmällä täytyy kuitenkin ryhtyä jälleen raivaussahahommiin. Sitäkin siellä olisi vielä jäljellä. Onneksi seuraava loma häämöttää jo, vajaan kuukauden kuluttua olen taas hetken aikaa töistä vapaa. Siksi otsikoin tämän jaaritteluni loman odotteluksi.

 

Syksyn odotusta

Tänään oli tarkoitus olla mökillä, mutta aina ei kaikki onnistu niin kuin kuvittelisi. Sorsastuksen aloituspäivänä olen useasti ollut puolenpäivän aikaan rannassa katselemassa, josko joku sorsa ylitse tai ohitse pyyhältäisi. Nyt erinäisistä syistä johtuen en ole vielä lähtenyt liikkeelle. Muutaman päivän sisään todennäköisesti tilanne on toinen ja taas pääsen istuskelemaan saunan kuistilla luontoa hämmästelemässä. Tosin saunan kiukaassa kuulemani mukaan odottaa jonkinlainen yllätys, eikä saunan lämmitys todennäköisesti onnistu. Sen näen sitten.

Metsästys on kuitenkin ollut mielessäni, vaikka en itse sorsa-aloitukseen lähtenytkään. Olen väsäillyt metsästysseuralle kotisivua. Kotisivukone on mielenkiintoinen tuttavuus ja sillä pystyy kohtuullisen helposti tekemään näyttäviäkin juttuja. Ainakin omasta mielestäni, katsotaan mitä seurakaverit ovat mieltä. Tosin hintapolitiikaltaan tämä oma sivustoni on kohtuullisempi. Jos en osaisi tehdä tietokoneella kaikenlaista, niin kotisivukone voisi olla hyvä vaihtoehto. Tässä blogissani käyttämäni WordPress vaatii paljon enemmän säätämistä ja lisäosia.

En olekaan pitkään aikaan ollut kotona tähän aikaan, joten en ole päässyt seuraamaan paikallista metsästystilannetta. Nyt kuitenkin ympäristössä paukkuu, taitaa läheisellä merenlahdella olla sorsilla ilmatorjunta edessään. Eipä sitä viime aikoina ole mökillä tällaista pauketta kuulunutkaan, siellä ilmeisesti ovat vesilinnut harvemmassa kuin tällä puolella Suomea. Pitääpä pian lähteä taas katselemaan.

Lisää koiruuksia

Huomasin, etten ole täällä kertonut koiralaumamme muutoksista. Nupun ja Hipun lisäksi viime vuoden syyskuussa meille kotiutui uusi tulokas Laku. Laku on vilkas poika, sekoitus tanskandoggia, labradorinnoutajaa, bullmastiffia ja bokseria. Tämä 5.7.2013 syntynyt ”pikkukoiramme” näyttää jäävän säkäkorkeudeltaan 65 sentin paikkeille. Pituutta lapaluista hännän juureen on metrin verran. Viimeksi puntari näytti 45 kilogrammaa, mutta painoa todennäköisesti tulee vielä hieman lisää, kunhan poika aikuistuu.

Nuppu (5v, noin 4 kg) pitää poikaa kurissa, mutta Hipulla (2,5v, noin 3,3 kg) vielä riittää leikkienergiaa. Joskus tosin pitää mennä väliin, kun pikkukoira ei ymmärrä kokoeroa itsensä ja Hipun välillä. Lakun pää on lähes Hipun kokoinen.

Ruokaa kuluu jonkin verran enemmän kuin kahdella oikeasti pienellä koiralla. Ennen Lakun tuloa 3 kg:n nappulapussi saattoi kestää lähes kaksi kuukautta. Nyt menee 15 kg helposti kuukaudessa, mutta onneksi kaikille kelpaavat samat nappulat. Ja tietysti pehmeämmät ruuat lisäksi.

Sängyssä on välillä ahdasta, mutta muuten pikkukoira on löytänyt paikkansa laumastamme.

Laku metsätiellä
Laku metsätiellä

Pientä päivitystä

Kesäloman lähestyessä puoltaväliä ajattelin käyttää hetken tähänkin projektiini. Vaihdoin heinäkuussa puhelimeni ja huomasin uudessa laitteessa varsin käteviä ominaisuuksia. Yksi oli kuvaaminen. Vaikka kuva otettaessa olisi vinossa, sen saa kätevästi suoritettua. Tästä innostuneena päivitin kuvagalleriastani ikonimaalausosaston. Laiska kun olen, niin kuvat ovat jokseenkin hämäriä ja osin epätarkkoja. Ne voisivat olla paremmat jos olisin nähnyt vaivaa valaistuksen kanssa. Ehkä joku toinen päivä.

Kesäkuussa sain valmiiksi 10. ikonini, tai on se vielä öljyämättä, eli ei täysin valmis. Seuraavasta on jo piirros ja kultaukset laudalla, eli olen jo aloittanut. Toteutin myös erään aiemman suunnitelmani ja luovutin pyhän suojelusenkelin uudelle omistajalle. Itse asiassa tein sen alusta tulevaa omistajaa ajatellen, olisin omaani saattanut valita muita värejä.

Vielä siitä kuvagalleriastani sen verran, että nyt sieltä voi katsella kehittymistäni, sillä kuvat ovat ikonien valmistumisjärjestyksessä. Tosin ylienkelit Gabrielin ja Mikaelin maalasin samaan aikaan, joten saattoivat valmistua toisinkin päin. Noin kuukauden päästä jatkuu maalausharrastus taas tutussa ohjauksessa, katsotaan sitten mitä seuraavaksi saan aikaan.

Ja taas…

Mikähän siinä on, etten saa aikaiseksi jaaritteluja tänne. Ilmeisesti tulee aivan liikaa tehtyä kaikenlaista muuta, joutavaa. Melkein on vuosi vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani, en ilmeisesti ole keksinyt mitään kirjoitettavaa. Aikani on kulunut töitä tehden ja syksyn ja kevään aikana jouduin kirjoittelemaan melko monta opintoihin liittyvää raporttia, joten en ole kirjoitustaitoani kuitenkaan kokonaan unohtanut.

Tämän syksyn metsästystenkin osalta alku on ollut hieman vaikea. Sorsastus ei onnistunut, kun mökkinaapurit olivat paikalla. Lakisääteinen etäisyys naapureihin ei olisi täyttynyt. (Eipä toisaalta niitä sorsiakaan näkynyt, joten melko turhaa olisi kärvistely ollut. Eikä pauketta kuulunut muualtakaan, joten taitavat sorsat olla vähissä tuolla suunnalla.)

Mökiltä piti vielä poistua yllättäen etuajassa, kun rantaan ilmestyi sinilevää. Siellä kun ei muuta vettä ole käytössä kuin tuo järvivesi, niin en uskaltanut ottaa riskejä. Eikä ollut mukana mitään, millä vettä olisi voinut puhdistaa. Olisi tullut melkoinen rupeama olla hikisenä peseytymättä useampi päivä. Vaikka kukapa minua olisi siellä haistellut 😉

Metsästyksen osalta täytyy odotella syksymmälle, kun taas alkaa peurajahti. Hirvijahtiinkin taas ilmoittauduin, vaikka ei meillä juuri lupia olekaan. Ja ehkä lokakuussa on jo sinileväkin väistynyt mökkirannasta, niin voin mennä taas lintujen perään metsään kävelemään.

Syksyllä jatkuvat myös opintoni sekä muutkin harrastukseni, kuten ikonimaalaus. Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen valmistui kevätkurssilla vuoden tuhertamisen jälkeen. Heti perään ryhdyin työstämään Kristuksen kirkastumista. Niitä valmiita pitäisi kuvata, jotta saisin kuvat hämmästeltäväksi tänne tiedon avaruuteen.

Tästä on taas hyvä jatkaa, joskus, toivottavasti hieman aiempaa lyhyemmällä viiveellä…

Hiljaisuutta

Istuin tiistaina aamupäivästä mökillä saunan kuistilla ja kuuntelin, kuinka lehdet putoilivat puusta. Ääni on niin hiljainen, että pieni sateen ropinakin sen peittää. Tarvitaan siis varsin hiljainen ympäristö, jotta lehden irtoamisen oksasta voi kuulla. Sellaisessa hiljaisuudessa mieli lepää, kaukana arjen melskeestä.

Olin herännyt aamulla aikaisin  jo ennen aurinkoa ja lähdin aamun vielä hämärtäessä metsään kävelemään. Ilma oli varsin kostea ja kolea, ajoittain sataa ripsautti hieman. Metsässä oli hiljaista, vain tiaiset visertelivät puiden oksilla hypellessään. Silloin tällöin tikka ilmoitti kimeällä äänellään olevansa myös liikkeellä. Hiljaisuus oli niin vallitsevaa, että lähes säikähdin, kun jänis säntäsi juoksuun puun juurelta. Taisi olla vanha ja kokenut otus, kun malttoi odottaa, että olin päässyt siitä ohi, ennen kuin otti spurttinsa. Sen verran oli risukkoa välissä, etten ottanut haulikkoa edes selästäni. Muutenkin ovat melko vähiin käyneet metsäjänikset alueella, joten annoin pupun juosta pois.

Kävelin syvemmälle metsään ja tutulla paikalla aloin vihellellä pyypilliini. Tiii-tiii-ti-ti-ti. Metsän hiljaisuus jatkui, en saanut kutsulleni vastakaikua. Ei kuulunut pyyn vastausta, eikä lentoon pyrähdyksiä. Jatkoin matkaani ja aina silloin tällöin yritin pyille viheltää, mutta edellenkään ei kuulunut minkäänlaista vastausta. Ajattelin, etteivät linnutkaan ole aivan tyhmiä ja ne pitävät sadetta jossain tiheikössä. Jatkoin matkaani ja sain lenkilleni pituutta lähes 9 kilometriä. Onneksi vaatteeni olivat sateenpitäviä, sillä olin melko märkä päästessäni takaisin mökille.

Keskiviikkoaamuna lähdin jälleen kävelylle, nyt hieman eri reittiä kulkemaan. Sää oli melko lailla samanlainen kuin edellisenäkin päivänä, satoi ehkä kuitenkin vielä enemmän. Vajaan 8 kilometrin lenkin aikana en havainnut muita riistaeläimiä, kuin yhden kohtuullisen kaukaa lentäneen naarasteeren. Sellaisen jahtaamiseen ei ollut lupaa, joten seurasin vain katseellani tuota lentoa.

Sää ei suosinut metsästysretkeäni tänä syksynä. Ajattelin, että onneksi tänä päivänä kokemuskin riittää, saalis on vain bonusta. Jos eläminen olisi kiinni metsästyksestä, niin voisi ajoittain olla melkoinen nälkä. Metsän hiljaisuus ei ruoki ketään, mutta arjen murheet siellä unohtuvat.

Syksyistä ja sadetta

Taas on syksy, eikä tämän vuoden sateista näytä tulevan loppua. Muuten se ei minua häiritse, mutta ehkä sateella on jotain tekemistä flunssani jatkumiseen. Viime viikolla parin sairauspäivän jälkeen menin töihin, eikä tuntunut pahalta. Viikonloppuna sitten tuli hieman takapakkia, enkä vieläkään ole täysin kunnossa. Toivottavasti tästä vielä paranen.

Aloittelin jälleen opiskelemaan tänä syksynä. Tällä kertaa tähtäimessä on insinöörin ylempi AMK-tutkinto. Toivoakseni tämä Turussa tapahtuva opiskelu onnistuu paremmin kuin Porissa käynti. Ainakin tällä kertaa opinnot on tarkoitettu suoritettavaksi työn ohella. Parin vuoden päästä nähdään mitä tapahtui. Alku ainakin on osoittautunut taas melko työllistäväksi. Eiköhän se taas siitä lähde käyntiin, kun vähän aikaa harjoittelee.

Ikonimaalausrintamalla on edelleen kesken keväällä aloitettu Jumalanäidin kuolonuneen nukkuminen. Pitäisi varmaan lisäillä tänne ikonikuvia, kunhan niitä saisi kuvattua. Valmiita on jo muutamia.

Vielä lopuksi; jouduin nöyrtymään ja hankin lukulasit. Vähänkin pienempi teksti tai hämärä valaistus haittaavat lukemista. Lasien kanssa näkyy paljon paremmin. Ikä ei tule yksin.